Yhteiskunnallinen yksilöllistyminen on kehityssuunta, joka on huolettanut monia vasemmistolaisia ajattelijoita. Individualismin myötä kasvaa kritiikki kollektiivisia yhteiskunnallisia ratkaisuja kohtaan. Siitä huolimatta, että mahdollisuus laajempaan yksilöllisyyteen on korostuneesti onnistuneen sosialidemokraattisen yhteiskuntapolitiikan ansiota, kykenee nimenomaan oikeisto esiintymään yksilön valintana. Osasyynä tähän on vasemmiston kyvyttömyys muuttaa retoriikkaansa muuttunutta maailmaa vastaavaksi. Esimerkkejä riittää.Liian monesti tapaa palvelualan työntekijän tai vastavalmistuneen opettajan, jonka mielestä suurin syy yhteiskunnan ja heidän itsensä kohtaamiin ongelmiin ovat paperimiesten liian kovat palkat sekä kodittomien alkoholistien liiat hyvät oltavat. Ay-liike ja poliittinen vasemmisto nähdään ”eteenpäin pyrkivien” vapautta rajoittavana voimana. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta, mutta ikävän usein politiikassa niin on, miltä näyttää. Tätä piittaamattomuutta ja kateutta sekä ongelmien väärin tunnistamista vastaan meidän on kyettävä nousemaan. Tätä ei kuitenkaan voida tehdä oppimestarimaisesti, vaan osoittamalla yhteisöllisyyden edut kaikkien kannalta.
Retoriikkaamme ns. koulutetun keskiluokan ja yksilöllistyvän nuorison suuntaan on tarkistettava. Hyvinvointivaltio ja sosialidemokraattisten arvojen pohjalta toimiva yhteiskunta on järkevä myös koulutettujen ja eteenpäin pyrkivien ihmisten kannalta. Hyvinvointivaltioon on suhtauduttava suurena vakuutusjärjestelmänä. Samalla kun puhumme solidaarisuudesta, pitää meidän myös kyetä osoittamaan ihmisille valtion ja julkisen sektorin positiivinen rooli heidän omassa elämässään yksilöinä. Julkinen koulutus luo mahdollisuuksia ja sosiaaliturva mahdollistaa riskinoton ja omien kykyjen ja rajojen koettelun.
Vakuutus maksaa, siksi maksamme veroja. Verot eivät kahlitse, vaan oikein käytettyinä niillä saaduilla varoilla kyetään luomaan lisääntynyttä henkilökohtaista toimintatilaa, siis vapautta valita, kokeilla ja yrittää. Julkinen järjestelmän pitää olla siksi, että kuten markkinataloudessa muulloinkin, suuruuden ekonomialla on etuja. Paitsi että saamme paremman tarjouksen, kun hankimme jotain suuremmalla porukalla, toimimme moraalisesti oikein. Kollektiivimme ottaa mukaan myös ne, jotka muuten jäisivät täysin vakuutusta vaille. Samaan aikaan meidän on puhuttava koko elämän kestävästä turvasta. Kaikki maksavat ja kaikki saavat.
Individualistisen eetoksen voi kääntää sosialidemokratian eduksi. Positiivisen yksilöllistymisen ei tarvitse tarkoittaa sosiaalisen eheyden tavoitteesta luopumista, koska vain aidosti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa on mahdollisuus olla erilainen. Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa on aina paine mukautua vallitsevaan malliin, usein voimakkaampien asettamaan. Siksi nykyisin suosiossa oleva identiteettipolitiikka ei ole millään tavalla erossa ”perinteisemmästä” politiikasta koskien vaikkapa yhteiskunnallista tulonjakoa. Tämä on vain kyettävä kommunikoimaan kansalaisten suuntaan.
Edellä mainittuun liittyen on mielenkiintoista seurata Ruotsin vaalikamppailua. Siellä sosialidemokraattien perusviesti kuuluu: ”Alla ska med. Så enkelt är det.” Näin on. Meidän johtamassamme yhteiskunnassa kaikilla on mahdollisuus, kaikilla on vapaus, kaikilla on oikeus onneen, ei vain rikkailla ja onnekkailla. Näitä positiivisia vapauksia meidän on kyettävä myös markkinoimaan.
Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 20.3.2006
Tekstit
3 kommenttia:
"Liian monesti tapaa palvelualan työntekijän tai vastavalmistuneen opettajan, jonka mielestä suurin syy yhteiskunnan ja heidän itsensä kohtaamiin ongelmiin ovat paperimiesten liian kovat palkat sekä kodittomien alkoholistien liiat hyvät oltavat"
Siis häh? Palvelualan työntekijän? Tai opettajan? Retoriikkasi stereotypisaatio on nyt hivenen outoa..
Retorisesti on aina helppoa yksinkertaistaa puhe sosiaaliturvan varaan heittäytyneiden suhteen alkoholisteihin tai narkomaaneihin jne. Tuskin kukaan oikeasti heille on kateellisia.
Pikemminkin ilmiö syntyy siitä, että yhteiskunnassamme luonnollisesti on erilaisia loiseläviä osia. Duunareita, jotka nostavat työttömyysturvaa ja samanaikaisesti tekevät pimeää keikkaa. Ihmisiä, jotka olisivat työkykyisiä, mutta mieluummin jäävät makaamaan himaan ja "nostavat" 500 päivää. Marginaalia tietenkin. Mutta marginaalia, joka aiheuttaa ikäviä jumittumia ihmisten mieliin.
"Yksi mätämuna pilaa koko korin" on hyvin juurtunut kulttuurimme.. sen kieltäminen tai ohittaminen on aika turhaa ja tosiasioiden kieltämistä.
Jos nostan esiin pari konkreettista esimerkkiä, se tuskin tarkoittaa sitä, että stereotypisoin koko porukan. Mutta voi kai tuon noinkin lukea jos oikein yrittää. Tosiasia kuitenkin on, että kovin usein (eivät kaikki, eivät aina) oman heikon toimeentulon syytä ei niinkään etsitä oman työsuhteen heikkoudesta, vaan ollaan katkeria siitä, että toisten ammatillinen edunvalvonta on onnistunut paremmin. On siis sidoksissa siihen keskusteluun, ettei paperimiesten palkkojen pudotus auta ainuttakaan sairaanhoitajaa, vaan verokertymän pienentyessä tapahtuu nimenomaan päinvastoin.
Juu, juu.. eli se, että ihminen ei ole tyytyväinen omaan tulotasoonsa katkeroittaa on ihan looginen päättelyketju kateuden synnystä. Omien empiiristen kokemuksieni valossa kuitenkin väittäisin, että asenne on pitkälti jo asennepohjassa (kotoa tai lähisosiaalisesta ympäristöstä saatu), eikä välttämättä korreloi tulotasoon.. tai ainakin se on lähinnä vain triggeri..
Se taasen, mistä sosiaaliturvan laajuuden arvostelu syntyy, on laajempi ilmiö. Siihen liittyy huomattavan paljon erilaisia lähiympäristöstä koettuja asioita, yhtäkuin taasen niitä, jotka muotoutuvat urbaaneista tarinoista ja olettamuksista, vailla tietopohjaa. Niiden purkaumista on turha tehdä liian pitkälle meneviä olettamuksia..
Olisi ehkä parempi aina välillä muistaa suhteellistaa sosiaaliturvaverkoston hinnanmuodostusta julkisesti. Samalla tavalla kuin muistuttaa, että mitä "valtava tehoton byrokratia" pitää sisällään. Tieto leikkaa olettamuksilta terän ja pehmittää asenteita.
Koulutuksen optimointi & Life-long learning, valistus, arvoliberalismin hyväksyminen, avoimempi dialogi ja politiikan teko tietoperusteisemmin, avoimemmin ja ihmiskasvoisemmin --> humaani yhteiskuntamurros. Eli uusien yhteiskuntakastien syntymisen estäminen ensisijaisena, aloittaen asennepohjaan vaikuttamisesta.
Jos lähtökohtana taasen on oman kollektivismin käsitteen kapea puolustaminen saattaa se kääntyä vastakkaiseksi reaktioksi. Eli silloin se näyttäytyy kollektiivisena narsismina, joka on omasta lähtökohdasta nähdäkseen saavuttanut tavoitteensa.
Lähetä kommentti