torstaina, toukokuuta 25, 2006

Vielä hedelmöityshoidoista

Paljon puhuttu hedelmöityshoitoja koskeva lakiesitys on näillä näkymin etenemässä kohti päätepistettään. Vaikka kipakka keskustelu edelleen jatkunee ja tulemme näkemään useiden edustajien lipeämään rivistä äänestysten aikanaan tullessa, hallituksen esityksellä vaikuttaa olevan takanaan riittävä enemmistö lain voimaantulemiseksi. Todellinen pitkä marssi siis näyttäisi lähestyvän vihdoinkin loppuaan.

Monet kansalaiset ovat jopa turhautuneita siihen, miten paljon palstatilaa ja vaivaa uhrataan sellaisille lakiesityksille, jotka koskettavat vain muutamaa ihmistä. Naisparien hedelmöityshoitojen myötä Suomeen syntyy vuosittain vain kymmenkunta lasta. Silti aiheen tiimoilta käydyn väännön ylittää ehkä vain kuntauudistus, joka mahdollisesti toteutuessaan mullistaa suomalaisen julkisen hyvinvoinnin järjestämisen järjestelmän. On helppo ymmärtää näitä ihmetteleviä näkemyksiä. Toisaalta kyseessä on kuitenkin symbolisesti merkittävä asia, se kertoo yhteiskuntamme suunnasta. Kohti vahvistuvia yksilön vapauksia ja teknologian käyttöä tasa-arvoistamaan erilaisia ihmisiä, vaiko pyristely kohti tilannetta, jossa elämäntapavalintoja voitaisiin vielä 2000-luvullakin rajoittaa "ison veljen" taholta?

Sekä hedelmöityshoidot että toinen suuri keskustelunaihe, seksin ostokielto, ovat ennen kaikkea olleet äärimmäisen konkreettisia esimerkkejä eettis-moraalisten kysymysten vyörymisestä politiikan asialistalle. Henkilökohtaisen poliittisuus on ilmennyt täällä ehkä selvemmin kuin koskaan parisuhdelain hyväksymisen jälkeen. Joku voisi kysyä, mitä valtio säädöksineen ylipäätään tällä alueella tekee, miksi konservatismi ja valvonta palaa ihmisten henkilökohtaiseen elämään? Kyynikko voisi olla sitä mieltä, että kun suuret kysymykset ovat siirtyneet eduskunnasta asiantuntijoiden arvovalinnoista tyhjentyneeksi insinööritaidoksi tai sitten ylikansallisten markkinoiden piiriin, ei muutakaan puhuttavaa enää ole. Vaikkei näin dramaattiseksi mentäisikään, havainto on otettava vakavasti.

On oletettavaa, että sekä hedelmöityshoidot että seksinostolaki tulevat menemään läpi nyt ehdotetuissa muodoissa. Vaikeassa tilanteessa tätä voidaan pitää tyydyttävänä ratkaisuna. Silti lisääntymisikäistä miestä jäi kaivertamaan eräs seikka, johon ei mielestäni kiinnitetty riittävää huomiota. Tämä koskee suurta isyyskeskustelua, jota on käyty hedelmöityshoitojen yhteydessä. En edelleenkään ymmärrä isyyden rinnastamista pelkkään hedelmöitystapahtumaan, johon ei tässä yhteydessä edes liity minkäänlaista fyysistä kohtaamista.

Jos ja kun hedelmöityshoidon avulla syntyneelle lapselle luodaan keinotekoinen isäsuhde lain toimesta ja tätä perustellaan lapsen oikeudella isään, ollaan pahasti metsässä. Ensinnäkin; kuka mies enää anonymiteetin menettämisen pelossa luovuttaa siittiösoluja? Lapsille ei synny sidettä isään, koska luovutusten loppuessa nämä lapset eivät koskaan synny. Hyvää hyvyyttään soluja luovuttanut mies tapaa 20 vuoden jälkeen ovensa takaa tuntemattoman henkilön, joka esittäytyy hänen tyttärekseen tai pojakseen, tällaisenko tilanteen me haluamme luoda? Toiseksi; isyys ei ole pelkkää hedelmöittämistä, isyys on vastuunkantoa, lapsen elämään osallistumista, tukemista jne. Se, että pelkälle solujen luovutukselle annetaan tämä kunnianimi, on isyyden halventamista. Lapsi tarvitsee todelliset vanhemmat ja näitä voivat olla myös samaa sukupuolta edustavat pariskunnat, keinotekoista "isää" ei tarvita, ainakaan lainsäädännön toimesta.

On luonnollisesti mahdollista, että koko isyyskeskustelun tarkoitus on tarjota pieni porkkana sellaisille kansanedustajille, jotka ovat olleet kahden vaiheilla. Politiikassa paras on usein hyvän pahin vihollinen ja laiha sopu parempi kuin lihava riita. Ei ole ensimmäinen kerta, kun aidalla istuvia houkutellaan puolelta toiselle tarjoamalla yksityiskohta, jonka lakiin sisällyttämisen perusteella he voivat vakuutella peruskannattajilleen saaneensa tämän tärkeän lisäyksen sisään, joka teki esityksestä hyväksyttävän kompromissin. Niin tai näin, valmista tästä ei varmastikaan kuitenkaan tule, uudet ongelmat odottavat muutaman vuoden päässä.

Kuvalähde suomenkielinen Wikipedia

9 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Kummastelet, Esa, sitä, kuinka paljon palstatilaa ja aikaa on uhrattu lakiesitykselle, joka koskee vain muutamia ihmisiä. Ei hedelmöityshoidot koske vain muutamia ihmisiä, ne koskevat tuhansia ihmisiä vuosittain.

Osa tuota lakiesitystä on aiheuttanut sen, että keskustelu on ollut ykstyiskohdassa, joka on haudannut alleen suuremman kokonaisuuden.

Näin sivulla www.lapsettomuus.com:
"Avusteiset hedelmöitysmenetelmät ovat auttaneet hyvin monia pareja, joille ne ovat ainoa tapa saada omia lapsia. Vuoden 2000 alussa Suomessa arvioitiin olevan n. 10 000 koeputkihedelmöityksellä alkunsa saanutta lasta.
Suomessa on yli 60 000 tahattomasti lapsetonta paria, ja joka vuosi ilmaantuu 3000 uutta paria. On arvioitu, että puolet niistä pareista, joille raskaaksitulo ei ole kertaakaan onnistunut, hakeutuu hoitoon. Sama koskee noin joka neljättä niistä pareista, joilla jo on yksi lapsi tai aikaisemmat raskaudet ovat päättyneet keskenmenoon."

Esa Suominen kirjoitti...

Hei Miia! Juu, olet oikeassa, tuolla ilmaisulla, jonka olin ehkä muotoillut hieman epätarkasti tarkoitin nimenomaan naispareja silläkin. Ns. perinteisissä parisuhteissa elävien oikeutta hoitoihinhan ei ole missään vaiheessa kiistettykään, jonka vuoksi suurempi kokonaisuus on, kuten toteatkin, jäänyt marginaaliin.

Miia kirjoitti...

Jonkin verran keskustelua on herättänyt kysymys siitä, olisiko jatkossakin oikeus käyttää lahjoitettuja sukusoluja ja millä ehdoilla. Tämäkin keskustelu on valitettavan usein rajoittunut koskemaan lahjoitettua siittiöitä ja, valitettavasti, erityisesti naispareille lahjoitettuja siittiöitä.

Mutta kukaan ei - onneksi?- ole käyttänyt puheenvuoroa siitä, voisivatko munasolujen lahjoittajat tuntea olevansa vain siitoksessä käytettäviä elimiä tms. ja miten heidän oikeutensa tulisivat tässä huomioiduksi. Eduskunnassahan tämän henkisiä puheenvuoroja siittiöiden luovuttamisesta taisivat käyttää vain miehisyydestään epävarmat keski-ikäiset mieskansanedustajat.

Enkä voi olla pohtimatta, mitä mahtaa tuntea äiti, jonka lapsi on saanut alkunsa luovutetulla alkiolla (jonka koko biologinen perimä on muilta kuin sosiaalisilta vanhemmiltaan), silloin kun "moraaliltaan korkeammalla" olevat, kristillisen maailmakatsomuksen omaavat ihmiset pitävät tätä hedelmöityshoitovaihtoehtoa eettisesti kyseenalaisena.

Kirjoitat muuten mielestäni varsin osuvasti isyydestä. Biologisella ja sosiaalisella isyydellä on merkittävä ero. Ja, kuten sanotkin, tärkeintä on rakastavat ja välittävät vanhemmat - tai vanhempi.

Anonyymi kirjoitti...

Pitää erottaa kaksi asiaa toisistaan. Lapsen oikeus isään ja lapsen oikeus tuntea juurensa. Oikeudella tavata biologinen isä on jälkimmäistä. Kysmys kuulluu onko lapsella oiekus tälläiseen vai onko hän pelkästään kahden "tuote" joka on hankittu?

Esan pelko siitä ettei spermanluovuttajia löydy koska anonymiteetti poistuu on outo. Teoilla on seurauksia ja niistä pitää tiety vastuu ottaa jos sellaisia asetetaan. Sperman luovuttaminen ei ole mikään velvollisuus, eikä sperma sellainen tarve mitä pitää saada.

miia kirjoitti...

Oikeus tuntea juurensa. Ymmärrän tuon ajatuksen silloin, kun lapsi on adoptoitu ulkomailta ja hän on ulkoisesti erilainen kuin vanhempansa ja mahdollisesti ensimmäiset pari elinvuottaan elänyt toisenlaisessa kulttuurissa.

Mutta missä ovat ihmisen juuret silloin, kun hän syntyy lahjoitetuista sukusoluista perheeseen ja sukuun, sosiaaliseen yhteisöön, jossa kasvaa ensimmäisestä elinpäivästään alkaen? Voivatko juuret olla jossain biologisen perimän yhteisössä, jonka kaikki tavat ovat lapselle vieraita?

Vanhemmilla lisäksi on oikeus olla kertomatta lapselle, että tämä on saanut alkunsa lahjoitetu(i)lla sukusolu(i)lla. Näin alkunsa saaneet lapset ovat siis jo vanhempiensa valintojen vuoksi eriarvoisessa asemassa.

Entäpä ne lapset, joiden toinen vanhempi ja hänen sukunsa ei pidä mitään yhteyttä? Miten sinä, nimetön, huolehtisit näiden lasten "oikeudesta tuntea juurensa"?

Onko meillä sitten oikeus saada lapsia, keinolla millä hyvänsä? Siihen kysymykseen minä en osaa vastata. Mutta muutamissa varsin korkeassa asemassa olevien ihmisten puheenvuoroissa on lähdetty siitä, että meillä on velvollisuus tehdä lapsia.

Jos lääketiede mahdollistaa avusteiset raskaudet, miksi sitä vaihtoehtoa ei voisi käyttää, myös luovutetuilla sukusoluilla?

Petja Jäppinen kirjoitti...

Minusta lapsettomuuden hoito ylikansoitetussa maailmaas on irvokasta.

Mitä mainittuihin juuriin tulee, niin ne ovat ennen muuta kulttuurillisia, ei geneettisiä.

ruso kirjoitti...

Samasta aiheesta meidän blogimme haasteellisimpia keskusteluja:
http://www.domnik.net/blogi/index.php/2005/11/sallittu-kunnes-toisin-todettakoon/

Lasse kirjoitti...

Mielestäni hedelmöityshoitoon liittyvä keskustelu kulminoituu siihen yksinkertaiseen kysymykseen, että onko lapsen kehityksen kannalta samantekevää mitä sukupuolta tämän vanhemmat edustavat. Kiinnostaisikin kuulla millaista tieteellistä tutkimusta aiheesta on tehty.

Täydellisiä kasvuolosuhteitahan ei lapselle voida taata, mutta kun on kysymys tämän kaltaisesta "lapsitilauksesta", niin kyllä lapsen parhaaksi on asetettava tiettyjä edellytyksiä, kuten adoptiossakin.

Kysymys ei mielestäni liity niinkään tasa-arvoon ja kenellä on oikeus saada lapsia. Itsestäänselväähän on, että kaikilla on jo luonnostaan oikeus hankkia ja kasvattaa lapsia, kunhan tämä tapahtuu siten, että lapselle tarjotaan hyvä ja tasapainoinen kasvuympäristö. Juuri tätä tulisi pyrkiä arvioimaan tieteellisesti.

Btw. Entä miespuolisen pariskunnan oikeus adoptoida lapsi? Onko kenties kielletty vetoamalla siihen, että lapsi tarvitsee äidin? Tieteellistä faktaa?

Mustakallio Pete kirjoitti...

Lakivaliokunta sitten päätti mitä päätti ja tässä taas ollaan. Ärsyttävää äijäilyä.