Suunnista ja eroista

Jokainen yhteiskunnallinen liike, jotta kykenee tavoitteensa saavuttamaan, tarvitsee kannatusta. Parhaiden argumenttien soisi voittavan, mutta paljon on kyse siitä, miten liike onnistuu asemoimaan itsensä suhteessa ihmisten käsitykseen itsestään. Olemaan samaistuttava.

Suomessa ylivoimainen enemmistö ihmisistä laskee kuuluvansa kuluneen määritelmän mukaan keskiluokkaan. Tämä kertoo paitsi hyvinvointivaltion suurista onnistumisista materiaalisen elintason noustessa, myös merkittävästä kulttuurisesta siirtymästä. Vasemmiston kannalta havainto kulttuuristen kysymysten merkityksestä yhteiskuntaryhmien synnylle on merkittävä.

Vanha taloudellinen luokkajako on nyky-yhteiskunnassa edelleen muuttuneena olemassa, mutta sitä täydentävät entistä enemmän kulttuuriset tekijät. Hyvinkin epävarmassa taloudellisessa tilanteessa elävät ihmiset voivat katsoa kuuluvansa koulutuksensa tai oman kulttuurisen kokemuksensa kautta "keskiluokkaan".

Sosialidemokratia on aina ollut paitsi arvopuolue, myös nk. keskiluokan liike yhdessä nk. työväenluokan kanssa. Koko hyvinvointivaltio on yleisen eettisen oikeutuksensa lisäksi monessa suhteessa rakennettu näiden ryhmien yhteistyölle ja yhteisille eduille. Kaikki maksavat ja saavat palveluita, elintason nousulle on luotu puitteet ja laajentunut koulutus on mahdollistanut sosiaalisen kohoamisen sitä haluaville. Samalla elintaso on parantunut myös perinteisissä työntekijäammateissa toimivien kohdalla, kiitos ammatillisen edunvalvonnan.

Murtuma uhkaakin syntyä nimenomaan kulttuurisella puolella, ja tällä saattaa olla merkittäviä vaikutuksia. Lisäksi arvostettu hyvinvointivaltio uhkaa pettää kannattajansa puolin ja toisin, mutta jossain määrin eri tavoin. Vaurastuneet keskiryhmät suuntaavat katseensa esimerkiksi yksityiseen palveluntuotantoon, koska eivät välttämättä usko vaikkapa julkisen terveydenhuollon toimintaan tai haluavat erottautua sen käyttäjistä. Eriytyvä palvelurakenne laskee pitkällä tähtäimellä veronmaksumoraalia.

Moni perinteiseen työväkeen kuuluva kokee toisenlaisia paineita. Moni pettyy hyvinvointivaltioon ongelmien realisoituessa erityisesti työkyvyttömyyden uhatessa. Suhteellinen asema heikkenee, kun globalisaatio altistaa työntekijät uudenlaiselle kilpailulle ja rakennemuutos on nopeaa. Moni putoaa pois hyvältä kehältä. Samaan aikaan myös yhteiskunnan kuva muuttuu ja poliittiselle agendalle nousee asioita, joita ei pidetä merkityksellisinä tai joista ollaan eri mieltä. Tällaisia ovat monet ns. identiteettipolitiikkaan liittyvät kysymykset. Nämä ovat kuitenkin usein symbolisesti tärkeitä kysymyksiä nimenomaan uusille keskiryhmille.

Syntyy pakoa vasemmistosta kahteen suuntaan. Toisaalla "nousijat" tekevät identiteettitekoja siirtymällä porvaripuolueiden tai vihreiden kannattajiksi, mikäli näiden voidaan paremmin katsoa merkitsevän positiivista identiteettivalintaa. Toisaalla taas "putoajat" kokevat vetoa populistisiin liikkeisiin jotka lupaavat vanhaa hyvää maailmaa, tai sitten vajoavat poliittiseen passiivisuuteen, koska politiikka ei vaikuta olevan heistä kiinnostunut tai sitten kokonaan vailla merkitystä.

Kun eriarvoistumista edistävä kehitys etenee monella tavoin, koulutuksen periytyessä, asuinalueiden eriytyessä ja syrjäytymisen muodostuessa pysyväksi, yhteiskunta alkaa myös sietää entistä suurempia eroja. Oma menestys vaikuttaa olevan entistä vähemmän sidoksissa muiden menestykseen tai yhteiseen etuun. Lasku maksetaan mm. uhattuna turvallisuutena sekä lisääntyvänä valvontana ja rikollisuutena.

Keskeisintä on luottamuksen rakentaminen. Luottamus kanssaihmisiin ja suhteessa yhteiskunnan toimintaan on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kulmakivi. Ihmisten on voitava luottaa esimerkiksi palveluiden laatuun ja saatavuuteen sekä järjestelmän tarkoituksenmukaiseen ja oikeudenmukaiseen toimintaan. Jos näin ei ole, ei kannatusta hyvinvointivaltioon sitoutuneille maltillisille poliittisille liikkeille tule, eikä järjestelmää voida ylläpitää. Politiikka urautuu ääripäihin ja nopeasti polarisoituvien yhteiskuntaryhmien yhteiskunnassa sen muuttaminen yhteistyökykyiseksi voi olla vaikeaa.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa SDP:lle? Suuria vaatimuksia. On onnistuttava rakentamaan linjakas ohjelmallinen kokonaisuus, jolla pyritään vastaamaan uudenlaisiin vaatimuksiin henkisesti täysipainoisesta elämästä sekä osallisuudesta, mutta myös kyettävä sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan politiikkaan tilanteessa, jossa kansallisvaltion vaikuttamismahdollisuudet reunaehtoihin ovat vähentyneet. Kyettävä palvelujärjestelmän suhteen hyödyntämään markkinoita siten, että ne eivät tuota eriytymistä ja jaottele kansalaisia. Julkisen järjestelmän on oltava niin hyvä, jotta luottamus siihen säilyy.

Kaikki tämä on tehtävä siten, ettei yhteiskunnallinen kehitys kohti yhä erilaisempia ihmisryhmiä johtaisi ihmisten entistä vähäisempään kiinnostukseen toisten mahdollisuuksien toteutumista kohtaan. Olisi saatava ihmiset vakuuttumaan siitä, että ilman tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei kukaan voi olla aidosti vapaa valitsemaan. Ja kommunikoida kaikki tämä ulos uskottavasti, ymmärrettävästi ja innostavasti.