Paniikkia, komisario Palmu

Suomalaisen politiikan kevättä kohti EU-vaaleja on kannatusmittausten osalta värittänyt ennen muuta Keskustan kannatuksen romahtaminen yhdessä jatkuvasti epäsuositummaksi käyvän pääministerin uskottavuuden rapautumisen kanssa. Viimeisimmässä YLEn julkaisemassa mittauksessa Keskustan kannatus on enää 18,6%, jo kolme prosenttiyksikköä kannatustaan hitaasti kasvattavan SDP:n jäljessä ja todella kaukana Kokoomuksesta.

Jos kyseiset luvut toteutuisivat vaalikannatuksessa joka tosin EU-vaaleissa on epätodennäköistä, Keskusta olisi lähellä menettää puolet EU-parlamenttipaikoistaan. Samalla puolueväen kestokyky mitä todennäköisimmin loppuisi ainakin puoluesihteeri Korhoseen ja mahdollisesti myös puolueen puheenjohtajaan. Tilannetta ei ainakaan paranna käsittämätön Urho Kekkos- ja pekkarointikampanja. Aitovierille ja jo kuopatuksi luullulle YYA-kaudelle haikaillaan täyttä vauhtia ja voisi kuvitella viimeistenkin nuorten ja liberaalisti ajattelevien hylkäävän Keskustan.

Kun vapaa pudotus uhkaa, on näkyvyyttä revittävä mistä tahansa ja huomio pyrittävä suuntaamaan johonkin muuhun kuin puolueen surkeaan tilaan. Ensin Jarmo Korhonen yritti vaalirahakeskustelulla. Keskustan uskottavuus kyseisessä aiheessa on kuitenkin melkoisen hataralla pohjalla. Sukarin vaalirahoitus, jota kaavalinjauksilla kiitettiin, kun ropisi korostuneesti keskustapoliitikkojen laariin. Pääministeri Vanhanen ilmoitti tuolloin olevansa "tietämätön" vaalirahojensa alkuperästä, perintöprinsessa Lehtomäki jätti ilmoitukset tekemättä ja niin edelleen ja niin edelleen.

Seuraava yritys oli omien kannattajien mobilisoimisyritys epäilemällä hallituskumppania selän takana vehkeilystä ja sinipunahallituksen rakentamisyrityksistä. Tätä temppua yrittivät sekä Korhonen että alue- ja kuntaministeri Kiviniemi. Keskustalle tiedoksi, että tappiollisten viime eduskuntavaalien alla demarit puhuivat paljon mahdollisesta porvarihallituksesta. Ja mitä tapahtui? Ihmiset alkoivat itse asiassa kiinnostua aiheesta. Mitä tulee Kiviniemen näkemyksiin valtiontaloudesta, olisi hyvä muistuttaa että juuri hän on vastuussa viime vuoden älyttömimpiin kuuluvista ulostuloista liittyen kuntatalouden tilaan ja että Keskustan vaatimuksesta valtio heittää 500 miljoonaa euroa vuodessa taivaan tuuliin ruuan alv:n laskun myötä. Tästähän puhuvat muutkin kuin demarit.

Vappupaniikin osalta epätoivon korkein aste oli ehkä kuitenkin yritys siirtää huomio eurovaaleissa muhivasta tappiosta seuraaviin vaaleihin. Korhosen ajatuspaja sylki ilmoille myös Anneli Jäätteenmäen presidenttiehdokkuuden. Tämä olikin operaatioista siinä mielessä onnistunein, että se nousi vappu-uutisoinnin kärjeksi ohi työllisyydestä puhuneiden vasemmistojohtajien. Jäätteenmäki on varmasti todennäköinen ehdokas, mutta ajoitus pikemminkin söi hänen ehdokkuutensa uskottavuutta. Nyt lanseeraus tehtiin paniikinomaisesti julkisuudenhakumielessä, ei huolellisesti pohjaten. Ei paras alku kampanjalle.

Summa summarum, ei hyvältä näytä. Murheellisinta koko kuviossa Keskustan kannalta on se, että kun Matti Vanhanen on julkisesti ilmoittanut aikovansa istua valtioneuvoston linnassa pääministerin ominaisuudessa vielä vuonna 2015, ei vaihtoakaan voi ilman hirvittävää pyykinpesua kovin helposti tehdä. Ja keneen vaihtaisi? Lehtomäki alkaa olla ryvettynyt ja vuoroaan odottaessaan kulunut, Kiviniemi kävelevä katastrofi väärästä vaalipiiristä ja realistiset miesvaihtoehdot urhoutta.fi -kaudelta. Mutta ehkä joku on. Lyön pullollisen pohjalaista valkoviiniä vetoa, että 2011 tappiovaalien jälkeen historian tunkiolle siivottavan Vanhasen korvaa hän.