Tämänpäiväisen Hesarin sivulla 7 uutisoidaan hyvinvointivaltion toiminnan ja tulevaisuuden kannalta erittäin hälyttävästä ilmiöstä, nimittäin kotiäitiyden nopeasta lisääntymisestä ja kunnallisen päivähoidon suosion romahtamisesta Suomessa. Uutisen mukaan yli 60 % Suomen alle kolmevuotiaista hoidetaan tätä nykyä kotona, erittäin korostuneesti äitien toimesta.Tilanne on monessa suhteessa ongelmallinen. Hyvinvointivaltio tarvitsee säilyäkseen työllisyyden lisääntymistä. Huoltosuhteen heikentyessä on täysin kestämätöntä, että yhä suurempi osa usein hyvinkoulutetuista naisista jäisi pitkäksi aikaa työmarkkinoiden ulkopuolelle. Lisäksi kyseessä on sukupuolten välinen tasa-arvo. Naisten heikko työmarkkina-asema saattaa olla hyväksi syntyvyydelle (tästä on esimerkkiä laman ajalta, jolloin syntyvyys itse asiassa kasvoi nopeasti), mutta tekee nopeasti selvää saavutuksistamme tasa-arvon kentällä. Yhteiskunnan tulee kansalaisten valinnanvapauden nimissä luonnollisesti tarjota mahdollisuudet lasten kotona hoitamiseen, muttei suosia tätä mallia. Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu laajaan työssäkäyntiin ja laajaan rahoituspohjaan.
Miksi näin sitten on käynyt? Osasyynä on HS:n uutisessakin huomioidut perhepoliittiset valinnat. Suomessa ja Ruotsissa on tehty erilaista perhepolitiikkaa, Ruotsissa lapsista huomattavasti suurempi osa käy päivähoidossa. Samaten siellä on korostettu naisten työssäkäyntiä ja isien hoitovastuuta. Suomessa naisten työmarkkina-asema on sen sijaan heikentynyt pitkään ja kotiin jäämistä on entisestään tuettu kotihoidontuen avulla. Paraikaa keskustellaan tämän tuen laajentamisesta koskemaan kaikkia alle 7-vuotiaita lapsia. Tämä loisi tilanteen, jossa monilapsisen perheen toinen vanhempi, käytännöllisesti katsoen lähes aina äiti, voisi olla kotona hoitamassa lapsia toistakymmentä, ellei vielä useampia vuosia.
Toinen asiaan vaikuttava tekijä, selkeästi viimeaikaista keskustelua hallinnut teema on perinteisten ns. perhearvojen uudelleen korostaminen. "Enemmän aikaa perheille" -keskustelu kuulostaa herttaiselta, mutta siinä vaanii merkittävä "naiset koteihin synnyttämään ja laittamaan ruokaa" -vivahde. Suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuus ja saavutuksemme naisten aseman parantamisessa ovat kummunneet nimenomaisesti naisten työssäkäyntimahdollisuuksien lisäämisen, työn ja perhe-elämän yhdistämisen mahdollisuuksien parantamisen, erillisverotuksen sekä julkisten palveluiden kautta. Laajalle levinnyt kotiäitiys uhkaa viedä meidät saksalaiseen malliin, jonka kovat palkat selittyvät kylmällä tosiasialla, perheet elävät miehen palkasta. Työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävät naiset ovat riippuvaisia miehistään ja sulkeutuvat yksityiseen sfääriin. Mitä tulee lasten "laitostumiseen" päivähoidossa ja kodin tarjoamaan "parempaan hoivaan", voidaan viitata hiljattain julkaistuun ruotsalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan päiväkodissa pitkään olleet lapset ovat sekä aktiivisempia, sosiaalisempia että oppivat paremmin.
Kun näitä hätkähdyttäviä tilastoja vertaa mm. jokin aika sitten velloneeseen keskusteluun subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamisesta (johon jostain käsittämättömästä syystä osallistuivat aloitteentekijän roolissa myös muutamat itseään sosialidemokraateiksi kutsuvat henkilöt, poliitikoista näkyvimmin vantaalainen Simo Pokki), tulisi pikemminkin olla huolissaan päivähoidon vajaakäytöstä. Avainasemassa on nuorten naisten työmarkkina-aseman parantaminen sekä päivähoidon houkuttelevuuden ja laadun parantaminen kotona tapahtuvaan hoitamiseen verrattuna. Tämän lisäksi on uskallettava kritisoida pehmeisiin arvoihin pukeutuvaa patriarkaalista puhetta, sen taustalla on liian usein halu palata niihin aikoihin, kun mies toi leivän pöytään naisen kiikuttaessa kehtoa ja ollessa hiljaa.
Tekstit
7 kommenttia:
Aihe on hyvä ja ajankohtainen, monet pointtisikin ovat vakuuttavia.
Mutta vaikka yrititkin tuoda esille ajatusta valinnanvapaudesta hoitomuotojen suhteen, niin kirjoituksestasi siitä huolimatta heijastuu kotiäitiyden väheksyminen ja jopa vastustaminen.
Äideille on annettava TODELLINEN valinnanvapaus lastenhoidon suhteen. Kodinhoidontuki nykyisellään ei tätä millään tasolla tarjoa. Todellisuus on se, että progressiivinen verotus sorsii perheitä joissa on vain yksi tulonsaaja.
Eiköhän ensin kannata keskittyä yleiseen työllisyyden parantamiseen, ennenkuin ruvetaan patistamaan lapsiaan vapaaehtoisesti kotona hoitavat äidit töihin.
Olet toki oikeassa siinä, että keskeisintä olisi saada pitkäaikaistyöttömät ja muut rakenteellisesti syrjäytyneet takaisin työelämään. Tämä väestönosa on suurimmassa vaarassa syrjäytyä ja siksi heidän työllistymisensä olisi tämän kierteen katkaisemiseksi kaikkein tärkeintä. Monesti ikävä kyllä tämä ryhmä on vaikeimmin työllistettävissä ja kasvua työllisyyteen on helpompi hakea nuorten naisten keskuudesta.
Kotiäitiyttä en halua väheksyä, mutta olet oikeassa myös siinä, että pidän päivähoitoa aivan aidosti parempana vaihtoehtona lasten hoitoon, noin niinkuin yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Yksilön näkökulma voi toki olla toinen ja sen vuoksi sivistyneen valtion tulee tarjota mahdollisuus myös kotona tapahtuvaan hoitamiseen kaikille kansalaisilleen. En kuitenkaan pidä ongelmallisena tietynlaista ohjaavuutta yhteiskunnallisesti -omasta mielestäni, näkemyksiähän on toki monia- toivottavaan suuntaan, tälläkään alalla.
Esa, asia ei todellakaan ole noin yksinkertainen.
Erot kotihoidon ja päivähoidon välillä muodostuvat siitä, että kotihoidossa vanhemmalla ei välttämättä ole riittävää osaamista lapsen kehityksen tukemiseen. Toisilla vanhemmilla tämä osaaminen on ja heidän osaltaan ei ole olemassa mitään syytä, miksi tulokset kotona hoitamisesta lasten osalta eroaisivat miltään osalta.
Kotihoidontuki. Kysymys on valinnanvapaudesta. Emme voi rajata vain hyvätuloisille sitä mahdollisuutta, että toinen vanhemmista voi jäädä kotiin hoitamaan lasta. Yhteiskunnan pitää tukea sitä mahdollisuutta, eikä hoitovalinnan arvottaminen ole politiikan tehtävä.
Tosiasia on myös se, että alle kolmivuotiaiden lasten turvallisuuden tunteen kehitykselle parasta on pitkäkestoinen kosketus vanhempiin/vanhempaan.
Petteri hyvä. Ensinnäkin: päivähoito on mielestäni kaikkia lapsiperheitä tukemaan tarkoitettu -vapaaehtoinen- palvelu, ei vain ja ainoastaan niiden vanhempien lapsille, jotka
ovat "osaamattomia" tukemaan lapsensa kasvua ja kehittymistä.
En ole ollut lakkauttamassa kotihoidontukea, vaan ainoastaan keskustelemassa siitä, että nykyinen kehityssuunta, jossa yhä useampi nuori nainen jää, usein työmarkkina-asemansa heikkouden takia (toki on runsaasti myös vapaaehtoisia valintoja) kotiäidiksi, on mielestäni kestämätön sekä sukupuolisen tasa-arvon että hyvinvointivaltion rahoituspohjan kannalta. Kuten olen sekä tekstissä, että kommentissa sanonut; sivistyneen valtion tulee tarjota mahdollisuus myös kotona tapahtuvaan hoitamiseen kaikille kansalaisilleen, jos he sitä toivovat.
En toki oleta, että kansalaiset miettivät illalla nukkumaan mennessään kansallista kilpailukykyämme tai naisten emansipaatioon liittyviä kysymyksiä, mutta mielestäni vähintään järjestelmän kehittäjien tulee pohtia myös näitä edellä mainittuja aspekteja. Ja mielestäni politiikka on nimenomaan valintojen arvottamista ja niiden ohjailua, siitä voimme toki keskustella, mitkä kaikki elämän ja yhteiskunnallisen toiminnan alat tähän määritelmään kuuluvat.
Mitä tulee viimeiseen "tosiasiaan", niin se voi pitää paikkansa, tai ehkä ei. Tätä on hyvin vaikea todentaa, yleinen ennakkoluulo se kylläkin on. En kuitenkaan voi suhtautua kaksivuotiaana hoitoon laitettuun lapseen potentiaalisena tunnevammaisena, enkä uskaltaisi sanoa pienen lapsensa päivähoitoon laittavalle henkilölle hänen olevan huono vanhempi ja piittaamaton lapsensa turvallisuuden tunteen kehittymisestä.
Lasse Holopainen ja Petteri Oksa ilmaisivat hyvin sen, mitä minäkin yritin ilmaista omassa blogissani, tosin vähän liian tuohtuneena ja ehkä siksi käyttäen väärinymmärryksen mahdollistavia tulkintoja.
Jo nykyisillä määrillä kotihoidontuki aiheuttaa valintatilanteita, koska se on todellakin hyvin pieni palkka siitä, että kasvattaa kansakunnan toivoja kotioloissa. Jos perheellä on asuntolainaa tai muita isoja kustannuseriä, äitiysloman jälkeen on melkein pakko palata töihin, vaikkei haluaisikaan.
Täytyy olla halua ja tarve jäädä kotiin ihan omaehtoisesti, että sillä rahalla hoitaa omat lapsensa. Ei voida siis puhua tuen kannustavasta vaikutuksesta, vaan lähinnä hieman avustavasta vaikutuksesta. Näin ollen myöskään naisia, jotka ovat tehneet kotiin jäämisen valinnan, ei tulisi sieltä painostaa pois.
Toisella puolella taas on se tosiasia, että pienipalkkaisen äidin/isänkin tuloista suuren osan syövät hoitomaksut, jos lapsia on useampi kuin yksi. Plus että se vaiva, mikä on vaikkapa kolmen alle kuusivuotiaan pukemisesta joka aamu ja laatuajan kutistuminen muutamaan väsyneeseen iltatuntiin, on ihan todellista. En minä ainakaan pienipalkkaisena naisena halua, että saan aikaa lapseni kanssa vain muutaman hassun tunnin päivässä, jolloin en väsymykseltäni jaksa keskittyä lapsen tarpeisiin, jolloin todellakin kasvattava vaikutus on ainoastaan sillä hoitopaikalla. Haluaisin itsekin olla osa lapseni elämää.
Yhteiskunnallinen vaikutus ei vaikuta minun valintaani sitten tulevaisuudessa, sori vaan.
Rakas toveri Esa, Tietänet varmasti sen, että minä olen viimeksi sanomassa, että politiikka olisi jotain muuta kuin arvovalintoja ja yhteiskunnan suorittamaa ohjaamista.
Halusin vain sanoa sen, että lastenhoitojärjestely, ei ole pakottavan ohjaamisen paikka. Hoitojärjestelyjen pitää mahdollistaan molempien vanhempien työssäkäynti. Siitä olen samaa mieltä. Mutta sen ei myöskään pidä rangaista siitä, että se ei näin tee.
En myöskään väittänyt, että päiväkodit olisivat osaamattomien vanhempien lapsia varten. Väitin, että erot hoitomuotojen välillä johtuvat tästä. Lähes kaikki vanhemmat ovat kykeneviä hankkimaan riittävän tiedon ja taidon lasten kasvun tukemiseen.
Lisäksi kotiinjäämistä kannustaa helposti (riippuen kunnallisesta kotihoidontuen lisästä) se, että päivähoitomaksut syövät töihin menosta aiheutuvan lisätulon pitkälle pois, varsinkin useampilapsisen perheen ollessa kysymyksessä. Näin ainakin tilanteessa, jossa kotona olevan vanhemman tulot eivät ole yli keskiarvon.
Ei myöskään ole kansalaisten asia pohtia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Järjestelmän pitää olla sellainen, että se ohjaa haluttuun suuntaan, ei sellainen että se vaatii ja/tai pakottaa ihmisiä tekemään halutut valinnat.
Outoa että Suomessa ollaan huolissaan siitä että vanhemmat hoitavat lapsensa. Ymmärrän kyllä huolen lastenhoidon ja kotona olemisen epätasapainoisesta sukupuolittumisesta.
Lähetä kommentti