Sosiaalinen Eurooppa

Monesti kuulee puhuttavan ns. Euroopan sosiaalisesta mallista. Harvemmin sen sijaan on kyetty tarkemmin määrittelemään, mitä se itse asiassa tarkoittaa. Ainakaan sosiaalipolitiikan näkökulmasta yhtenäistä eurooppalaista järjestelmää ei edes ole olemassa. Gösta Esping-Andersenin tutun mallin mukaan hyvinvointivaltiot voidaan jakaa mannermaiseen, ansiosidonnaisúutta painottavaan malliin, Britannian liberaaliin malliin sekä pohjoismaiseen malliin, jota myös usein kutsutaan sosialidemokraattiseksi malliksi. Nämä mallit ovat sisäisesti kaikkea muuta kuin yhtenäisiä. Erilaisista malleista ja hyvinvointivaltioperinteistä johtuen yhteinen sosiaalipolitiikka on vielä varsin kehittymätöntä.

Myöskään Euroopan Unionilla ei ole merkittävää sosiaalipoliittista agendaa, vaikka sillä nykymuodossaan on huomattavaa toimivaltaa sosiaalipolitiikan kentässä. Nizzan sopimuksen artikla 42 antaa EU:lle lainsäädäntövaltaa sosiaalipolitiikan kentällä. EU:n on tarkoitus taata kansalaisilleen riittävä työsuhde- ja sosiaaliturvan taso riippumatta siitä, missä EU-maassa he työskentelevät tai harjoittavat yritystoimintaa. Työelämää koskeva artikla 137 antaa EU:lle nimenomaisen lainsäädäntövallan mm. "työntekijöiden sosiaaliturvan ja sosiaalisen suojelemisen", "työntekijöiden ja työnantajien edustamisen ja heidän etujensa kollektiivisen turvaamisen" sekä "työmarkkinoilta syrjäytyneiden henkilöiden integroimisen" aloilla. Nämä vaativat kuitenkin yksimielistä päätöksentekoa, jonka vuoksi lainsäädäntö ei ole ollut erityisen kunnianhimoista.

Menestyvä yhteiskunta tarvitsee toimivan ja tehokkaan talouden lisäksi aktiivista sosiaalipolitiikkaa. Sosiaalipolitiikalla kyetään paitsi tasoittamaan suhdanteita ja luomaan talouskasvua ylläpitävää kysyntää, myös merkittävästi vaikuttamaan työllisyysasteeseen tasa-arvosta puhumattakaan. Samalla sillä on keskeinen rooli julkisen vallan legitimiteetin kannalta.
Myös Euroopan Unionin on kyettävä osoittamaan, ettei se ole vain talouden ja parempiosaisten asialla, vaan pyrkii aidosti luomaan menestymisen edellytyksiä ja sosiaalistaturvallisuutta kaikille kansalaisilleen. Ihmiset arvostavat ennen kaikkea työpaikkojaan, julkisia palveluitaan ja sosiaalista turvallisuuttaan. Mikäli kansalaiset kokevat, ettei Unionista ole hyötyä heidän jokapäiväisen elämänsä järjestymisen kannalta,miksi he kokisivat Euroopan yhdentymisen ja syvenevän integraation tarpeelliseksi? Aikana, jolloin julkisella vallalla tuntuu olevan jaettavanaan lähinnä niukkuutta, EU:n tulee ottaa rooli nimenomaan sosiaalisten tavoitteiden toteutumisen mahdollistajana.

Eurooppalainen sosiaalipolitiikka voi parhaimmillaan olla sekä tehokasta toimintatilan luomista kansalliselle sosiaalipolitiikalle että konkreettisia eurooppalaisen tason täsmätoimia. Hyvinvointivaltiomallien kulttuurisidonnaisuuden ja systeemien erilaisuuden huomioon ottaen ei ole mielekästä tavoitella yhtä yksittäistä eurooppalaista hyvinvointivaltiomallia, vaan taata kansallisvaltioille mahdollisuus oman sosiaalipolitiikkansa kehittämiseen. Globalisaation aikana tämä toimintatila on merkittävästi kaventunut. Vastaus voi löytyä ylikansallisesta yhteistoiminnasta ja tiettyjen vähimmäisvaatimusten asettamisesta sosiaaliselle suojelulle, sosiaaliturvajärjestelmille sekä liikkuville verokannoille. Tämän lisäksi tarvitaan sosiaaliagendan viemistä merkittäväksi osaksi unionin kauppapolitiikkaa.

Jotta sosiaalisen Euroopan toteuttaminen olisi mahdollista, sosiaalipolitiikan ja verotuksen kentällä olisi siirryttävä määräenemmistöpäätöksentekoon. Samalla unioni tarvitsee, selkeyden ja kansallisten valintojen mahdollistamisen vuoksi, yksiselitteisen linjauksen koskien ns. yleishyödyllisiä palveluita, joita ei tule alistaa kauppapolitiikalle ja sisämarkkinasäännöksille niiden tarkoituksen ollessa muu kuin välittömän taloudellisen voiton tuottaminen. Julkisissa palveluissa jäsenvaltioilla tulee olla oikeus omiin kansallisiin ratkaisuihinsa. EU:n on säädettävä sosiaaliturvajärjestelmien perusperiaatteista ja minimivaatimuksista. Samalla on luotava kansalaisten oikeusturvaa parantavat sosiaalisen suojelun ja sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus- ja laatukriteerit. Talouspolitiikan tavoitteeksi on otettava täystyöllisyys, jota voidaan tukea, julkisen talouden kestävyys huomioon ottaen, aktiivisella suhdannepolitiikalla.

EU:n sosiaalinen ulottuvuus voi tukea merkittävästi eurooppalaista rakennemuutosta. Tämä voi tapahtua investoimalla koulutukseen sekä tukemalla EU:n laajuisten työmarkkinajärjestelmien syntyä ja luomalla oikeusperustaa ylikansallisille työehtosopimusneuvotteluille. Pitkän aikavälin tavoitteena tulee olla kansainvälinen tulopolitiikka, joka takaa matalamman palkka- ja elintason maiden kansalaisille hyödyn näihin valtioihin sijoittuvista investoinneista. Verotuksen puolella EU:ssa on säädettävä tietyistä laadullisista minimistandardeista sekä minimitasoista erityisesti pääoma- ja yritysverotuksen kohdalla.

EU on ollut suuri menestystarina ja se on kyennyt luomaan sekä taloudellista hyvinvointia että ennen kaikkea rauhaa Euroopan mantereella. Perustuslaillisen sopimuksen kaatuminen osoitti kuitenkin integraation keskeneräisyyden ja EU:n nykysuunnan riittämättömyyden. Ranskalaiset ja hollantilaiset eivät kääntäneet selkäänsä eurooppalaiselle yhteistyölle, vaan sen nykyiselle luonteelle. Sosiaalinen Eurooppa on kansalaisten Eurooppa, eikä kansalaisten Eurooppaa voi olla ilman sosiaalista Eurooppaa. EU on ainutlaatuinen mahdollisuus luoda sosiaalista yhteenkuuluvuutta, solidaarisuutta ja hyvinvointia kaikille Euroopan kansoille, sekä levittää tätä hyvää myös Euroopan ulkopuolelle. Kyse on poliittisesta tahdosta.


P.S Viikon puheenaiheisiin kuului työnantajani ja eurokonservatiivien sanasota. Kaikkien alojen asiantuntijana esiintyvä Alex Stubb (kok) juoksi kantelemaan Suomen ulkoministerin vääristä mielipiteistä vanhaan kunnon neuvostotyyliin. Jokohan mustia listoja väärämielisistä kerätään? Tätä toimintaa perustellakseen eräät kokoomuslaiset esittivät mielipiteitä, joiden mukaan Tuomioja ei saa arvostella parlamenttia, koska hän toimii ministerineuvostossa. Tämän logiikan mukaan me emme voisi arvostella Venäjän ihmisoikeusloukkauksia, koska emme ole Venäjän kansalaisia. Ei toimi.