maanantaina, maaliskuuta 03, 2008

Kisa kakkonen

Demarikentän huomion suuntautuessa puolueen puheenjohtajakilpailuun myös muualla tapahtuu. Viikkoa ennen puoluekokousta kokoontuva Demarinuorten liittokokous valitsee itselleen johdon. Myös tässä vaalissa on useita ehdokkaita, toistaiseksi kolme, istuva puheenjohtaja Heta Välimäki, Ismo Puhakka sekä Sanna Kujala.

Suomalaisten poliittisten nuorisojärjestöjen merkitys yhteiskuntapolitiikassa on yleisesti ottaen harmillisen pieni. Ero vaikkapa Ruotsiin on merkittävä. Siellä liittokokoukset ovat suuria mediatapahtumia ja niiden valinnoista ja linjauksista uutisoidaan valtamediassa.

Syy on selvä. Listavaali. Ruotsalaisten nuorisojärjestöjen vetäjät ovat usein korkealla listoilla ja heistä tulee suurella todennäköisyydellä kansanedustajia. Näin kävi viime vaaleissa sekä sikäläisten kokoomusnuorten silloiselle puheenjohtajalle, keskustanuorten puheenjohtajalle että Ruotsin opiskelijademareiden vetäjälle.

Suomessa nuorisopolitiikka ja nuorisojärjestöjen johdossa toimiminen on tasoittanut tietä kansanedustajuuteen vain harvoille. SDP:ssä viimeisimpiä onnistujia on Tarja Filatov. Poliittinen toiminta ei ole muodissa ja keskittyy usein varsin korostuneesti omassa porukassa toimimiseen. Kontakteja syntyy kyllä valtakunnan vaikuttajiin, mutta melko vähäisesti kansalaisiin, äänestäjiin.

Nuorisoliikkeillä voisi kuitenkin Suomessakin olla huomattavaa poliittista roolia. Koulutuksen ohella omien ajatusten kokoaminen linjakkaaksi poliittiseksi ohjelmatyöksi ja sen eteenpäinvieminen paitsi omassa puolueessa, myös julkisessa keskustelussa on merkityksellistä nuorisopolitiikkaa. Huomiota tulisi kiinnittää myös omien tavoitteiden jalkauttamiseen. Kuinka moni nykynuorisoliittolainen on tutustunut nuorisoliiton ohjelmiin?

Demarinuorten liittokokoukselta odotan ennen muuta poliittista keskustelua. Arvot ovat tärkeitä, mutta tärkeämpää on niiden sisältö ja konkreettiset ideat. Kaikki ovat tasa-arvon puolella, mutta mitä tasa-arvo tarkoittaa? Mikä on nuoren sosialidemokratian suhtautuminen markkinoihin ja markkinatalouteen? Onko markkinoita säädeltävä nykyistä enemmän ja jos niin miten? Arvoliberaaleja ovat kaikki, sen sijaan tämänkaltaiset asiakokonaisuudet testaavat osaamista ja kykyä ottaa agenda haltuun.

Kuten puolueen kohdalla, myös nuorisoliiton puolella keskeistä olisi saada aikaan hyvä henki ja reilu kisa. Tämä vaatii sitä, että nuorisotoiminnassa aikansa mukana olleiden tulee antaa uusien ihmisten tehdä rauhassa omat valintansa. Mielipiteen ja sanomisen vapaus on kaikilla, sen sijaan Ulpu Iivarin lanseeraamat kummisedät ja -tädit loistakoot vanhan kunnon junttauksen osalta poissaolollaan myös nuorisoliiton liittokokouksessa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ketä sinä Esa kannatat seuraavaksi puheenjohtajaksi? Nyt kun sinulla ei enää ole sisarliiton puheenjohtajan tehtäviä, voit mielestäni melko vapaasti kannattaa ehdokasta, johon uskot. Keneen viittasit muuten kummisedillä ja -tädeillä?

Esa Suominen kirjoitti...

Kummisedillä ja tädeillä tarkoitan sellaisia jo kolmeakymppiä lähestyviä tai jopa ylittäneitä kauan mukana olleita nuorisoliittolaisia tai "hard-to-let-go" -ex-aktiiveja, jotka ovat valmiita käyttämään kyseenalaisia keinoja omien ehdokkaidensa läpiviemiseksi. Pyrin itse välttämään moista toimintaa parhaani mukaan.

Minulla ei ole mitään valmista mielipidettä nuorisoliiton kisaan, koska en tiedä haastajista juuri mitään. Puhakkaa en ole tavannut koskaan, tekstit blogissa vaikuttavat varsin järkeviltä, mutta toki hänen kannattamisensa vaatisi tutustumista ja ajan viettämistä. Kujalan olen tavannut pari kertaa emmekä ole hänenkään kanssaan päässeet sen syvällisempään keskusteluun jotta voisin hänen ajatuksiaan ja tavoitteitaan arvioida. Nykyinen puheenjohtaja on mielestäni hoitanut tehtäviään hyvin, erityisesti suhteessa nuorisoliiton julkisuusarvoon, ja ilmeisesti jäsenkehityskin on ollut verrattain hyvää. Siksi häntä olisi tässä tilanteessa helppo kannattaa jatkoon. Lienee kuitenkin reilua antaa muillekin mahdollisuus asiansa esittämiseen ja tehdä sitten vasta johtopäätöksiä.