Kummallista, turvatonta

Pätkätyö, vuokratyö, osa-aikatyö. Pätkäelämä, osa-aikaelämä? Nyky-yhteiskunnassa perin tuttua liian monelle. Ongelmasta kärsivät erityisesti korkeakoulut. Vaikka julkisella sektorilla on tämän hallituksen aikana kyettykin lisäämään vakituisten työsuhteiden määrää, on korkeakoululaitos jäänyt jälkeen tästä kehityksestä. Tämä on kummallista ottaen huomioon sen tosiseikan, että kaikissa raporteissa ja toimenpideohjelmissa nimenomaisesti korostetaan koulutuksen ja tutkimuksen merkitystä kansakuntamme tulevaisuuden kannalta. Teot ja puheet eivät vastaa toisiaan.

Ongelmana on liiallinen projektiajattelu. Kun rekrytointi ja tutkimusaiheet keskittyvät yksittäisiin projekteihin, ei kunnollista perustutkimusta ja -osaamista synny. Projektit ovat usein lyhyitä ja jo niiden ollessa käynnissä on kiire hankkia joko jatkorahoitusta nykyiselle tai etsiä kokonaan uusia työsuhteita. Ei ihme, jos laatu kärsii tutkijoiden keskittymiskyvyn harhaillessa tutkittavan aiheen sijasta rahoituksen etsinnässä. Vastaaviin ongelmiin törmätään usein myös kansalaisjärjestötoiminnassa. Projektit ovat hyviä tapoja kokeilla uusia toimintamuotoja ja ideoita, mutta perustoimintaa ei niiden varaan voida rakentaa.

Korkeakoululaitos on yksi hyvä esimerkki, mutta ilmiö on laajempi. Siinä riskiä ja tulosvastuuta ulkoistetaan työntekijöille. Lyhyellä aikavälillä työnantajan näkökulmasta, oli hän sitten julkinen tai yksityinen, tilanne voi olla toivottava. Kustannuksia kyetään hallitsemaan ja henkilöstön käyttö on joustavaa. Pitkän aikavälin tavoitteet kuitenkin kärsivät. Työntekijä ei sitoudu, hän ei koe yritystä tai instituutiota omakseen eikä edes välttämättä koe kiinnostuvansa sen kehittämisestä.

Entäpä yksilöt? Sosiologi Richard Sennett kuvaa aikamme ihanneihmistä kuluttajana. Hän hankkii innolla uutta, joustaa ja vaihtaa paikkaa. Maailma on hänelle mahdollisuuksia täynnä. Kuulostaa hienolta, muttei vastaa todellisuutta. Sennettin, kuten kotimaisista tutkijoista muun muassa Juha Siltalan, mukaan moni kärsii stressistä, epävarmuudesta ja merkityksettömyyden tunteesta. Joustomahdollisuudet ovat hienoja ja tavoiteltavia, mutteivät tilanteessa, jossa niistä tulee valinnan sijasta pakollisia. Samaa kertovat asennetutkimukset. Vaikka työpaikkoja syntyy maassamme paljon ja talous kasvaa, pelkäävät ihmiset oman työnsä menettämistä ehkä enemmän kuin koskaan.

Mistä vastaus? Yhteiskuntaan olisi kyettävä palauttamaan luottamus. Tällä tarkoitan luottamusta niin yhteiskunnallisia instituutioita kuin kanssaihmisiä kohtaan. Luottamusta siihen, ettei epäonnistuminen tai työsuhteen päättyminen tarkoita henkilökohtaista katastrofia. Tämä vaatii aktiivista hyvinvointivaltiota, panostuksia sosiaaliseen turvaverkkoon, elinikäiseen oppimiseen ja työn löytämisen helpottamiseen. Pääomaliikkeiden maailmassa voimme pärjätä vain investoimalla ihmisiin, ei suojelemaan kannattamattomia yrityksiä tai vanhentuneita rakenteita. Samalla lainsäädännöllä on vaikutettava erityisesti julkisen sektorin määräaikaisuuksien määrään. Tämä työ on jo hyvässä alussa, sitä tulee jatkaa.

Kolumni julkaistu Elämäntapaliiton Myötäote-lehdessä 2.6.2006