Tutkimatta teloitettuna

Istuin pari päivää sitten iltapäivällä metrossa matkalla keskustasta kotiin Vuosaareen. Samassa vaunussa seisoi musta nuori mies kaftaanissaan ja uskonnollisten muslimien usein käyttämässä neulotussa päähineessä. Kädessään hänellä oli kirja, jota hän tutki erittäin keskittyneesti. Selässään hänellä oli suuri reppu. Mieleeni muistuivat kuvat Lontoosta, pommi-iskusta metrossa, jossa reppuselkäiset terroristit räjäyttivät hengiltä viattomia ohikulkijoita mielenvikaisen ideologian nimissä. Nyt havaitsin rinnastavani tarkastelemani helsinkiläisen nuoren miehen näihin rikollisiin. Hän oli toimestani työväenlaulun sanoin: "tutkimatta teloitettu."

Olen kauan niin politiikassa kuin muissakin yhteyksissä halunnut painottaa kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa ja kaikkien uskontojen ja kulttuurien tasa-arvoisuutta. Puhunut siitä, miten ihonväri tai pukeutuminen ei saa vaikuttaa arvostuksiimme, vaan meidän on kyettävä lähestymään ja kohtelemaan ihmisiä ihmisinä, vailla ennakkoluuloja. Siksi minusta tuntui erittäin järkyttävältä ja pahalta huomata, että syyllistyin itse samaan, josta olen muita ihmisiä usein paheksunut, leimaamiseen ja epäluuloisuuteen pelkästään toisen henkilön ulkonäön ja hänen kantamiensa uskonnollisten symbolien perusteella. Minkä vuoksi ja millä oikeudella minä sen tein?

Uskon, etten ollut yksin. Havaitsin syrjäkareiset katseet myös muiden metromatkustajien silmissä. En tiedä, huomasiko kirjaansa keskittynyt nuori mies itseensä kohdistuneen epäluulon. Varmasti hän on joutunut kohtaamaan sitä myös metron ulkopuolella. Epäluuloisuutta, pelkoa, ulkopuolella olemisen tunnetta, joka pahimmillaan voi johtaa syrjintään ja ulossulkemiseen. Ympäristön asenteet ruokkivat vastavuoroisesti epäluuloja myös yhteiskunnassa elävien vähemmistöjen keskuudessa, ovat ne sitten uskonnollisia, etnisiä tai mitä tahansa. Yhteiskunta ja sen valtavirta ei meistä välitä, voimme luottaa vain itseemme ja omaan ryhmäämme. Lopputuloksena voi olla yhteisön eristäytyminen ja molemminpuolisen vihan kierre. Minua hävetti havaitessani olevani pikemminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua.

On helppo syyttää mediaa muslimipelon lietsonnasta. Mutta onko se liian helppo tie ulos ongelmasta? Miksi me haluamme kuulla juuri tämän kaltaisia uutisia? Miksi ne löytävät meissä niin helposti kaikupohjaa? Kaupallistunut media vastaa lähinnä kysyntään, jos ihmiset haluavat ostaa kauhutarinoita lähimmäisistään, niitä tarjotaan, vaikka kyse olisi marginaali-ilmiöstä. Miellämme ajattelemattomuuttamme kaikki islamilaisesta kulttuuripiiristä kotoisin olevat lähes automaattiseksi kiihkomielisiksi uskonsotureiksi uhraamatta ajatusta näiden maiden ja kulttuurien valtaisalle kirjolle. Kuvitelkaapa itsestänne puhuttavan suomalaisten tai helsinkiläisten sijasta "kristittyinä". Kuinka hyvin se kuvaisi meidän yhteisöämme? Emme siis voi kiertää omaa vastuutamme ennakkoluulojen olemassaolosta, uusintamisesta ja ruokkimisesta.

Räjähtikö Vuosaareen matkalla olleessa metrossa tuona kyseisenä iltapäivänä? Ei. Vuosaaren asemalle päästyään nuori musta mies käveli kirjansa ja reppunsa kanssa perässäni eteläpään sillalle, jossa häntä odotti kaksi ystävää. Tervehtien ja naureskellen he jatkoivat matkaansa yhdessä.