sunnuntaina, maaliskuuta 19, 2006

Uraani halkeaa

Viidennen ydinvoimalan rakennustyöt ovat käynnissä ja huhu kertoo teollisuuden suunnittelevan jo luvan hakua kuudetta voimalaa varten. Yhtä paljon kuin kovia kannattajia, löytyy hankkeen äänekkäitä vastustajia. Ydinenergiasta onkin jostain käsittämättömästä syystä tullut mitä suurimmilta osin tunnekysymys. Tämä näkyy myös käytettävässä retoriikassa. Monesti kuulee heiteltävän, puolin ja toisin, täysin älyttömiä väitteitä. Milloin kyse on ydinvoimalan "räjähtämisestä", milloin taas tuulivoimaloiden täydellisestä hyödyttömyydestä. Tämänkaltainen pelottelu ja totuuden vastainen mustamaalaaminen häiritsee ainakin allekirjoittanutta.

Kun eduskunta aikanaan äänesti viidennestä ydinvoimalasta, oli jokaikinen edustaja salissa. Toisin oli, kun maa liittyi Euroopan Unioniin. Niin silloin kuin nytkin minun oli vaikea nähdä asiassa niin valtaisaa symboliikkaa, kuin mitä siihen tuolloin liittyi. Käänteentekevästä arvovalinnasta ei mielestäni ollut kyse tilanteessa, jossa maassa oli jo neljä toimivaa ydinvoimalaitosta. Toki oli mahdollista nähdä asetelmassa eräänlaista symbolista kamppailua teknisen modernin ja lokaalisaatiouskoisen postmodernin välillä. On myös totta, että Suomi aloitti uudelleenvirinneen kiinnostuksen ydinvoimaa kohtaan, mutta on oletettavaa, että ilmastotavoitteet olisivat laukaisseet kyseisen kehityksen Euroopassa Suomen päätöksestä riippumattakin.

Itse hyväksyn ydinvoiman lisärakentamisen keskipitkän aikavälin vaihtoehtona. Kestävää kehitystä se ei ydinjätteineen ja uusiutumattomine uraanipolttoaineineen silti ole. On kuitenkin vaikea nähdä mikä muu energiamuoto voisi lyhyellä tähtäimellä ottaa ydinenergian paikan suhteellisen vähäpäästöisenä perusenergiana. Ydinvoimaa tarvitaan myös korvaamaan alas ajettavia kivihiilivoimaloita, yhdessä uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön lisäksi. Lopullisena tavoitteena tulee olla käytännöllisesti katsoen saasteettoman fuusiovoiman kehittäminen, joka saattaa olla kaupallisessa käytössä vuosisadan puolenvälin tienoilla.

Uraanin louhinta ydinpolttoaineeksi on ympäristöriski, kuten kaikki kaivannaistoiminta. Suomalaisen energiantuotannon perustuessa myös tulevaisuudessa merkittäviltä osin ydinvoimaan, lienee vain vastuullista hankkia ydinvoimaloiden polttoaineen raaka-aine mahdollisuuksien mukaan Suomesta. Täkäläinen uraanin louhinta voitaisiin toteuttaa huomattavasti monia nykyisiä tuottajamaita tiukemman ympäristölainsäädännön alaisena, puhumattakaan energia-alan omavaraisuuden kasvusta sekä huomattavista työllisyysvaikutuksista työttömyydestä ja väestökadosta kärsivillä alueilla.

Ydinenergian hyväksymisen osana tulevaisuudenkin energiapoolia ei tarvitsisi tarkoittaa kehityksen pysähtymistä tai investointilamaa uusiutuvien energianlähteiden kannalta. Se, että näin on kuitenkin käynyt, kertoo lähinnä poliittisen tahdon puutteesta ja henkisestä laiskuudesta. Tähän olisikin saatava muutos. Bioenergia sisältää huomattavaa potentiaalia, jota pitää pyrkiä julkisin varoin hyödyntämään entistä paremmin ja mahdollisesti se voisi tulevaisuudessa muodostaa yhden merkittävän osan Suomen energiahuollosta. Myös sillä voisi olla huomattavia työllisyysvaikutuksia sekä tulevaisuudessa jopa vientipotentiaalia.

Kuvassa Olkiluodon ydinvoimalaitos, TVO:n sivuilta

2 kommenttia:

Mustakallion Pete kirjoitti...

Jes! Kerrankin huomaan löytäneeni kaltaiseni "no jaa"-asenteella ydinvoimaan suhtautuvan.

Edellä mainitsemiisi haluaisin vielä lisätä, että että mikään energiantuotantotapa ei ole vaihtoehto (ankaralle) säästämiselle eikä mitään energiantuotantomuotoa tulisi perustella energian halpuudella.
Illuusiota halvasta energiasta ei pidä yrittää luoda.

Hanna kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä sekä Esan että Peten kanssa. Ydinvoimaa ei pidä nähdä yksinkertaisena ja helppona ratkaisuna energiapulaan, mutta ei sitä pidä myöskään demonisoida. Tämä on yksi niistä kysymyksistä, jotka herättävät kummallisen suuria poliittisia intohimoja. Puolustajat ja vastustajat harvemmin kykenevät keskustelemaan asiasta rauhallisesti.