Työvoitto

Vaalit on käyty ja voittaja selvinnyt. Kansa valitsi 51,8% ääniosuudella Tarja Halosen toiselle presidenttikaudelle. Täpärälle kuitenkin meni. Yllättävänkin täpärälle, ottaen huomioon sen, että lähes koko Halosen ensimmäisen kauden ajan 75-80% kansalaisista katsoi hänen hoitaneen tehtäväänsä vähintäänkin hyvin. Oli toki itsestäänselvyys, että kannatus tuosta lähtee liukuun, kun uusia ehdokkaita ja vaihtoehtoja tulee mukaan, mutta se, että marginaali kutistui näinkin pieneksi, kertoo paljon.

Suomalaisista suurin osa kannattaa nimenomaan Tarja Halosen edustamia arvoja. Tiukaksi kamppailun vetikin ennen kaikkea Kokoomuksen erittäin onnistunut presidentinvaalikampanja. "Työväen presidentti" oli jatkuvasti julkisuudessa ja mainonnan laadussa Tarja Halosta edellä. Tässä edesauttoi toki myös suosiollinen media, Iltalehti etunenässä. Vaalimainonta oli innovatiivista ja monipuolista ja teemat onnistuneita. Aivan viime metreillä alkoivat kuitenkin maitohapot vaivata niin gallupeissa kuin kaduillakin. Tarja-kampanja puolestaan pääsi vasta viimeisinä päivinä kunnolla vauhtiin samalla, kun ehdokkaan kyvyt, osaaminen ja kokemus pääsivät tv-keskustelujen syvetessä paremmin esiin. Tämä saattoi tuoda viimeiset riittävät äänet varsinaiselta vaalipäivältä istuvalle presidentille.

Toinen keskeinen syy tiukkaan vaaliin oli mielestäni Halosen kampanjaa aika ajoin leimannut vaisuus. Tarja ei mielestäni täysin sopinut siihen sinivalkoisen maan äidin rooliin, joka mainontaa korostuneesti leimasi. Monet korostuneesti nuorille tärkeät asiat, kuten kansainvälistyminen, globalisaatio ja suvaitsevaisuuskysymykset eivät kampanjassa juurikaan näkyneet, mikä oli mm. allekirjoittaneelle pettymys. Monia tärkeitä asioita jäi sanomatta, ehkä liiallisenkin varovaisuuden nimissä. Liika varman päälle pelaaminen ärsyttää monia taatusti enemmän kuin kantaaottavuus.

Voitosta on helppo olla iloinen, mutta selvää on, etteivät sosialidemokraatit voi luottaa tämän vaalivoiton kantavan yhtään mihinkään ajatellen seuraavia eduskuntavaaleja. Nämä olivat korostuneesti henkilövaalit, vaikkakin asetelma kiristyi loppua kohden yhä enemmän perinteistä oikeisto-vasemmisto-jaottelua seuraavaksi. On helppo olla toveri Virtasen kanssa samaa mieltä siitä, että SDP tarvitsee seuraaviin eduskuntavaaleihin selkeän sanoman ja ohjelman, sillä presidentti ei ole silloin auttamassa. Puolueen näkökulmasta presidentinvaalien selkein opetus oli se, että viestiä on terävöitettävä ja teemoja syvennettävä, mikäli haluamme saada kansalaisilta vahvan mandaatin maan asioiden hoitoon. Ei riitä, että toteamme olevamme parhaita ja luottamuksen arvoisia. Se on myös perusteltava.

Varsinaiseen lopputulokseen olen kuitenkin luonnollisesti erittäin tyytyväinen. Tarja Halosen uudelleenvalinnalla varmistetaan se, että Suomi kulkee myös jatkossa kansainvälisen kehityksen eturintamassa niissä kysymyksissä, jotka ovat koko ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä. Samaten olen iloinen ja ylpeä siitä, että suomalaisten enemmistö antaa tukensa sellaiselle politiikan suurelle linjalle, jonka ilmentymiä ovat mm. pohjoismainen hyvinvointivaltio, kaikkien kansalaisten tasa-arvon korostaminen sekä vastuunkanto laajemmasta maailmasta. Olemme omalla esimerkillämme osoittaneet, että suomalaisen hyvinvointivaltiomallin varaan on mahdollista rakentaa myös vahva taloudellinen suorituskyky sekä turvata uusien työpaikkojen syntyminen. Suomalaisilla on luottamusta omaan malliinsa ja halua tukea myös muita maita sen saavuttamisessa. Tällaisina päivinä on hienoa olla suomalainen.

(jutun yhteydessä oleva kuva: Niklas Sjöblom)