lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Sana viikonvaihteeksi

Oheista uutista on pidettävä pettymyksenä. Vaikka on totta, ettei Eurooppa kykene yksin pysäyttämään ilmastonmuutosta ja että myös muiden teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden on kannettava vastuunsa, ei Suomen tulisi lukeutua EUn ympäristöpolitiikan jarruttajiin. Sitovien päästövähennysten avulla kyetään tehokkaasti kannustamaan ympäristöystävällisemmän teknologian kehittämiseen ja käyttöönottoon. Energiatehokkaan teknologian kehittäminen voisi olla Suomelle myös merkittävä vientiala. Toivon mukaan hallituksen nihkeys asiassa selittyy ehdotuksen tämänhetkisellä epäselvyydellä, tämän näyttänee aika.

Toinen huomionarvoinen asia on eilinen VMn selvitys nk. jakovarasta. Huomattavasti vähemmälle huomiolle jäi mm. Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaisema kommentti, joka maalaa tulevaisuudesta hieman toisenlaista kuvaa. VM toimiikin jälleen kuin poliittinen puolue ja tulee omilla tavoitteillaan hallitusohjelmaneuvotteluihin. Ministeriön tavoitteena vaikuttaa olevan ennen muuta valtion menojen vähentäminen ja julkisen sektorin merkityksen pienentäminen. Jälleen tuli mieleen suosikkisaittini Lehden parin vuoden takainen "sitaatti" VMn linjasta. “Halla, nälkä, kuolema”, Sailas pyöritteli Suomen tulevaisuutta.

Viimeinen eilisen huomio koski tv-mainontaa. Näin eilen ensimmäistä kertaa uuden margariinin, Flora Idean mainoksen. Kyseinen ravintorasva sisältää kuuleman mukaan rasvahappoja, jotka ovat erityisen tärkeitä aivoille. Vihdoinkin! Fiksuksi margariinia lusikoimalla. Kaikella kunnioituksella elintarvikealan tuotekehittelyä ja nokkelaa markkinointia kohtaan, mutta ainakin minulle kyseinen mainonta oli aivan liian paksua. Jyrki Lehtolaa lainaten "Välillä me olemme täällä Orimattilan Peter von Bagh-piirissä suorastaan raivoissamme siitä miten meitä aliarvioidaan."

Iloista viikonloppua! Kuva Niklas Sjöblom

3 kommenttia:

Tapio Laakso kirjoitti...

Tuohon valtiovarainministeriöön liittyen voisi taas nostaa esiin ihmetyksen siitä, miksi valtiontalouden laskentamallit ovat salaisia. VM vetelee näitä arvioita jostain, mutta vain harvat ja valitut pääsevät koskemaan tietokonemalliin, jolla näitä jakovaroja lasketaan.

Malli pitäisi olla kaikkien puolueiden ja muidenkin tahojen vapaasti käytettävissä (ja muutenkin kriittisesti arvioitavissa).

Jussi kirjoitti...

Tää ei nyt mitenkään liity aiheeseen mutta miten voi kaikilla demarien nuorisolaisjohtajilla olla vaalinumero 69? Heta Välimäellä on Helsingissä 69 ja sulla Varsinais-Suomessa. Tässä täytyy olla joku salaliitto, tunne demari sisälläsi osa II... ;-)

Pekka kirjoitti...

Ilmastokysymykseen liittyen

Ihmettelin kovasti keskustan ehdokkaan Markku Uusipaavalniemen kommentteja asiasta MTV3:n vaalitentissä. Hänen mukaansa Suomessa on menty ilmastoon liittyvissä asioissa liian pitkälle (käsitin että kyse on implisiittisesti myös ympäristön suojelusta). Hänen mukaansa Suomi on liian pieni tekijä maailmassa, jotta teoillamme olisi suurta merkitystä. Onneksi meillä on kuitenkin Esa, joka on eri linjalla!