tiistaina, marraskuuta 01, 2005

ÄÄNESTÄ EDUSTAJISTOVAALEISSA!

Olen ehdolla Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Tamyn edustajistovaaleissa numerolla 42. Edustan Sosialidemokraatit-TASY-listalla korostuneesti kokemusta ja jatkuvuutta, minulla on neljän vuoden kokemus edustajistotyöstä, jonka lisäksi olen toiminut mm. Tamyn varapuheenjohtajana sekä vuonna 2004 SYL:n hallituksen jäsenenä.


Mielestäni hyvän ylioppilaskunnan on kannettava vastuuta myös itseään laajemmasta yhteisöstä. Ylioppilasliikkeen tavoitteena on oltava paitsi opiskelijoiden, myös ympäröivän yhteiskunnan hyvinvointi. Tamyn on otettava entistä vahvempi kunnallispoliittinen rooli, mm. kaavoitus ja joukkoliikenneratkaisut ovat keskeisiä vaikuttamisen alueita. YTHS:n maksujen korotuspaineet on suunnattava terveydenhoitomaksuun, sairaita rankaisevaa käyntimaksua ei saa korottaa.

Myös Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK on julkaissut oman opiskelijapoliittisen manifestinsa, joka vastaa hyvin pitkälti omaa ajatteluani siitä, mikä opiskelijaliikkeen rooli yhteiskunnassa on ja mitä tavoitteita sen tulisi ajaa. Tutustu sivumäärää pelästymättä, sillä kyseessä on mielestäni varsin elegantti ja kokonaisvaltainen ohjelma ja analyysi liikkeen nykytilasta.

Vaalikonevastauksiini voit tutustua täällä. Äänestyspaikat ja -ajat löydät puolestaan täältä. Muita hyviä sosialidemokraattisia ehdokkaita Tamyssa löydät täältä.

Muista äänestää, numeroa 42.

5 kommenttia:

Aleksi kirjoitti...

Heh, Douglas Adamsin mukaanhan 42 on vastaus kaikkein perimmäisiin kysymyksiin :)

Esa Suominen kirjoitti...

Joo, piti linkittää tuo numero. :) Saas nähdä, miten käy, porukan tulos jännittää kyllä enemmän kuin oma.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Tampere-painoitteinen kirjoitus..;)

Huomenna se sitten nähdään, valinkauhassa on ylioppilasliikkeen tulevaisuus ja jakavia janoja ainakin kaksi: sitoutumattomat vs. puoluepoliittiset ja yleisdemokraatit vs. lahtarit. Kaunista ja tärkeää.

Helsingin hienot ennakkotiedot äänestysaktiivisuuden kasvusta lupaavat hyvää (toiv. valtakunnallinen trendi), mutta ennen ei kannata nuolaista..

SONK voittoon!

Waikku kirjoitti...

Heh, pohdittiin tuossa ennen vaaleja että kyllä se Esa menee läpi, 42 menee aina :) toinen vakiomenestyjä, numero 69 taisi ihan oikeasti mennä.

Täällä kävi aika hyvin. Porvarit menettivät paikan, kauppatieteilijöiden äänet hajosivat monelle listalle, vasemmisto ja sittarit voittivat paikkoja, demarit pysyivät ennallaan. Minä olen ihan tyytyväinen. (Etenkin kun saan harjoittaa oman yhden ihmisen vaaliliitossani täydellistä sisäistä ryhmäkurittomuutta vielä tälläkin kaudella.)

Gabriella Donnedu kirjoitti...

taloudellinen mahdollisuus tarpeisiisi

Tämä viesti lähetetään ystäviä, huono, private banking, julkisia tai yksityisiä yrittäjiä, tai

jotka tarvitsevat tietyn lainan rakentamaan elämänsä uudelleen. Etes Oletko valmis tutkimukseen tai

aktivoida toimintaan tai päätökseen hankkeen, tai sen varmistamiseksi, lasten tulevaisuuteen, tai ostaa

huoneisto, auto, mutta sinun Etes kielletty pankkien tai hylkäsi pankin tiedosto. Olen todistaja,

Olin myönnettiin lainoja, jotka voi täyttää kaikki minun sitoumuksia. Tämä laina on myönnetty kaikille, jotka voivat

täyttää edellytykset. korko on 2-3% vuodessa takaisin maksettavia keinoja, lyhyellä tai pitkällä aikavälillä, riippuen

avuksi, jotta toteudu annettava aikaa, että laina on. Jos tarvitset rahaa

muista syistä, älä epäröi ottaa yhteyttä Ms Fredia lisätietoja. Kaikki vakavat ja rehellisiä ihmisiä siellä sinua varten.

Kiitos yhteyttä sähköpostitse yhden osoitteen: fredialaila@gmail.com