torstaina, tammikuuta 26, 2006

Gallupit virhemarginaalissa

Mark Latham kirjoittaa Anthony Giddensin toimittamassa teoksessa "The Global Third Way Debate" (Polity 2001) uuden poliittisen kulttuurin luomisen tarpeesta. Kirjan julkaisun aikaan, kuten edelleen tänäkin päivänä useita länsimaisia valtioita vaivaa politiikan alhainen arvostus ja kehno maine. Kansalaiset ovat apaattisia, jopa kyynisiä vaikuttamismahdollisuuksiensa suhteen ja epäilevät edustajiensa motiiveja ja moraalia. Luottamuksen puute on keskeinen ongelma sen aiheuttaessa passiivisuutta ja halveksivaa asennetta koko kansanvaltaa ja yhteiskunnallista osallistumista kohtaan. Tämä antaa osaltaan kaikupohjaa myös ns. äärioikeistolaisten ja kansallismielisten puolueiden nousulle niiden tarjotessa yksinkertaisia ja tunteisiin vetoavia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

Latham kiinnittää artikkelissaan huomiota mielenkiintoiseen seikkaan. Luottamuksen väheneminen on tapahtunut samaan aikaan, kun politiikan asialista muotoutuu ehkä enemmän kuin koskaan asioiden monimutkaisuutta yksinkertaistavien galluptutkimusten ja mielipidemittausten perusteella. Gallupeista onkin muodostunut eräänlainen suoran demokratian muoto. Tämä on johtanut niiden poliittisen merkityksen räjähdysmäiseen kasvuun kaikkialla länsimaissa. Poliittiset päättäjät kierrättävät mittauksissa suosituiksi havaittuja teemoja, tulkitsevat niitä ja muokkaavat viestiään mittauksissa pärjätäkseen. Lopputuloksena on kuitenkin ollut mielenkiintoinen paradoksi; mitä enemmän kansalaiset kuulevat omia mielipidemittauksissa esiin tuotuja näkemyksiään poliitikkojen suusta, sitä vähemmän he luottavat poliittiseen johtoonsa.

Syynä tähän voi olla ennen kaikkea uskottavuuskriisi. Poliittinen johtajuus ei voi pelkistyä pelkkään yleisen mielipiteen myötäilyyn, keskiarvoahan ei ole oikeassa maailmassa olemassa. Vaihtoehdot ja arvoasetelmat vesittyvät keskilinjan seurailussa. Voisiko siis ollakin niin, että vahvaa näkemystä kuitenkin arvostettaisiin, vaikkei siitä aina pidettäisikään? Olisi lohdullista ajatella, että "totuudenpuhujaa" sananlaskusta poiketen rakastettaisiin ja kansalaiset kykenisivät säilyttämään kriittisyytensä median paineessa. Toisaalta "varman voittajan" kelkkaan hyppäämisestä gallupien mukana on olemassa selviä merkkejä siitäkin, eikä yhden totuuden Kekkosen aikaankaan ole halua palata. Yhtä kaikki, syystä tai ei, poliittinen julkisuus kuten koko poliittinen toimintakin pyörii aivan liiaksi suosituimmuuspisteiden keräämisen ympärillä. Tämä rapauttaa politiikan uskottavuutta ja hävittää poliittisten vaihtoehtojen väliset erot. Syytä sopii etsiä niin mediasta kuin poliittisista toimijoista itsestäänkin.

Kontekstistaan irrotettu galluptutkimusten yksinkertaistava maailma tukee omalta osaltaan kapeisiin sektori-intresseihin perustuvaa poliittista toimintaa, joka ei ole nykyaikaa. Poliittisten liikkeiden, niiden mukana myös ja erityisesti sosialidemokratian olisi kyettävä entistä enemmän uudistumaan maailmankatsomukselliseen suuntaan. Niiden on kyettävä kiteyttämään sekä itselleen että kansalaisille selkeät universaalit, artikuloitavissa olevat arvot, joiden perusteella luodaan kokonaisvaltaista yhteiskunnallista uudistusohjelmaa – ja jota myös edistettäisiin yhtenäisesti. Politiikka ei saisi olla vain tilkkutäkin parsimista muistuttavaa avainryhmien kosiskelua. Tätä kautta myös poliittiset vaihtoehdot tulisivat kansalaisille selvemmiksi. Tähän liittyen on ihmeellistä, ettei esimerkiksi presidentinvaalikeskusteluissa voitu ehdokkaille antaa kymmentä minuuttia aikaa esitellä omaa kokonaisvaltaista ohjelmaansa Suomen tulevaisuuden suuntaviivoiksi, vaan keskityttiin yhteen asiaan kerrallaan, juurikaan vaivautumatta keskustelemaan niiden yhteydestä toisiinsa.

Poliittisten liikkeiden metamorfoosi on luonnollisesti pitkä prosessi, mutta poliittisen keskustelun tason nostamista voitaisiin ajaa nopeinkin muutoksin. Eräs konkreettinen tapa huomion keskittämiseksi aidosti tärkeisiin aiheisiin vaikkapa vaalien alla olisi galluptutkimusten rajoittaminen. Olisin hyvin valmis kieltämään mielipidetiedusteluiden tulosten julkaisemisen esimerkiksi viimeisellä viikolla ennen vaaleja siitä lehdistölle ja muulle medialle koituvasta taloudellisesta tappiosta huolimatta. Nykyisellään kampanjoiden huomio kiinnittyy omien teemojen tarkentamisen sijasta liiaksi siihen, miten kyetä näyttäytymään varmalta voittajalta ja nauttimaan sen suomasta sädekehästä, sekä huomata, mitä keskustelunaiheita pitää varoa. Tämän lisäksi gallupjuttuaiheen poistuttua viimeisen viikon ohjelmasta joutuisivat lehdet ehkä kirjoittamaan siitä, mistä puhuttiin ja miten, eikä palstoja täyttäisi tyylikonsultin analyysi ehdokkaiden pukeutumisen vaikutuksesta heidän gallupkannatukseensa. Virhemarginaali kravattivalinnan tai mekkokankaan värin suhteen kolme prosenttia suuntaan tai toiseen.

2 kommenttia:

Aluepalautus kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Esa Suominen kirjoitti...

Seppo Lehto, voisit uskoa hieman helpommalla, että sinulla ei ole mitään asiaa näille sivuille. Mielipiteen vapaus sallittakoon, mutta muukalaisvihaa ei näillä sivuilla levitetä. Ole hyvä ja poistu palaamatta.