Jokin aika sitten lehtien palstoilla käytiin kiivastakin keskustelua kristillisistä kouluista. Tällöin opetusministeri Kalliomäki (sd.) vastusti kristillisten koulujen jatkolupia, syynä se, että hän katsoi tunnustuksellisen opetuksen kuuluvan muualle kuin peruskouluun, jonka tehtävä on kasvattaa moniarvoisuuteen. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Koulujen tulee kasvattaa kriittisyyteen, ei yhden totuuden kertomiseen, jonka olemassaolosta on perustellusti hyvin erilaisia käsityksiä.Yksilöt uskovat tai ovat uskomatta. Valtio tai julkinen instituutio, jollainen peruskoulukin on, ei usko eikä sen siksi tule kertoa mihin uskoa. Uskonnoista tulee luonnollisesti lapsille puhua, koska ne ovat ensiarvoisen tärkeitä pyrkiessämme ymmärtämään ihmisluontoa, historiaa ja kulttuureita. Tässä opetuksessa on myös syytä painottaa näiden maailmankatsomusten keskinäisen kunnioituksen tärkeyttä. Tämä ei kuitenkaan vaadi minkäänlaista tunnustuksellisuutta. Lapsille ja nuorille tulee antaa välineitä ja kykyjä sellaiseen filosofiseen pohdintaan, jonka kautta he voivat pohtia teologian alaan kuuluvia kysymyksenasetteluita ja löytää oman hengellisen tiensä, mikäli ovat löytääkseen.
Tulevaisuuden peruskoulussa kristillisen uskon peruspilareita tulee kohdella tasa-arvoisesti suhteessa muihin uskontoihin sekä uskonnottomuuteen. On perusteltua kysyä millä oikeudella tietyn uskonnollisen viitekehyksen hyväksyneet aikuiset haluavat pakottaa lapsensa samaan muottiin? Kehuttu ja kiitelty peruskoulumme on rakentunut korostuneesti luottamukselle ihmisten omiin kykyihin sekä arvostelukykyyn. Tämä periaate on saatava lopultakin osaksi myös uskonnon opetusta.
Kuva: Niklas Sjöblom
Tekstit
7 kommenttia:
Niimpä. Mutta kuitenkin jatkoluvat kristilliselli kouluille irtosi. Minä, joka olen käynyt Steiner-koulua en oikein sulattanut ettei pari pientä Steiner-koulua saanut opetuslupaa. Kun kerran vedottiin tähän uskonnollisuus asiaan.
MInusta kaikissa kouluissa, olivatpa millaisia tahansa elämänkatsomus pitäisi olla oppiaine kaikille ja uskontotunnit sitten ihan erikseen. Itse olen osallistunut niin perus "meikäläiseen" uskonnonopetukseen kuin myös elämänkatsomuksen tunneille.
Jälkimmäisestä koin saavani enemmän. Niin ymmärrystä omaan historiaamme kuin muidenkin. Ja kun kaikki nivoutuu kuitenkin ihan yhteiseksi, yhdeksi maailmaksi, niin...
Ai niin. Minusta pienet koulut ja yhtenäiskoulut ovat sellainen asia, joka tarjoaa inhimillisen ympäristön lapsille olla lapsia ja kasvaa rauhassa ihmisiksi.
Koulujärjestelmän tasapuolisuus ja yhtenäisyys ovat tavoittelemisen arvoisia asioita jo itsessään. Koulujärjestelmän sisällä oppilaille on annettava valinnanmahdollisuuksia, ja edellytykset suuntautua opinnoissaan haluamallaan tavalla. Kokonaan tavanomaisesta koulujärjestelmästä poikkeava koulu on ongelmallinen nimenomaan siltä kannalta, että se synnyttää eriarvoisuutta muista lähtökohdista kuin oppilaan valinnoista. Brittiläinen sisäoppilaitos on pahimmillaan tällaisesta tyyppiesimerkki. En usko että pohjoismainen hyvinvointimalli olisi koskaan voinut syntyä epäyhtenäisen koulujärjestelmän kasvattien toimesta.
Kyse taitaakin olla siitä mikä on liian erilaista ja poikkeavaa. Sekä siitä miten se määritellään ja mihin vedetään rajoja.
Minusta ongelmalliseksi voi muodostua yhtälailla liiallinen tasapäistäminen ja "yhdenlaisenjärjestelmän" luonti ja siihen kaiken pusertaminen.
Toki valintoja pitää suoda. Niin pienten lasten vanhemmille, isommille lapsille ja nuorille aikuisille siinä missä aikuisopiskelijoillekin. Pitää olla kyky myös kannustaa ja suoda mahdollisimman virikkeiden ympäristö, jossa erilaiset oppijat voivat tavoitella samoja päämääriä (vaikkapa luonnontieteelliseen ylä-asteelle siirtymistä).
Koulutus tulisi pitää ilmaisena ainakin peruskoulun ajan ja senkin jälkeen opintoihin pitäisi olla kaikilla yhtä hyvä mahdollisuus. Tietenkin kouluttaminen oikeasti maksaa, siitähän ei pääse yli eikä edes ympäri. Yksityiskoulut ovat Suomessa varsin harvassa, jos mittapuuna pidetään brittiläistä yksityiskoulujärjestelmää.
Suomeen tuskin kukaan kovin montaa sellaista koulua perustaisikaan, se ei olisi ns. kannattavaa. Rahamiehiä on kovin vähän ja valtionkouluissakin (myös osin yksityisissä) koulutuksen taso on yhtä hyvää (koulukohtaisuuksia tietenkin löytyy).
Tehotalouden varjopuoli voisi koulutusjärjestelmässä tuhota yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden. Liian isossa "laitoksessa" katoavat niin oppilaat kuin opettajatkin massaan ja minusta siitä syntyy ikäviä lieveilmiöitä, joista yhteiskunnalle tulisi vain isompi lasku.
Kysymys on siitä, miten valinnat syntyvät. Määrääkö tahdin oppilaan mieltymykset vai vanhempien sosioekonominen tausta? Nimenomaan tunnustuksellisten koulujen ongelmaksi voi muodostua mahdollinen yhden totuuden politiikka - eli se että koulun edustama elämänkatsomus estää lasta katsomasta asioita omasta näkökulmastaan ylhäältä annetun sijaan.
Tehotalouden varjopuolten esille ottamisessa olet täysin oikeassa. Koko yhteiskunnassa on viime vuodet vannottu uusliberalismin nimeen. Kun tämän tyypin ajattelu valtaa koulujärjestelmän, tavoitteeksi muodostuu järjestelmälle täysin kritiikittömien mallioppilaiden saaminen työmarkkinoille, ei itsenäisesti ajattelevien ja omasta tahdostaan valintoja tekevien ihmisten kasvattaminen. Yhteiskunta ei sentään saisi käyttää varojaan oman selkärankansa rappeuttamiseen.
Kyllä, olet oikeassa. Mikäli puhumme jostakin erityisesti yhtä, vaikkapa uskontoa edustavasta oppilaitoksesta, niin tilanne on kovin hankala, minustakin.
Suomessa onneksi ei ole tällaisia kouluja liikaa, vaikka voimme todeta, että yksikin liian suppea ja yhdenopin varainen koululaitos on jo liikaa.
Uskontoon nojautuvissa kouluissa on ikäviä yksilön vapaata kehitystä sitovia piirteitä. Ja jos haluamme olla oikein nillittäviä, voimme kysyä miksi kristillisissä kouluissa kristillisyys nostetaan muita arvoja tai tapoja korkeampaan, parempaan asemaan? Miksi vain Se on Oikein? Miksei oteta riskiä, että oppilas itse voisi ja saisi valita mitä uskoo, mihin ja miten?
Kalliomäen ja opetushallituksen viime aikaisissa päätöksissä ja kommenteissa kristillisten koulujen rinnalla on minusta kovin ikävällä tavalla puhuttu steiner-kouluista. Toki jotkut oppilaat vanhempineen kuuluvat Kristinyhteisöön, mutta nämä lapset käyvät uskonnontunnit sitten oman opettajan kanssa, niinkuin elämänkatsomuksenkin tai ortodoksiseen seurakuntaan kuuluvat.
Tiedän, että kultaisella 80-luvulla lukukausimaksut olivat kiitettävät. Toisaalta koulussa on aina ollut nk. vapaaoppilaita, jolloin valinnan vapaus on suotu useammille.
Varsinaisesta yksityiskoulusta tai erityiskoulusta ei voida minusta kuitenkaan puhua, sillä vain luokanopettajat ovat käyneet Snellmankorkeakoulun, aineopettajat ovat aineopettajia. Opetussuunnitelma on sama. Se miten asiat käydään läpi ja missä järjestyksessä, vaihtelee.
Yhtenäisyys ja tasapuolisuus ovat aina seikkoja, joita lasten kasvatuksessa tulisi tavoitella. Se mitä sekin sitten tarkoittaa ja kuinka se käsitetään voi vaihdella.
Onko se sitä, että kaikille opetetaan samaa asiaa samaan aikaan, saman verran? Voiko se toisaalta olla sitä, että kaikilla olisi mahdollisuus valita? Pienten lasten kohdalla vanhemmat aina tekevät valinnat. Kun ollaan vanhempia, itse pääsee vaikuttamaan ja valitsemaan.
Niin minäkin olen tehnyt ja moni muu. On lähdetty peruslukioon, tultu steiner-kouluun. On haettu erikoislukiota tai vain koulua joka on lähempänä. Syynsä kullakin.
Ja toisaalta minusta hankalaa on myös se, että koulut olisivat kaikki yhteneväisiä. Liikkuvia osia on liikaa. Paikkakunta, koulun koko, opettajien määrä, koulutus, oppilaiden määrä, ikäjakauma, koulun tilat, puitteet, resurssit, tahtotilat, vanhemmat, aktivisuus ja moni muu seikka. Helsingissä ja Lapissa asiat varmasti nähdään hieman erilailla, monessakin kohtaa.
Tietenkin perusrajat tulisivat olla kaikille samat. Tietyt asiat tulisi opettaa, mutta myös huolehtia siitä, että kaikki (erilaiset oppijat) ne myös oppisivat, sisäistäisivät. Kysehän on yleissivistyksestä ja pohjan luomisesta.
Varsinkin kun osaamme nykyään tehdä hienojakin ja nyanssisia diagnooseja erilaisiata oppijoista ja mm. oppimishäiriöistä. Tämä asettaa lisää vaatimuksia joustolle ja luovuudelle. Kuinka saada lapset oppimaan ja ennen kaikkea sisäistämään opetettu? Kun toinen oppii erilailla kuin toinen ja vain harva siten mikä olisi järjestelmälle helpointa.
Palataksemme tunnustuksellisiin kouluihin. Tämä on varmasti seikka, jonka kanssa pääsemme vielä jatkossakin painiskelemaan. Miksi kristillisiä kouluja saa olla ja ne saavat luvat? Entäpä millä argumenteilla vastataan vaikkapa muslimitahoille, jotka ehkä joku päivä haluaisivat perustaa oman tunnustuksellisen koulun? Tai ihan kenelle vain.
Jälleen kerran minä kannatan kerhotoimintaa, joka voisi kattaa myös tällaiset tunnustukselliset asiat. Kukin kirkkokunta järjestäköön itse, mutta tietyn valvonnan alla.
Koulut voisivat olla minusta edelleen maailman parhaita (tähän tulee tietenkin jo nyt koko ajan edelleen vain pyrkiä, kaikkialla meilläkään se ei ihan pidä paikkansa), mutta voisivat olla erilaisia erilaisia. Kaikkien koulujen pitäisi voida tarjota kerhotoimintaa, joka auttaisi kasvamaan sosiaalisenakin eläimenä ihmistaimia. Se auttaisi ja tukisi varmasti monella tapaa itse koulutyöskentelyä sekä oppimista.
Näinhän se menee. Steiner-kouluista en uskalla sanoa mitään lopullista - en sellaista ole käynyt enkä niiden toiminnan logiikkaa tunne. Sen totesin jo aiemmin, että ongelma ei ole valinnanvapaus tai sen puute, vaan valinnan laatu.
Nythän Saksassa on nähty, mitä tarkoittaa, kun koulujärjestelmä on epäyhtenäinen: kun opetus keskittyy epäolennaisuuksiin, perusasiat jäävät syrjään ja työelämään tulee oppimattomuuden sukupolvi. Berliinin pormestari joka ei osannut TV-visailussa yhteenlaskua, eikä tiennyt koska toinen maailmansota käytiin, taitaa olla pelkkä jäävuoren huippu. Ja sitten ilmestyy näitä näsäviisaita kertomaan, että Saksan ongelma on liian suuri verokiila ja markkinatalouden rajoitukset.
Jokin tämänsuuntainen on Suomessakin se todellinen uhka. Että epäyhtenäisyys koulujärjestelmässä johtaisi sivistystason romahtamiseen. Vaikken Steiner-kouluja tunne, uskallan sanoa että niiden toimilupiin puuttuminen on melko yksioikoinen lähestymistapa ongelmaan, joka sittenkin on luonteeltaan laaja. Ainakaan kysymys ei saa olla siitä, onko koulu muodollisesti julkisen vallan vai yksityisen esim. säätiön pitämä.
Ratkaisevaa on se, että mikä hyvänsä koulu antaa oppilailleen heidän tarvitsemansa mahdollisuudet - yksityisellä puolella uhkia ovat puolueellisuus, tunnustuksellisuus ja/tai kaupallisuus, mutta eipä siihenkään uskoon pidä tuudittautua että julkisvallan ylläpitämä koulu automaattisesti on ongelmaton.
Minusta mikään koulu ei ole automaattisesti laadukas tai hyvä koulu. Siksi pitää olla MArtti Servon sanoi rajat, eli limitit. Ja jokapaikassa uhkana on puolueellisuus. Ja vaikkapa muutoksenvastainen rintama
Kun puhutaan samassa ajatuksessa rahallisesti kannattavista kouluista (mahd. suuri laitos=tehokas=kustannustehokas) ja yksilön huomioimisesta, niin on se hitusen jakomielistä.
Olisi kauhean kiva, jos kaikkea voisi paperilla pelkästään tarkastella ja todeta kaiken olevan paremmin kuin missään. Mutta juurikin se, ettei se mene näin on se mikä pitäisi tajuta ja hyväksyä.
Vanhempien ja lasten tulisi voida valita muutakin kuin juuri sen alueen koulu ja siellä sitten pari hassua asiaa: ottaisko ruotsin vai ottaisko enkun, pitkää vai lyhyttä matikkaa.
Vaikka toisaalta. Jos perussetti olisi hyvin koossa, niin sekin voisi täysin olla riittävä. Jos opetus ja oppimisympäristö, mahdollisuudet olisivat kohdillaan, niin peruspaletti varmasti olisi ihan toimiva. MIKÄLI, tarjolla olisi helposti saatavilla olevia lisäpalveluita, lisäopetusta. Eli kuitenkin koulujärjestelmää tulisi uusia.
Voi olla, että opettajakoulutusta tulisi muuttaa, että Antin tahdon mukaisesti kaikki opettajat voisivat mihin tahansa aineeseen sisällyttää sitä kulttuuriakin, mutta entä jo valmistuneet opettajat?! Mitäs heidän kanssaan tehtäisiin?
Ja kyse on minusta myös vanhempien aktiivisuudesta, vaatimuksista saada verorahoilleen parempaa vastinetta. Siihen tulitukseen Anttikaan ei varmasti ihan kamalasti halua. Vaikka siihenkin pitäisi olla valmis.
Ja onhan Antti siinä oikeassa, ettei koulun tehtävä ole hoitaa koko kasvatusta, yksin. Ei niin, mutta kuten ennenkin, myös nykyään aikuiset tekevät pitkää päivää, lapset ovat yksin kello viiteen, kuuteen.
Sen jälkeen olisi tarjolla tiukkaa treeniä "harrastuksia", puolitosissaan. Päivästä tulee pitkä. Aamulla väsyttää. Tai jos ei ole sitä rahaa harrastaa lätkästä jalkapalloon, sählystä koripalloon, partioon ja ties mihin, niin sitten mitä ne vähävaraisemmat lapset tekevät?
Minä nyt jaksan toitottaa siitä, että kun koulut vuokraavat kuitenkin tilojaan iltaisin kaikenlaiseen käyttöön, niin miksei niitä tiloja voida käyttää tehokkaasti ja näpsäkästi niiden lasten harrastetoimintaan.
Lähetä kommentti