maanantaina, kesäkuuta 29, 2009

Arhinmäen aika

Vasemmistoliiton eurovaalikatastrofi nopeutti jo tiedossa ollutta muutosta puoluejohdossa. Martti Korhonen luopui ja pitkäaikainen perintöprinssi Paavo Arhinmäki valittiin Vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Yllättävää valinnassa oli oikeastaan vain vastaehdokas Merja Kyllösen saama varsin suuri äänimäärä, siitä huolimatta että hänen aikomuksistaan edes asettua ehdolle puoluejohtoon ei ollut vielä hetki sitten mitään käsitystä.

Vasemmistoliitto on kauan nojannut vaalikannatuksessaan erittäin ikääntyneeseen perusäänestäjäkuntaansa. Nuorempiakin äänestäjiä ja kannattajia on olemassa, mutta aktiivi-ikäisiä vasemmistoliittolaisia todella vähän. Arhinmäen haastetta lisää se, että hänen valintansa, vaikkakin oli kauan tiedossa, on ehkä muita johtajavaihdoksia enemmän selkeä katkos menneeseen. Sukupolvien kuilu graffiteista, maahanmuuttajamyönteisyydestä, kansalaistottelemattomuudesta ja henkilökohtaisen poliittisuudesta perinteisiin duunaritaustaisiin entisiin SKDL-aktiiveihin on melkoinen ja sen silloittaminen valtava työ joka ei ole toistaiseksi ottanut onnistuakseen. Ja kun tämä tulisi samalla yhdistää niiden nuorten, erityisesti miesten, tavoittamiseen jotka nyt valitsevat kannattaa perussuomalaisia tai sitten olla täysin välinpitämättömiä koko politiikkaa kohtaan, riittää tehtävää.

Voiko Arhinmäki onnistua? Linjapuhe ei tarjonnut mitään uutta. Vaatimus ansioturvan sisältävästä perustulosta on sekin keksitty aikoja sitten. Ay-kumppanuus olisi varmasti toivottavaa, joskin Metallin vasemmistoliittolaiset tekivät juuri erään suurimmista karhunpalveluksista ay-liikkeen vaikutusvallalle Suomessa pitkään aikaan kaatamalla jäsenäänestystuloksen vastaisesti TEAM-hankkeen. Näkemys siitä, että Vasemmistoliitosta muodostuisi se vahva ay-liikkeen tavoitteita tukeva poliittinen voima voi toki olla tavoite, mutta kuulostaa varsin epärealistiselta. Puheen perusteella Arhinmäki ei näytä laskevan SDP:tä ay-liikettä ymmärtäväksi vasemmistopuolueeksi. Tämä taas jatkaa jo vuosia epäonnistunutta linjaa käydä kampanjaa erityisesti demareita vastaan.

Mutta mahdollisuuksiakin on. Hieman vasemmistopopulistisille "äijille" vaikuttaa taas olevan tietynlaista poliittista kysyntää. Samalla Arhinmäki tarjoaa erään harvinaisen samaistumiskohteen, politiikassa jo menestyneen, katu-uskottavan nuorehkon vasemmistolaisen miehen. Samalla hän saattaa kelvata myös erityisesti vihreisiin valuneille, varsin radikaaleille nuorehkoille ihmisille kaupungeissa. Vihreät ovat toistaiseksi onnistuneet säilyttämään kannattajiensa joukossa kasvonsa siitä huolimatta että heidän vahtivuorollaan on mm. säädetty Lex Nokia tai että heidän työministerikaudellaan nuorisotyöttömyys räjähti käsiin. Hyvä imago auttaa pitkälle. Arhinmäen Vasemmistoliitto, mikäli onnistuu myös uusimaan muita kasvojaan, saattaa kuitenkin miellyttää jossain vaiheessa radikaalimpia nykymenoon tympiintyviä. Tätä tukee hänen luonteva ja aito yhteytensä ei-perinteisempiin kansalaisjärjestöihin.

Arhinmäen kompastuskiveksi saattaa koitua puolueen perinteisempi siipi, joka tosin hupenee, mutta joka edelleen muodostaa eduskuntaryhmän ehdottoman enemmistön. Esimakua mahdollisesta ongelmasta saatiin viime vuoden lopulla. Kysymys kuuluu, ovatko nämä kaksi linjaa yhdistettävissä? Mahdotonta sen ei pitäisi olla. Martti Korhonen yritti ja epäonnistui. Yrittääkö Arhinmäki, vai ottaako hän riskin lähtemällä tavoittelemaan nimenomaan uusia kannattajia luottaen siihen että perinteiset äänestäjät pysyvät mukana? Mitään merkittävää menetettäväähän hänellä tai hänen puolueellaan ei toisaalta enää ole.

Valintoja on joka tapauksessa tehtävä. Arhinmäki katsoi itse Vasemmistoliiton pyrkivän hankkivan kannattajia joka suunnasta. Äänet toki kelpaavat tulevat ne mistä hyvänsä, mutta jonkinlaisen selkeän suunnan löytäminen -tai mielellään jo valmiiksi ajateltuna esiin nostaminen- nopeasti valinnan jälkeen olisi erittäin tarpeen. Mikäli merkittäviä uudistuksia halutaan tehdä -ovat ne sitten millaisia tahansa, poliittisia tai järjestöllisiä- ne on järkevää tehdä nopeasti valinnan tapahduttua. Ellei tätä kyetä tekemään, voi suuri lupaus paremmasta tulevaisuudesta raueta pian eikä nuori puoluejohtaja saa nopeasti kasvavassa paineessa montaa mahdollisuutta.

2 kommenttia:

Mikko Vuorinen kirjoitti...

Teillä demareilla taitaa olla aivan sama Matti Kangas/Paavo Arhinmäki-asetelma kuin Vasemmistoliitollakin. Taitaa jopa olla vielä jyrkempikin.

Monet ay-taustaiset demarit kannattavat ydinvoimaa "Suomen teollisuuden sähkönsaannin turvaamiseksi". Noilta ydinvoimamiehiltä on jäänyt huomaamatta, että sähkö ei tule olemaan korvamerkittyä. Sekä tekninen että lainsäädännöllinen kehitys tulee viemään koko euroopanlaajuisia sähkömarkkinoita.

Demareiden kannattaisi nähdä oma huono tilansa, eikä ilkkua, että naapurilla menee vielä huonommin. Mihin perustuu joidenkin demareiden (mm. Eero Heinäluoma) käsitys, että demarit olisivat saamassa Vasemmistoliitolta lisäkannatusta. Tutkimukset mm. vuoden 2007 eduskuntavaaleista osoittavat, että SDP olisi päinvastoin ollut nettomenettäjä Vasemmistoliitolle.

Esa Suominen kirjoitti...

En oikein ymmärrä miten tässä tai muussakaan Arhinmäen valintaa kommentoineessa sd. ulostulossa olisi millään tapaa "ilkuttu" ketään. Pikemminkin päinvastoin. Toiseen suuntaanhan tilanne on pitkään ollut toinen, toivottavasti muuttuisi. Mitä tulee SDP:n tilaan, niin sellaista kritiikkiä etteikö tuota aihetta käsiteltäisi kriittisesti ei tarvitse ottaa turhan vakavasti. Suosittelen tutustumaan vaikkapa varsin laajaan ja perusteelliseen sd. blogiskeneen, josta löytyy valtaisa määrä kehittämisideoita sosialidemokraattisen puolueen kehittämiseksi. Ongelma ei ole ideoiden puutteessa vaan toimeenpanossa. Siinä tosin onkin tekemistä.

Mitä tulee puolueiden sisäisiin eroihin, niin tottakai SDP:ssäkin eroja on, huomattaviakin. Vasemmistoliitto on kuitenkin huomattavasti demareita pienempi puolue, joten siellä suurilla eroilla, varsinkin kun ne sattuvat kysymyksiin jotka ovat helposti popularisoitavia, saattaa olla demareita suurempi merkitys puolueen poliittisen voiman kannalta.

Minun on vaikea tietää mihin perustuu joidenkuiden näkemys Vasemmistoliiton kannattajien siirtymisestä demarien kannattajiksi. En usko mihinkään merkittäviin siirtymiin tämän(kään) valinnan jälkeen sen paremmin suuntaan kuin toiseenkaan. Lisäkannatusta kannattaa molempien vasemmistopuolueiden hakea omaa toimintaansa ja politiikkaansa kehittämällä ennen muuta politiikkaan nykymuodossaan pettyneistä ihmisistä sekä yleisen liberaalin ja humanistisen maailmankatsomuksen omaavista liikkuvista äänestäjistä.