tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Hyväntekeväisyys vs verotus

Nykyisin on muotia toimia lahjoittajana. Tukea joka viikko pankkitililtään jotain hyvää tarkoittavaa järjestöä tai toimintaa. Hyväntekeväisyyttä ovat perinteisesti harjoittaneet erityisesti hienostorouvat ja muu porvaristo ja siihen on liittynyt vahva holhouksellinen aspekti. Tässä on luonnollisesti tapahtunut muutosta, kansalaisjärjestöjen työ ja kohteet poikkeavat usein entisistä malleista, mutta silti aika ajoin kuulee näkemyksiä siitä, miten kotimaista sosiaalipolitiikkaa pitäisi suunnata nimenomaan vapaaehtoisten lahjoitusten suuntaan ja pois verorahoituksen piiristä. Samalla keskustellaan siitä, tulisiko lahjoittamista kannustaa mm. veroeduin.

Vaikka tarkoitus on varmasti suurella osalla ihmisistä aidosti hyvä ja jalo ja tuloksiakin saavutetaan, en ole koskaan innostunut hyväntekeväisyydestä edes ilmiönä, puhumattakaan siitä, että sen varaan voitaisiin rakentaa minkäänlaista sosiaalisen turvan järjestelmää. Tämä johtuu lähinnä varojen yhteiskunnallisesta kohdentumisesta. Tämän lisäksi hyväntekeväisyydellä tehdään raakaa bisnestä. Hyvä esimerkki tästä ovat esimerkiksi hyväntekeväisyysmarkkinoille kärkkäästi ilmaantuvat esiintyvät artistit. Huolestuneen näköinen poppari ilmestyy mielellään konsertoimaan "hyvän asian puolesta" mukavasti uuden levynsä ilmestymisen alla.

Ok, jos ihminen kantaa huolta maailman köyhistä tai sairaista lapsista ja siinä sivussa tulee myyneeksi pari levyä, niin mitä vikaa siinä nyt sitten on? Saadaanhan sen yhteydessä ostettua keskoskaappi tai pari tarvitseville. Ongelma ilmestyy, kun hyväntekeväisyyden kohteet aletaan valikoida pr-arvonsa mukaan. Lastenklinikan kummit ja Ronald McDonald keräävät kyllä rahaa söpöille lapsille, mutta kuka muistaisi kodittomia mielenterveyspotilaita tai vapautuvia vankeja? Nämä yhteiskunnalliset ongelmaryhmät eivät saa aikaan positiivisia mielleyhtymiä mahdollisessa asiakaskunnassa, siksi he jäisivät -ja ovat jääneet, varsin vähälle huomiolle kun hyväntekeväisyyskonsertteja ja keräyksiä järjestetään.

Eniten minua kuitenkin ärsyttävät julkisuuden valokeilassa suurina hyväntekijöinä paistattelevat huippu-urheilijat. Formulakuskeja tai NHL-pelaajia pidetään suurinakin sankareina, kun he lahjoittavat hyväntekeväisyysgaalan yhteydessä "huomattavan summan" helsinkiläiseen lastensairaalaan uuden laitteen hankintaan. Samaan aikaan moni heistä kuitenkin muuttaa verotussyistä vaikkapa Monacoon. Jos he kerran ovat vakavasti huolissaan Suomen lasten terveydestä, voisivat he maksaa veronsa temppuilematta. Niillä rahoilla palkattaisiin kummasti uusia hoitajia ja ostettaisiin laitteita. Vaikka Suomen tulovero näille henkilöille korkea toki onkin, jäisi heille tästä huolimatta melko mukavasti sukanvarteen. He ovat kuitenkin keksineet paremman reseptin: "Tuplasti mainetta puoleen hintaan!"

Katastrofiapu on eri asia, on erittäin järkevää tehdä keräyksiä, kun yllättävä tapaturma iskee jossain päin maailmaa. Sitä kautta voidaan myös lisätä kokemusta yhteisestä maailmasta. Sen sijaan mm. sairaaloihin, neuvoloihin ja veteraaneille pitäisi riittää rahaa yhteisestä kassasta. Juuri näiden asioiden turvaamiseksi me maksamme veroja. Perusoikeuksien toteutuminen ei saa jäädä kenenkään osalta hyväntekeväisyyden varaan, sillä liian usein siihen liittyy holhous ja kontrolli, jonka lisäksi se on jatkuvasti katkolla. Sen varaan ei ketään voida ongelmissaan jättää.


ps. Kävin aamulla keskustelemassa Aamu-TV:ssa mm. nuorten toistaiseksi heikosta osallistumisesta presidentinvaaleissa. Eilisen STT:n uutisen mukaan reippaasti alle 10% nuorista on äänestänyt ennakkoon. Hyvä keskustelu, kiitos siitä. Harmi vaan, että kohderyhmä taisi vetää tuohon aikaan vielä hirsiä.

7 kommenttia:

wer kirjoitti...

Eiku kyllä täällä innosta puhkuvat fanit heräävät katsomaan, kun telkkarissa voivotellaan nuorison passiivisuutta...

Tuhatkunnan agitaattorikin näytti muuten varsin hemaisevalta typyltä noin aamutuimaan.

laura kirjoitti...

Mulla meni aamu-tv ohi :-/ Pitänee bongata sut jostain uusintalähetyksestä.

Juhani kirjoitti...

Tällaiset aamuuniset voi käydä keskustelun kattelemassa täältä

Mukavaa rupatteluahan tuo oli :)

Tommi Laitio kirjoitti...

Tästä tuli nyt mun blogiseurannan vakiokohde, koska mä päädyn usein olemaan asioista hiukan eri linjoilla. Mainiota.

Minusta on turhaa esittää asiaa jokotai-ilmiönä. Ihmiset voivat sekä maksaa veroja että osallistua hyväntekeväisyyteen. Jääkiekkoilijoiden kohdalla minulle tulee mieleen yksinkertaistava ajatus: niistä kenenkään ei ole pakko lahjoittaa mitään minnekään. En ole nähnyt lehdissä listoja pahoista ihmisistä, jotka eivät lahjoita mitään.

Ihmettelin Make Poverty History -kampanjan kohdalla sitä suunnatonta ivan ja kyynisyyden määrää, kun Madonna esiintyi hyväntekeväisyyskonsertissa. Jos sillä saadaan satojatuhansia ihmisiä poliittiseen tilaisuuteen, siitä vaan. Ja niin tämä nyt vain nykyään toimii, että useampi kiinnostuu, kun Brad Pitt sanoo köyhyyden olevan ongelma.

Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että Bill ja Melinda Gates lahjoittavat rahaa. Se rahamäärä ei tulisi valtion kassasta, jos he lopettaisivat hyväntekeväisyyden. Ja mä oikeasti vain kunnioitan jenkkien presidentinvaalien alla aktivoituneita staroja, jotka potkivat nuoria liikkeelle.

Esa Suominen kirjoitti...

Tommi on tottakai oikeassa siinä, että lahjoitusvaroilla saadaan paljon hyvää aikaan. Ja toki voidaan osallistua sekä hyväntekeväisyyteen että verojen maksuun, haitallistahan se ei toki ole. Pointtini on kuitenkin se, ettei veroja voida korvata hyväntekeväisyyspohjaisella toiminnalla (eli palata siihen vanhanaikaiseen köyhäinapuun, jota ns. parempi väki harrasti ja johon ajoittain tuntuu olevan pyrkyä) sekä se, että hyväntekeväisyys saattaa hyvästä lopputuloksestaan huolimatta olla samalla myös pr-temppu. Tämä ei toki poista sen tuottamaa hyötyä tarvitseville, mutta on hyvä tiedostaa. Mikäli apu on yhä useammin kiinni siitä, sattuuko kohde näyttämään mukavalta ja sympaattiselta tv:ssä, on se mielestäni ongelma.

Minusta olisi aidosti hienompaa, että ralli- tai formulakuski osallistuisi yhteiskunnan toimintaan nimenomaan verojen muodossa. Toisin sanoen; osallistuisi omalta osaltaan siinä missä muutkin sen yhteiskunnan ylläpitoon, joka on mahdollistanut myös hänen menestyksensä lähtökohdat. Paistattelu sankarina on mielestäni arveluttavaa tilanteessa, jossa henkilö välttää maksamasta verojaan ja sen jälkeen suorittaa siitä osan vapaaehtoissuorituksena. Siinä Tommi on toki oikeassa, että liikkuvien pääomien maailmassa kyseinen urheilija voisi myös valita olematta lahjoittamatta mitään, tästähän ei kukaan luonnollisestikaan hyötyisi.

Tommi Laitio kirjoitti...

Hmm...tästä tulikin kiinnostava keskustelu. Häiritseekö sinua siis erityisesti tuo holhousasenneriski tässä asiassa?

Hyväntekeväisyydessä on osallistumisen ja vaikuttamisen tunne, jota pelkällä verojen maksulla ei pysty tuottamaan. Siinä olisi hyvinvointivaltion puolustajille pohtimista, miten tuo osallistumistunne pystyttäisiin luomaan. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on aivan liian helppoa ulkoistaa vastuu juuri sillä argumentilla, että maksaa veroja.

Minun omatuntoni maailman pahuudesta ei ainakaan parane veroja maksamalla.

Esa Suominen kirjoitti...

Hyviä ja ajattelemisen arvoisia pointteja, kiitos Tommi. Ongelmathan kuitenkin, niin maailmalla kuin kotonakin, ovat hyvin harvoin rahalla ratkaistavissa niiden ollessa ennen kaikkea rakenteellisia. Niihin taas ei lahjoituksilla kyetä juuri vaikuttamaan (katastrofiapu luonnollisesti on poikkeus). Totta on toki myös se, että yksittäisen ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa rakenteellisesti ovat hitaat. Mutta vain niiden kautta voidaan tavoitella todellista oikeudenmukaisuutta, jossa kenenkään ei tarvitsisi elää toisten almuilla.

Mitä tulee "holhoukseen", niin asettaahan yhteiskuntakin tiettyjä rajoituksia mm. sosiaaliturvan saannille, mikä oikein onkin. Näihin rajoitteisiin ja niiden muotoon pystyy kuitenkin niiden kohteena oleva henkilö, vaikkakin toki usein varsin teoreettisella tasolla, demokraattisesti vaikuttamaan, ts. olemaan osa sitä prosessia, joka määrittelee järjestelmän toimintaa. Tätä elementtiä hyväntekeväisyyteen perustuvassa sosiaaliturvassa ei ole, vaan siinä tuen saaja on täysin riippuvainen tuen antajan hyväntahtoisuudesta.

Hyväntekeväisyys on toki myös tapa ostaa itselleen hyvää omaatuntoa. Laittamalla rahaa keräykseen voi kokea tekevänsä hyvää ja vaikuttavansa johonkin. Sillä voi ikään kuin vakuuttaa itselleen ja toisille, että kunnon ihmisiähän tässä ollaan. Se ei kuitenkaan tee meitä yhtään vähempää vastuullisiksi maailman -tai Suomenkaan- köyhistä, sillä meidän yhteiskuntamme (kansalaiset, yritykset, valtiokin) on monella tapaa aiheuttamassa niitä olosuhteita, jonka vuoksi köyhyyttä ja syrjäytymistä edelleen liialti esiintyy. Tähän kehitykseen meidän tulee myös vaikuttaa.

Itse ajattelen osallistuvani yhteiskunnan ylläpitoon ja keskinäiseen solidaarisuuteen sekä maksamalla veroja, yrittämällä olla lähimmäisenä mahdollisimman hyvä että toimimalla aktiivisesti yhteiskunnallisen vaikuttamisen piirissä. Sekin on eräs tapa välittää lähimmäisistä. Poliittisessa toiminnassani taas pyrin vaikuttamaan rakenteellisiin ongelmiin siten, että mahdollisimman monelle, mieluusti toki kaikille, kyettäisiin luomaan tasa-arvoiset mahdollisuudet ja tukea ongelmissa, subjektiivisina oikeuksina. Sen ei tarvitse tarkoittaa yhteisöllisyyden ja sosiaalisen yhteyden katoamista.