Pysähtyneisyydestä

Vaalikeskusteluissa on puhuttu paljon "eteenpäin menemisestä" ja "pysähtyneisyyden ajan" päättämisestä. Hyviä ja tärkeitä asioita, olen samaa mieltä. Pysähtyneisyyden symboleista on kuitenkin erimielisyyttä. Näkemyksen esittäjä toki pyrkii esiintymään pysähtyneisyyden vastustajana, asemoiden vastapuolen "jarruttajaksi" ja väistämättömän muutoksen vastustajaksi. Mutta mitä pysähtyneisyys oikeastaan on?

Minulle pysähtyneisyys merkitsee lähinnä sitä, että hyväksytään välttämättömyyden pakko eikä uskota omiin mahdollisuuksiin muuttaa asioita ja olosuhteita. Mennään niinkuin aina ennenkin, tai sitten kuolleen kalan tavoin virran mukana. Näitä ominaisuuksia minun on hyvin vaikea liittää vaikkapa Tarja Haloseen, johon on kuitenkin pyritty "pysähtyneisyyden" leimaa lyömään. Mielestäni hän on erityisesti kansainvälisellä toiminnallaan pyrkinyt löytämään korostuneesti uusia ja tehokkaampia ratkaisuja yhteisten haasteidemme ratkaisemiseksi. Hän on myös toiminut tienavaajana monille ns. uuden politiikan alueille yhteiskunnassamme. Näistä hyviä esimerkkejä ovat ihmisoikeustyö sekä työ seksuaalivähemmistöjen ja etnisten vähemmistöjen aseman parantamiseksi. Tarja Halonen teki tätä työtä jo silloin, kun se ei ollut osa mainstreamia ja tv-kanavien ohjelmavirtaa. Ei kovin pysähtynyttä minun mielestäni.

Eikö pysähtyneisyys olekin pikemminkin niiden ongelma, jotka eivät uusiin ja innovatiivisiin ratkaisuihin kykene tai halua lähteä? Heidän, jotka kieltäytyvät hahmottamasta maailman muutosta ja kuvittelevat meidän voivan pelkästään omaan napaamme katsomalla kykenevän määräämään kohtalostamme? Heidän, jotka pitävät uudenlaista politiikan tekotapaa "puuhasteluna" tai "turhana edustamisena", jonka sijasta meidän pitäisi ottaa ympäröivä maailma ainoana mahdollisena ja pyrkiä sen muuttamisen sijasta sopeutumaan siihen mahdollisimman nöyrästi? Kyyninen lähestymistapa, sanoisin. Kannustava se ei ole, eikä hedelmällinen. On hyvin vaikea motivoitua tämänkaltaisen politiikan ja poliittisen näkemyksen taakse. Siksi sitä voisi mielestäni perustellummin kutsua pysähtyneisyydeksi.