Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivän vietossa minua on harva se vuosi ihmetyttänyt eräs asia, nimittäin juhlamenojen kaavoihin kangistuneisuus. Itsenäisyyspäivään kuuluu Helsingin Sanomien (tai minkä tahansa maakuntalehden) kannessa isänmaallisin värein komeileva kaupallinen mainos, alkuiltapäivän dokumentit "elämästä silloin ennen", kun nuorisokin osasi vielä hiihtää sekä "kansa taisteli -miehet kertovat" -ohjelmakokonaisuus, joiden jälkeen onkin sitten aika siirtyä paraatin kautta Linnan juhlia ja mekkoja jännittämään.

Televisio ja muu media vastaa luonnollisesti kysyntään ja oheinen ohjelmavirta on ennustettavuudessaan keskeinen osa yhteistä kansallista kokemustamme liittyen itsenäisyyspäivän viettoon. Vertailukohtana voidaan pitää vaikkapa joulurauhan julistusta. Olen kuitenkin usein pohtinut, eikö tässä maassa kuitenkaan ole vuoden 1945 jälkeen tapahtunut mitään, mistä meillä olisi yhtä lailla oikeus olla ylpeä? Tätä kysymystä ei pidä ymmärtää vastalauseena rintamaveteraanien keskeiselle roolille itsenäisyyspäivän vieton juhlallisuuksissa. Sotiemme veteraaneille kuuluu toki kaikkein suurin kunnia, ilman heidän valtavia henkilökohtaisia uhrauksiaan emme voisi elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa. Tämä ansaitsee kaiken annettavissa olevan tunnustuksen. Kaipaisin kuitenkin vivahteikkaampaa ja moni-ilmeisempää itsenäisyyspäivän viettoa.

Suomi on monella tapaa esimerkillinen valtio. Olemme olleet yhtä lailla vahvat ja kunniakkaat rauhan töissä kuin sotatantereilla. Pieni maamme on kyennyt muutamassa vuosikymmenessä nousemaan agraariyhteiskunnasta maailman edistyneimpien, tasa-arvoisimpien ja pisimmälle kehittyneiden valtioiden joukkoon. Olemme valinneet itsellemme naispresidentin, toimineet kokoamme merkittävämpänä sillanrakentajana kansainvälisen yhteistyön kentillä sekä eläneet kuusikymmentä rauhan vuotta. Tänä päivänä voimme olla aiheellisesti ylpeitä paitsi veteraaniemme perinnöksi jättämästä periksiantamattomuudesta ja "kaveria ei jätetä"-asenteesta, jota kaipaisi näkevänsä entistä enemmän myös nyky-yhteiskunnassa, myös toimivasta hyvinvointiyhteiskunnastamme, koulutusjärjestelmästämme sekä kielitaitoisesta ja kansainvälistymisen haasteisiin valmiista nuorisostamme. Nämä ylpeyden aiheet eivät määrity vastarintaan ketään tai mitään vastaan, vaan ovat ihmisen ja edistyksen puolella pimeyttä ja tietämättömyyttä vastaan.

Lainaan loppuun muutaman virkkeen toveri Antton Rönnholmin SDP:n viime puoluevaltuustossa pitämästä puheesta, jossa käsiteltiin muutamia niistä asioista, joita itsekin pidän tärkeinä ja josta olen kotimaassani ylpeä.

Me arvostamme vapautta. Vapaudella on toki paljon syvempiäkin filosofisia ulottuvuuksia, mutta käytännössä vapaus meille on sitä, että voimme tehdä aitoja valintoja elämässämme; voimme valita mitä opiskelemme, harrastamme ja mihin tai keihin uskomme. Tämä ei ole itsestään selvää kaikkialla maailmassa. Tarja Halonen on omalla esimerkillään osoittanut, että suomalaisessa yhteiskunnassa Kallion tytöstä voi tulla erinomainen juristi, ulkopolitiikan vahva osaaja ja ensimmäinen naispuolinen Tasavallan Presidentti. Tarja Halonen on toiminut koko uransa sen puolesta, että meillä olisi vapaus valita ja mahdollisuus kouluttautua – taustaamme katsomatta – haluamaamme ammattiin.

Muistan kun Tarja Halonen valittiin ensimmäiselle kaudelleen presidenttinä. En osaa pukea sanoiksi sitä mitä suomalaisen yhteiskunnan asenneilmapiirissä on konkreettisesti tapahtunut sen jälkeen, mutta jälki puhuu puolestaan. Suomi on nyt avoimempi ja suvaitsevaisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Hyvää itsenäisyyspäivää.