Keskustan eduskuntaryhmä kokoontuu Helsingin Sanomien tiedon mukaan tänään kriisikokoukseen hallitusyhteistyön jatkamisen tiimoilta. Syyksi ilmoitetaan päähallituspuolueiden väliset kiistat maatalouden tukirahoista kehysriihessä. Kyseessä on mitä ilmeisimmin osa Keskustan uutta johtajuusilmettä, joka pahimmillaan paitsi maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle kymmeniä miljoonia euroja, saattaa uhata myös kansalaisten ja järjestelmämme kestävyyden kannalta elintärkeää kunta- ja palvelurakenneuudistusta.Kuntaliiton hallituksen äänestys, jossa Keskusta jäi yksin vesittämisaikeineen, antoi suuntaa. Samaten kiukuttelu nimityksistä. Kun Keskusta on saanut rauhassa tehdä omat nimityksensä, alkaa kitinä sosialidemokraattien vastaavista. Pieniä asioita, paljon puhuvaa yhteistyön toiminnan kannalta. Maaseudulle vaadittavasta vakavien vaalivaikeuksien tuesta vikiseminen ei ole mitään muuta kuin harvinaisen heikosti peitelty yritys profiilin korottamiseksi omien peruskannattajien silmissä. Muskeleita on lähestyvien vaalien vuoksi näytettävä, muusta viis. Huomionarvoista kun on, ettei kukaan ole ollut sanomassa, etteikö maataloudelle koituvia menetyksiä voitaisi kompensoida. Kyse on aikataulusta.
Mikäli hallituksen lopputaival muodostuu tämänkaltaiseksi temppuiluksi, on selvää, että punamullan aika päättyy seuraaviin vaaleihin. Se olisi sääli ja toivonkin näistä vaikeuksista selvittävän. Nykyisen hallituksen aikana on kuitenkin saatu paljon hyvää aikaan erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden puolella. Voimaan saatettiin myös pitkä tulopoliittinen sopimus, jonka suojassa talous kasvaa hyvää vauhtia ja työllisyys kohenee silmissä. Monet sosiaalipoliittiset uudistukset ovat hyödyttäneet myös pienituloisia. Mutta mikäli luottamus- ja yhteistyöpääoma loppuu, ei tämä hallituspohja voi vaalien jälkeen jatkaa. Sinipunahallituskin voisi saada paljon hyvää aikaan, erityisesti elinkeino- ja Eurooppa-politiikassa, kuntauudistuksesta puhumattakaan.
On kansanvallan kannalta valitettavaa, mikäli vaihtoehdot pelkistyvät sinipunaan ja porvarihallitukseen, sen kannustaessa epädemokraattisiin lehmänkauppoihin ja kassakaappisopimuksiin jo ennen vaaleja. On helppo yhtyä toveri Oksan näkemykseen siitä, että tilanne korostaa SDP:n tarvetta pyrkiä selkeästi suurimman puolueen asemaan vaaleissa. Muuten edessä on väistämättä porvarihallitus ja kansaa repivät ajat.
Tekstit
5 kommenttia:
Moi Esa,
hyvä kiteytys hallitusyhteistyön ongelmista.
En näe kovin valitettavana, jos punamulta tämän hallituskauden jälkeen vaihtuisi sinipunaksi. Kepun temppuilua ei ole mukava seurata.
Esan viestistä on syytä poimia alkuun päähuomio, eli se että hallituskauden tulokset ovat olleet pääosin myönteisiä ennen kaikkea mitä tulee talous- ja työllisyyskehitykseen. Viime lauantaiseurassa Raimo Sailas nosti tämän onnistuneen politiikan avaintekijöiksi harjoitetun veropolitiikan sekä tulopolitiikan. Nuo eivät sinänsä ole mitenkään omaleimaisia Vanhasen hallitukselle, vaan kyse on Lipposen sateenkaarihallitusten politiikan johdonmukaisesta jatkamisesta. Tietty tunnustusta voi antaa Kepulle siitä, että se on mukautunut tähän linjaan.
Se, missä Kepuyhteistyöstä voi olla huomautettavaa on resurssien jakovaran käyttäminen (kuinkas muuten voisi ollakaan, kun kyse on punamullasta!). Huolimatta jatkuvasta napinasta on hyvä huomata, että leijonan osa sosiaalipolitiikkaan kohdennetuista lisäresursseista on menneyt kansaneläkkeiden tasokorotuksiin. Ja sillä tiellä jatketaan, mikäli kuntien kalleusluokituksista luovutaan nopealla aikataululla (julkisten menojen puolella kun kuntaryhmäjako näkyy erityisesti erisuuruisissa kansaneläkkeissä). Voi kysyä, onko muutamien lisäeurojen heittäminen niin laajalle ryhmälle kovin tehokasta köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista toimintaa? Minusta ei todellakaan. Myös kunta- ja palvelurakenneuudistus uhkaa jäädä vesitykseksi jos uudistuksessa ei oikeasti puututa kuntarakenteeseen niin kuin Keskustan ja osin demareidenkin puolelta vakuutellaan.
Lyhyesti yhteenvetäen siis hallituksen ansiona on, että se ei ole liiemmin puuttunut VM:n ja työmarkkinajärjestöjen harjoittamaan pitkän linjan
politiikkaan, mutta sen omissa hankkeissa tulokset ovat vähän niin ja näin.
Ja todettava on vielä se, että vaikken ole Kepuun hallituskumppanina erityisen tykästynyt niin ei tuo nykykokoomuskaan erityisen houkuttelevalta partnerilta tunnu.
Peten kertoma ongelma kansaneläkkeiden tasokorotuksista vertautuu myös opintotukikeskusteluun. Ratkaiseeko esimerkiksi 15% korotus opintorahaan millään tavalla opiskelijoiden taloudellista ahdinkoa? Nykyisten asumismenojen valossa sanoisin että ei, vaikka kyseessä olisi silti valtiontaloudelle ihan merkittävä rahamäärä.
Näiden erilaisten etuuksin suhteen pitäisi todella pysähtyä katsomaan mitä täsmätoimenpiteitä olisi käytettävissä niiden ihmisten aseman parantamiseksi, jotka ovat kaikkein heikoimmassa tilanteessa. Opintotuen kannalta tämä - henk.koht mielipiteenäni - tarkoittaisi vanhempien tulorajojen poistoa itsenäisesti asuvilta toisen asteen opiskelijoilta. Esimerkiksi lainavaihtoehto ei ole tämän porukan käytettävissä.
Ja ps. eiköhän se sinipunan toimintakyky ole huomattavasti paremmaksi todistettu kuin nykymeno.
Keskusta näyttää olevan ainakin omalta kannaltaan vakavanpuoleisen kriisin kourissa, ja seuraukset voivat olla erittäin ikävät. Paluu 1980-luvun loppupuoliskon asetelmiin antaisi kokoomukselle kuninkaantekijän roolin seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Lopputulema sellaisesta ei ole itsestäänselvä, eikä välttämättä ollenkaan myönteinen. Uskon että Eero Heinäluoman johdolla toimiva punamulta olisi ensi vaalikaudelle, mahdollisista vaikeuksista huolimatta, sittenkin melko tasapainoinen ratkaisu. Vaikka esim. kuntarakennekysymyksissä punamulta-akseli onkin sisäisissä riidoissa, hallituksen politiikka kokonaisuutena on ollut erittäin onnistunutta. Epäilen silti, että vaalitaistelu käy liian kuumaksi, ja vuonna 2007 Suomessa palataan sinipunan aikakauteen.
Lähetä kommentti