perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Sorvin ääreen

Takaisin kotona. Matkailu avartaa aina. Vaaleihin valmistautuvassa Espanjassa eivät kampanjat suuria ulkomainoksia lukuunottamatta katukuvassa näkyneet. Sen sijaan uutislähetykset täyttyivät valtavilta näyttävistä vaalijuhlista, joista ei puuttunut lippuja, serpentiinejä ja väkeä. Tv-asemien gallupien mukaan hallitsevat sosialistit vaikuttavat pysyvän edellä, jää nähtäväksi.

Kauniit espanjalaiset kaupungit tarjoavat ajateltavaa myös kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneille. Ei niin pientä kylää, etteikö sen keskusta olisi ollut kävelyaluetta. Sevillassa ja Cordobassa pystyi kävelemään korttelikaupalla ilman, että piti kuunnella moottoreita tai väistellä näitä länsimaisia pyhiä lehmiä. Ja olivatko keskustat kuolleita? Eivät todellakaan, vaan täynnä liikkeitä, kahviloita ja klubeja, sekä ihmisiä. Miten Suomessa voi vastaavankaltaisen saavuttaminen olla niin mahdotonta, edes rajatummalla alueella? Sinällään joissain liikkeissä oli myös ihmeteltävää. Jos olisin yksityisyrittäjä, saattaisin epäröidä paperikauppani nimeämistä "Jumalan rakkaudeksi".

Kotimaan uutisista onnistuin pysymään kiitettävän kaukana. Erkki Tuomioja sai näemmä aikaan myrskyn vesilasissa esittämällä ajatusleikin bensiinin säännöstelystä. En ole kuullut tarkkaa esitystä, mutta jonkinlainen kontrolli bensiinin kulutuksen suhteen tulee todennäköisesti olemaan todellisuutta jossain vaiheessa joka tapauksessa, halusimme tai emme. Ja olisi useita syitä myös haluta sitä. Kehottaisin niin Marja Tiuraa kuin muutamia muitakin keskittymään pikemminkin omien avaustensa esittelyyn ja kehittelyyn kuin muiden kyttäilyyn ja pikkunäppärään vinoiluun. Erityisesti demareille tämän pitäisi olla viime vaaleja silmällä pitäen itsestäänselvää.

Kyseisille päivänpolitiikan pikkusieluille, ja muillekin, suosittelen kampanjoiden kuumentuessa kehittävää lukemista, joka auttaa muistamaan miksi tätä poliittista toimintaa ylipäänsä harjoitetaan. Ehdin lomalla kokea kaksi hienoa lukuelämystä, toisen kaunokirjallisen ja toisen faktakirjallisuuteen liittyvän. Frederic Manningin teos "Harva hyvin kuolee" kertoo brittisotilaista ensimmäisessä maailmansodassa. Kaunis ja koruton kertomus turhista kuolemista ja tavallisten rivimiesten tunnoista sellaisten tapahtumien keskellä, johon he eivät itse voi vaikuttaa.
Toinen pysähdyttävimpien lukuelämysten listaan kohoava teos on Naomi Kleinin uutuus "The Shock Doctrine", joka vyöryttää lukijan eteen kielellisesti taidokkaan ja lähdeaineistoltaan vakuuttavan esityksen nykyaikaisesta globaalikapitalismista ja sen kehityksestä sekä sen asettamasta haasteesta demokratialle sekä kansalaisten väliselle tasa-arvolle. Suosittelen lämpimästi jokaiselle yhteiskuntapolitiikasta ja maailman tilasta kiinnostuneelle.
Kuvassa kirjat sekä Espanjan sosialistien logo, joka muistuttaa suuresti Suomen SDP:n tulevaa logoa.

2 kommenttia:

Q, Doloriina, Kaarina kirjoitti...

Tervetuloa kotiin! Tämän pienen pilkunrakastajan on pakko huomauttaa, että ruotsin kielen sana facklitteratur (hahaa hehee) kääntyy suomeksi tietokirjallisuus. Siis tietokirjallisuus. Tiedolla ja faktalla on kuitenkin pieniä eroja. Onneksi.

Anonyymi kirjoitti...

FYI
Kirjavinkkejä liittyen Naomi Kleinin teokseen kotimaisessa kontekstissa:
-Seppo Lindblom: Politiikka karkumatkalla
-Heikki Patomäki: Uusliberalismi Suomessa - Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot