tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Koulu se on mikä kannattaa

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden menestys riippuu koulutuspolitiikkamme onnistumisesta. Vaikka peruskoulujärjestelmämme tuottaakin kiistatta laadukkaita ja kansainvälisesti kadehdittuja tuloksia, on meillä huomattavasti parantamisen varaa. Suomalaisnuoriso ei ole yhteiskunnallisesti tiedostavaa eikä nuoriamme kiinnosta vaikuttaminen tai aktiivinen kansalaisuus samoissa määrin kuin muualla Euroopassa asuvia ikätovereitaan. Osasyynä tähän on jopa liiaksi luonnontieteisiin keskittynyt opetussuunnitelma sekä oppilaitoksissa usein ilmenevä suoranainen politiikka-allergia. Silloinkin kun arvovalintoja pohditaan, ei niitä suhteuteta tai pyritä yhdistämään yhteiskunnalliseen vallankäyttöön tai poliittiseen järjestelmään. Niin, aivan kuin asioiden arvottaminen ja niihin uskominen ei olisi poliittista toimintaa.

Tulevaisuuden koulun tulee kannustaa entistä enemmän yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tämä on keskeistä jo kansanvallankin takia. Ongelma ei kuitenkaan kohdistu pelkästään peruskoulutasolle tai toiselle asteelle. Tietoisuutta yhteiskunnallisista olosuhteista tulee kyetä lisäämään kautta linjan. Allekirjoittanut on päässyt miltei yhteiskuntatieteiden maisteriksi ilman, että kukaan on hetkeksikään pysähtynyt selittämään, miten vaikkapa työmarkkinajärjestelmä toimii. Mikäli tilanne on sittemmin toisella asteella parantunut, hyvä niin, mutta uskallan epäillä. Yliopistojen opetussuunnitelmista sitä on kuitenkin toistaiseksi turha etsiä. Tähän tarvitaan muutosta.

Paitsi aktiivisen kansalaisuuden tavoite, on koulutuspolitiikkamme kyettävä tulevaisuudessa tukemaan entistäkin paremmin kansalaisia rakennemuutoksessa sekä edesauttaa yhteiskuntaamme paitsi selviytymään globalisaation haasteista, myös auttaa näiden haasteiden muuttamisessa mahdollisuuksiksi. Tulevaisuuden aktiivisessa hyvinvointivaltiossa koulutus tulee ymmärtää sellaisena perusoikeutena, josta nauttiminen ei pääty peruskouluun. Elinikäisen oppimisen tulee olla reaalinen mahdollisuus ja jokaisen oikeus, ei vain strategioita ja raportteja koristava iskulause. Käytännössä tämän tulee tarkoittaa eräänlaista uutta sosiaalivakuutuksen osaa. Osaamisen vanhentuminen on nopean muutoksen maailmassa riski siinä kuin sairaus tai työttömyyskin. Yhteiskunnan tulee tukea työntekijöitä osaamisensa ylläpidossa, toisin sanoen tehdä osaamisen kehittäminen taloudellisesti mahdolliseksi ja järjestää sellaiset lainsäädännölliset puitteet työelämälle, joiden piirissä tämä voi tosiasiallisesti tapahtua.

Osaamisvaatimusten kasvaminen alasta riippumatta sekä mahdollisimman monen nuoren pelastaminen syrjäytymiseltä koulutusputkeen vaatii paljon erityisesti nivelvaiheilta. Yksilöllisempää otetta opetuksessa tarvitaan, jotta myös oppimisvaikeuksista kärsivät oppilaat kyetään huomioimaan. Yhteistyötä erityisesti toisella asteella on lisättävä nuorisokoulun hengessä. Tällä hetkellä moni lukion kävijä tarvitsisi konkreettisempaa tietoa ammateista ja moni ammattiin opiskeleva jää vaille sellaisia valmiuksia, joita hän työssään tarvitsee kuten kulttuurien kohtaamisen kykyä tai riittävää kielitaitoa. Kun tulevaisuuden työmaana on koko maailma, ei pelkällä jätkähuumorilla pärjää. Tämä on syytä tiedostaa paitsi oppilaitoksissa, myös työelämässä ja etujärjestöissä.

Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 5.6.2006

1 kommentti:

Mats Hilli kirjoitti...

Poliittinen kasvatus ei kuulu koulujen opetussuunnitelmiin, eikä tule kuuluakaan. Toisaalta on miltei mahdotonta kouluttaa hyviä yhteiskuntatietoisia kansalaisia ellei politiikasta puhuta mitään. Tämä on erittäin kaksipiippuinen juttu.

Opettajana toivoisin myös aktiivisempaa toimintaa valtakunnan puolueilta, jotka voisivat hyvinkin osallistua yhteiskuntaopin tunneille. Miksei rohkeasti tarjota näitä "palveluja"? Kyllä kaikki poliittiset puolueet pääsevät kouluihin kunhan ne edustavat demokraattisia ja avarakatseisia arvoja.

Käytännössä tämä kuitenkin toteutuu sillä tavalla, että vanhempi kunnallispoliittinen vaikuttaja tulee kertomaan muistoistaan ja vanhoista heiloistaan. Ja oppilaat nukkuvat. Siinä tilanteessa aktiivinen opettaja ei riitä mihinkään.

Paras tapa on "leikkiä politiikkaa". Itse olen vetänyt yhteiskuntaopin tunteja järjestämällä miniparlamentteja ja väittelyjä, jossa oppilaat ovat voineet keskustella suhteellisen vapaasti eri yhteiskunnallisista asioista. Se on aina innostanut oppilaita ja herättänyt kiinnostusta.

Eli kyllä yläasteen ja lukion nuoret ovat kiinnostuneita jopa politiikasta kunhan valtion elimet ja puolueet tajuaisivat käyttää mahdollisuuksiaan. Ovi on auki.