Puolustusministeri Häkämiehen puheenvuoro on herättänyt ansaittua keskustelua. Ellei kyseessä olisi vakava asia, voisi isojen poikien huomiosta villiintyneelle Häkämiehelle naureskella. Nyt ei kuitenkaan naurata.On syytä kysyä, mihin kyseisellä puheella, pidettynä tuossa paikassa, pyrittiin? Säikyttelemään suomalaisia? Vannomaan uskollisuutta Amerikalle? Valmistella kansaa Natoon liittymiseen? Venäläistä voimapolitiikkaa arvostellaan syystä. Jostain syystä USA:n vastaava ei kuitenkaan kokoomusministereitä huoleta.
Maantieteelle emme voi mitään ja Venäjällä tulee aina olemaan korostunut rooli siinä, miten Suomi omaa turvallisuusympäristöään hahmottaa. Varautuakin pitää. Kuitenkin on ulkopoliittisesta näkökulmasta erikoista, että naapurimaa leimataan kategorisesti suurimmaksi turvallisuusuhaksi, varsinkin kun valmisteltavaa selontekoa laativan työryhmän vetäjä on todennut Venäjän merkityksen pikemminkin vähenevän kuin korostuvan, erityisesti mitä tulee sotilaalliseen uhkaan.
Olisi mielenkiintoista tietää, ketä Häkämies edusti puhetta pitäessään. Suomea? Itseään? Vaiko Kansallista Kokoomusta? Tiesiköhän tasavallan presidentti puheen sisällöstä, tai hallitus? Olen monien kokoomuslaisten kanssa samaa mieltä siitä, että ulkopoliittista keskustelua olisi Suomessa syytä avata ja tuoda mukaan "päivän agendaan" ja arvioinnin kohteeksi. Olisiko siihen kuitenkin joitain muita keinoja kuin ampua seinät reikiä täyteen ja sen jälkeen keskustella vahingoista?
ps. myös pienemmät vihreät sammakot hyppivät. Täti Vihreä ehdotti pari päivää sitten YLEn Pohjois-Karjalan radiossa maastoautotukea. Vihreiden mielestä maaseudun teitä ei kannata korjata, vaan pitää tukea jumalattomasti polttoainetta syöviä ja tiet käyttökelvottomiksi runnovia maastoautoja. Tuki koskisi varmasti ja erityisesti myös hänen omaa maasturiaan. Maastoautotukeen liittyisi toki myös polttoaineverosubventio syrjäseuduille. O tempora o mores.
Tekstit
17 kommenttia:
Minä en kyllä Häkämiehen puheen sisällöstä löytänyt yhtään paikkaansapitämätöntä kohtaa. Diplomaattisempi ilmaisutapa olisi toki ollut paikallaan. On kylläkin huomattava, että nykyisessä asetelmassa jossa Suomi mukana EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä läheisessä yhteistyössä Naton kanssa, ei esiintymistemme kuulukaan enää olla YYA-Suomen mukaisia. Suomi on hyvin pitkälle "lännettynyt" maa - ja hyvä niin.
Toki. Mutta suurimmat Venäjään liittyvät uhat (Suomen suuntaan ainakaan) eivät ole sotilaallisia, vaan ekologisia ja mahdollisesti taloudellisia. Lisäksi en oikein jaksa uskoa tähän haudastakaivettuun "valtioidenväliseen realismiin". Ja vaikka me siihen uskoisimmekin, eikö meidän siinä tapauksessa kannattaisi lähteä liikkeelle Venäjästä?
Venäjää voi ja saa arvostella. Ihmisoikeudet ovat monessa suhteessa retuperällä, ympäristöongelmat ovat huomattavia ja toki patsaskiista tai taannoinen kaasucase nostattavat turvallisuuspoliittisia kysymyksiä. En kuitenkaan nostaisi Venäjää valtiona turvallisuusuhkien ykköseksi, en Euroopassa enkä edes Suomessa. Georgiassa ehkä.
Toki Häkämiehen-Kataisen linjan voi ymmärtää sellaisena mallina, jossa pyritään ehdoin tahdoin ärsyttämään naapuria, saamaan aikaan reaktioita ja tätä kautta lietsoa kansaa Nato-intoon, itse suututetun "karhun" pelossa. Ainakin tämä olisi loogista viimeaikaisiin puheenvuoroihin verrattuna.
Nato-jäsenyys ei minusta sinällään ole erityisen mielenkiintoinen keskustelunaihe. Pidän sitä verrattain merkityksettömänä. On vain kysyttävä, onko Nato sellainen kerho, jossa Suomi tehokkaimmin vaikuttaa globaaliin turvallisuusympäristöön?
Mielenkiintoinen on minusta myös kysymys siitä, millä mandaatilla puheenvuoroja käytetään? Kun kotimaista kantaa muodostetaan, voidaan minusta mäiskiä mennen tullen. Mikäli puhuu omiaan, voi puhua sitten omalla nimellään, ei valtion virallisena äänenä (mikäli sellainen nyt voi olla olemassa).
Lisäksi toivoisin etteivät sosialidemokraatit nyt oppositiossa kovin innokkaasti liimautuísi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Matti Vanhasen ja Keskustapuolueen kylkeen. Sillä suunnalla kun ajattelu on aina ollut leimallisen "kansallista" eikä läntisessä integraatiossa ole (ymmärrettävästi) nähty mitään aatteellista syvyyttä.
Nimimerkillä Lipposen-Jaakonsaaren ulkopoliittisella linjalle SDP:ssä jatkuvuutta toivoen
Juupa juu. Minusta laajan turvallisuuskäsityksen sysääminen syrjään on typerää Häkämieheltä. Sen sijaan hänen Nato-ajattelunsa ei ole. Miksi? No tietysti siksi, että laajaan turvallisuuteen pyrittäessä on nähtävä, että laaja tehtäväkenttä tarvitsee myös laajaa työkalupakkia. Nato on yksi - ja vain yksi - osanen isompaa palapeliä, jonka Häkämies nyt runnoo vain ja ainoastaan itänaapurimme muodostamaksi uhaksi. Se on lyhytnäköistä ja kansainvälisen politiikan sekä diplomatian kannalta myös hieman kyseenalaista.
Linja on mielestäni selvästi Kokoomuksen. Mielenkiintoista on se, että mitä Kepu tuumii? Koska Korhoselta tulee Häkämiehen tyrmäävä kannari? Ja mitä tekee oppositio, jos maamme turvallisuuspoliittisessa ylätason ajattelussa on tapahtumassa näin merkittävä muutos?
Kuten Arto mielestäni varsin hyvin osoittaa, asia ei ole niin yksioikoinen, kuin Pete (ehkä) hieman vihjaa. Eikä allekirjoittanutkaan tunnista tai tunnusta olevansa "Keskustan linjalla" arvostellessaan Häkämiehen ulostuloa. Sitä voisi mielestäni arvostella syystä typeryydestä vaikka kannattaisi Natoa.
Keskustalainen ulkopoliittinen ajattelu pohjaa omasta mielestäni lähinnä impivaaralaiseen eristäytymiseen. SDPn ulkopolitiikkaa tuo ei puolestaan kuvaa, katsoo sitä sitten miltä "siiveltä" tai mistä asennosta tahansa. Monenkeskisyys ja laaja-alaisen turvallisuuskäsitys ovat sille oleellisia, ero syntyy lähinnä siinä kohtaa, kun pohditaan, onko sotilasliiton jäsenyys tarpeellinen oman vaikutusvaltamme maksimoimiseksi vai ei.
Selvennykseksi: Vanhasen ja Keskustapuolueen kylkeen liimautumisesta en nyt vihjannut tämän blogituksen kirjoittajan vaan Sdp:n nykyisen puheenjohtajan ja entisen ulkoministerin suuntaan.
Ja seuraavaksi odotan että riennätte ihmettelemään mistä moisia tulkintoja olen heistä tehnyt ;)))
Häkämiehen kommentissa näkyy paljolti se, ettei kokoomuksessa ole kovinkaan kattavaa ulko- ja turvallisuuspoliittista kokemusta. Esiintulon olisi, Suomen hallituksen jäsenen tekemänä, ollut syytä olla harkitumpi ja tahdikkaampi.
Täysin riippumatta siitä, millaisia uhkia Suomi kohtaa, ja miten niitä kohtaan tulisi varautua, on myös ongelmallista jos yksi yksittäinen uhka ja siihen varautuminen nostetaan jollain tavoin erityistavoitteeksi. Paitsi, että se on tahditonta ja itseään vastaan vaikuttavaa diplomatiaa, ajattelu myös tehokkaasti estää hahmottavasti kokonaisuutta, joka on väistämättä monimutkainen ja moniulotteinen.
Tästäkin huolimatta Häkämiehen puheenvuorossa on myös tervetullutta rohkeutta liittyen Suomen transatlanttisten suhteiden hoitoon. Paljon Häkämiehen linjaa ongelmallisempana pidänkin keskustalaista turvallisuuspolitiikkaa, joka käyttää impivaaralaista retoriikkaa keppihevosenaan. Keskustan linja varmasti on puolueelle itselleen ainakin suhteellisen edullinen vaalitaktisessa mielessä, mutta samalla on muistettava että kaikilla puolueilla on myös tietty kansalaismielipiteeseen vaikuttava rooli. Mitkä ovat keskustan pohjimmaiset motiivit, ja mitä he olettavat Suomen hyötyvän länsi-integraatiota marginalisoivalla toimintatavalla? Toivon oikeastaan, että Arton mainitsema EI-kannari todella tulisi keskustan puoluetoimistolta - vaikka kannari syyllistyisikin tunnepohjaiseen populismiin ennen reaalipolitiikkaa, se ainakin saisi keskustelun jatkumaan. Keskustan turvallisuuspoliittinen ajattelu vain on niin paljolti pohjautunut voittoon vaikenemisen kautta, että niin voi käydä nytkin. Vaikeneminen, ja unohtaminen.
Eduskuntavaaleissa 2011 ja viimeistään presidentinvaaleissa 2012 on taattava Lipposen hallitusten edustaman sosialidemokraattisen turvallisuuspolitiikan jatkuvuus.
Monet, myös kokoomuslaiset tuttavani, ovat ilmoittaneet, että jos Natoon, mennään, he eivät mene mukana.
Tiedän muutaman upseerinkin, jotka ovat samaa mieltä.
http://www.pahaolo.com/cgi-bin/paha.pl?20070831
En minä kannata Nato-jäsenyyttä siksi, että se maksimoisi Suomen kokonaisvaltaista turvallisuuspoliittista liikkumatilaa. Minä kannatan sitä siksi, että Nato tarjoaa jäsenilleen keskinäiset turvatakuut. Ne myös todennäköisesti pitävät, koska niihin koko liitto perustuu.
Arvostukseni Petriä kohtaan kasvaa jokainen kerta, kun hän avaa suunsa. Puhuttaessa Keskustan linjasta olisi parempi puhua siitä varsin yhteisesti omaksutusta linjasta, jota myös sosialidemokraateissa tietyt tahot allekirjoittavat. Tämän Esakin tietää varsin hyvin.
Mikäli lukee Häkämiehen puheen, ei voi päätyä johtopäätökseen, että siinä olisi jotenkin korostettu Venäjää sotilaallisena uhkana. Lukekaa se puhe! Lehdistössä suhteellisen tarkoitushakuisesti siitä irroitettiin ainoastaan ne osuudet, jotka kuulostivat tarpeeksi mediaseksikkäiltä. Venäjällähän puheenvuoro tulkittiin aivan oikein.
Yhtälailla huomionarvoinen asia on se, että Halonen on Häkämiehen ilmoituksen mukaan saanut ao puheen haltuunsa jo viikkoa ennen sen pitoa. Vanhanen tiesi puheesta yhtälailla ja alleviivasi kuten Halonenkin lähinnä sitä, että retorisesti se oli vähän poikkeava. Kumpikaan ei tyrmännyt puhetta, eikä Korhosellakaan siihen ole intressejä, mikäli vain pysyy informoituna taustoista.
YYA-Suomen poliittisista dogmeista on kovin tarpeellista päästä eroon, kohti reaalisti läntistä linjaa, jonka allekirjoitamme jo NRF-joukkoihin liittyessämme. Askel jäsenyyteen on tuon jälkeen kovin lyhyt ja alkaa olla jo kovin yhdentekevä. Pääsemme ainoastaan päättämään asioista, jota toteutamme ja saamme samassa yhteydessä mainitut turvatakuut.
Mitä tulee Petjan mainitsemaan nationalistiseen ajatteluun, on se varsin yleisesti tunnettua myös Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvissakin maissa, kuten Virossa.
Huomionarvoista lienee ymmärtää, että edellämainittu pohjautuu ajatteluun, että upseereista tulee Naton (ja Yhdysvaltojen) “käsikassaroita” ja siellä viestitään konservatistista “Armeija tekee pojista miehiä”-ajattelua, joka vaikuttaa varsin voimakkaasti niin Kokoomuksessa kuin joissakin muissakin puolueissa ja allekirjoittaa sitä ummehtuneisuutta, jota poliittinen elämämme on täynnä.
Luulisi, että ennenkaikkea sosialidemokraattien nuorisossa tällaista vastustettaisiin, mutta ei kai sitten. Lienee hyödyllistä oman poliittisen uran kannalta(ko)?
Kiitokset hyvistä näkemyksistä. Puhe on kyllä luettu kokonaisuudessaan, jo ennen sen kommentoimista. Mitään ihmeellistä siinä ei ole, pl. tämä tempaistu Venäjä-painotus, jolle ei ole perusteita, ei ainakaan siinä määrin, että kyseinen linjaus olisi perusteltu. Ja jota sitten kommentoidaan. Mitä tulee tuohon viimeiseen heittoon poliittisesta opportunismista, niin jääköön se omaan arvoonsa, ei suoraan sanoen istu muuten varsin asiantuntevaan ja fiksuun kommenttiin yayimilta.
Mitä tulee linjakeskusteluun, niin minusta osoittaa melkoisen kapeaa käsitystä ulkopolitiikan toimintakentästä, mikäli näkee vain suhtautumisen Natoon "avautumisen" tai "impivaaralaisuuden" osoittavana tekijänä. Kv. yhteisöjä on olemassa lukuisia, EU ja YK tärkeimpinä, kuten kaikki tiedämme. Toivon mukaan tulevaisuudessa kehitetään nopeasti globalisaatiokehityksen ohjaamiseen tarkoitettuja kv. instituutioita. Ne tahot, jotka SDPssä ovat Nato-kysymyksessä lähempänä Kepua kuin Kokoomusta, eivät juurikaan seuraile keskustalaisia näkemyksiä esimerkiksi EU-politiikassa tai sitten suhtautumisessa uudenlaisten globaalien hallinta/ohjailumekanismien käyttöönottoon.
Jos puhutaan turvatakuista, niin minusta on aidosti hyvä kysymys, kumman kaltainen Suomi on suuremmassa vaarassa joutua jonkinlaisen aggression kohteeksi, Natoon kuuluva vai kuulumaton Suomi? Tämä pätee niin Venäjään kuin muihinkin uhkiin.
Kyllä, Nato on vain kuten Arto viittasi osa laajempaa palapeliä ja kuten sinäkin totesit, vaikka näettekin eri tavoin sen painoarvon palapelissä. En ole tästä sinänsä eri mieltä: Pohjois-Atlantin liitto ei ole kaiken ratkaiseva. Varsin hyvä onkin kyseenalaistaa mikä on sen ohjaava vaikutus turvallisuusratkaisujen priorisointeihin (voimavarat).
Toisaalta dogmanpurku on oleellinen uuden ajan airut: kaikki tiet eivät vie Moskovaan. Kysymys ennenkaikkea kytkeytyy ideologiseen politiikkaan, vaikka kaiketi paletin kokonaisuudessa se vaikuttaakin kauppakamarin poikien puuhastelulta.
Aggressioiden käytännön lähentymiseen on vaikea uskoa, jollei sitä käytetä välineenä tarkoitushakuisesti niihin. Tähän mm. Schröder nyt viittasi. Mediakriittinen kysymys kuitenkin on, mikä oli taustaintressi siinä ulostulossa.
En tiedä, miten laajasti liikkeessä seurataan Keskustan linjoja eikä se olekaan erityisen oleellista. Viittasin samaan kuin Petri ja sillekin on omat varsin sisäsiittoiset perustelunsa kahtaalaisen toisessa osassa. Toinen lienee vain rauhaapuolustava käsitys?
Kahtaalaisen toisaalla voitaisiin käsittää, että maailmanpelko on intressiläheistä. Tämä tuskin palvelee ainakaan nuorten sosialidemokraattien ja erityisesti federalistien intressejä. Tähän viittasin provokaatiollanikin, mutten laskenut sinua joukkoon.
Maailmanpelosta esimerkkinä käynee ulkomaalaispolitiikkamme tai tietty siirtymäkausi, jota jotkut puolueta lähellä olevat tahot taisivat lobata aika lailla. Toki voimme myös olettaa, että kyseessä oli social dumbingin estäminen, mutta ns. solidaarisuustyötä tuntevana haistan ajatuksessa vähän palaneen käryä.
Mikäli Venäjän kehitystä noin muutoin tarkkailee, lienee paikallaan muistaa muutama epäonnistuminenkin näin esimerkiksi:
- Baltian transito-ongelmat (tausta: raja- ja intressikiistat, liittyen energiaomavaraisuuteen)
- Kaliningradin jätevedenpuhdistamo ja muut keskeneräiset ympäristöhankkeet (Myönnetään, Saksa on melkein yhtä paha Itämeren saastuttaja, siitä vain ei puhuta)
- Venäjän osavaltioiden venäläistämispyrkimykset (Ja muu nationalistisoituminen, jossa on varsin huolestuttavia piirteitä)
- Kaasu- ja energiapolitiikan käyttäminen vipuvartena (Toki tuotteesta pitää saada kelpo hinta, mutta arveluttavaa juuri tuo geopoliittinen voimapolitiikka Georgian suunnaalla)
- Yritysvaltauspyrkimykset manner-Euroopassa (Toki protektionismi on epätoivottavaa, mutta..)
- Armeijan vahvistuminen ja Pietarin alueen sotilaallisten keskuksien laajentuminen (Itämeren turvaaminen)
- Yksityisarmojen salliminen yrityksille (Aika raju dystopia käy mielessä, mikäli jokin menee pahasti pieleen valvonnassa)
Edellämainittuja ja monia muita vasten on vaikea nähdä, etteikö Venäjä olisi palaamassa samalla vanhalle tielleen: puolustamaan voimakkaasti omia intressejään. Kuten tietenkin suurvallan kuulukin. Luontoisesti oleellista on Venäjällekin taloudellinen vahvistuminen ja suoranaista aggressiota on varsin vaikea nähdä olevan näköpiirissä.
Positiivista tietenkin on, että Venäjä on Kioton ympäristösopimuksen allekirjoittanut valtio, toisin kuin Yhdysvallat :)
Vilkaiskaapa toverit mitä meidän demarien ulkopolitiikan konkari Liisa tuumii aiheesta: www.liisajaakonsaari.net
Esa:
"On syytä kysyä, mihin kyseisellä puheella, pidettynä tuossa paikassa, pyrittiin? Säikyttelemään suomalaisia? Vannomaan uskollisuutta Amerikalle"
Silloin sen taas pitäisi, että Bushin haukat olisivat tyytyväisiä, sisältää myös terrorismi/nk. pahat miehet yhtenä suurena turvallisuushaasteena (tosi asiassa muuten -uhkana, jos edessä on adjektiivi big, tai main: the three main security challenges for Finland today are Russia, Russia and Russia by Häkämies).
Pete said...
"Vilkaiskaapa toverit mitä meidän demarien ulkopolitiikan konkari Liisa tuumii aiheesta:"
Häneltä nyt taas ei muuta voinut odottaakaan: ...jostain se Nato pelastajana, ja Venäjä-karhun kaatajana aina kurkistaa.
Tätä itse kehitettyä - Venäjää ikään kuin kaiken varalta syyllistävää problematiikkaa - tietty pitäs vähän avoimemmin jauhaa suunnilleen kaikkien kynnelle kykenevien.
Varmaankaan mun erityinen tehtävä tästä tiedotella, mutta kävi tuossa ilmi kun vanhaa frendiä tapasin, ministeri Häkämiehen(kok) mukana ollut puolustusvoimain upseerijohto ei ollut puheen sisällöstä etukäteen tietoinen, ja oli ko. Venäjä-painotuksista, ne kylmiltään kuultuaan, luonnollisesti hieman ihmeissään.
HS:n Pennanen ehti sunnuntaina muuten ansiokkaassa pohdiskelussaan epäillä, että eväät puheeseen olivat sieltä armysta päin.
-roh
Lähetä kommentti