Yhteiskuntapolitiikka-lehden viime numeroissa on käyty mielenkiintoista keskustelua suomalaisesta hyvinvointipolitiikasta ja julkisen sektorin roolista. Aihetta ovat käsitelleet mm. päätoimittaja Matti Virtanen sekä kansanedustaja Susanna Rahkonen. Viimeisessä numerossa aihetta käsittelee Raija Julkunen, joka kuvaa Suomea Neil Gilbertin termin mukaan "kätketyksi hyvinvointivaltioksi". Tällä termillä tarkoitetaan suuntausta, jossa valtio siirtyy suorista menoista ja omista toiminnoista kohti epäsuoria menetelmiä kuten ostopalveluita, palkkatukia sekä subventioita.Suomen julkinen sektori on muihin pohjoismaihin verrattuna pieni. Julkisen sektorin työllisyys on meillä selkeästi läheisimpiä verrokkimaitamme vähäisempi. Samalla meillä on lähes puolet suurempi avoin työttömyys kuin lähinaapureillamme sekä vaatimattomammat taloudelliset kasvulukemat. Vaikkei suomalaisissakaan lukemissa ole häpeämistä, kykenee mm. Ruotsi ennakkotietojen mukaan yli 4% talouskasvuun tänä vuonna. Viime vuosina suomalainen talouspoliittinen linja on myös selkeästi perustunut yksityisen sektorin työn edistämiseen, vaikka henkilöstölisäyksiä on tapahtunut myös julkisissa palveluissa. Markkinaehtoisten palveluiden edistäminen -myös peruspalveluissa, on ollut osa julkisen talouden tervehdyttämiskuuria.
Mikäli yksityisessä yrityksessä johtaja toimisi parhaansa mukaan ajamaan yrityksen omaa toimintaa alas tehdäkseen tilaa vihamieliselle yritysvaltaukselle, antaisivat firman omistajat moiselle johtajalle varmasti potkut. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, kun kyseessä on ollut kuntien palvelutuotannon ulkoistaminen. Pitämällä veroastetta keinotekoisen alhaalla ja lisäämällä markkinaehtoiselementtejä (mm. markkinavuokrat omilta toiminnoilta), on luotu tilanne, jossa kuntien varat valuvat palveluiden sijasta seiniin. Kun palveluiden taso tällä tarkoituksenmukaisella politiikalla heikkenee, on helppo argumentoida niiden yksityistämisen puolesta. Kuntien talousahdinko toimii myös henkisesti ulkoistamisen puolesta. Lyhytaikaisten säästöjen toivossa on helppo uskoa konsultteihin eikä jäädä miettimään oman tuotannon lisäämistä.
Kun erilaisten hyvinvointivaltiollisten palveluiden merkitys ja tarve väistämättä kasvaa ikääntymisen myötä, on tätä kysyntää pyritty tyydyttämään nimenomaan tukemalla julkisista varoista yksityisiä yrityksiä. On hyvä kysyä: miksi? Kotitalousvähennys on hyvä esimerkki. Sinänsä hyvä uudistus on tullut kalliiksi. Julkusen mukaan veromenetys on ollut sen kokoinen, että samalla rahalla olisi voitu palkata myös tarpeen eikä maksukyvyn mukaan määräytyvä kunnallinen kodinhoitaja. Palveluseteleitä tai muita vastaavia käyttävät lähinnä vain hyväosaisemmat vanhukset, sairaimmista tai yksinäisistä on harvoin kilpailuttamaan palveluitaan.
Toinen merkittävä uudistus on matalapalkkatuki. Voidaan perustellusti kysyä, olisiko näitä henkilöitä voitu paremmin -ja edullisemmin- työllistää julkisesti? Hallituksen esitys arvioi, että tuen piirissä olisi vuodessa hieman alle 100 000 henkeä, kustannus 120 miljoonaa euroa. Yksi tuettu matalan tuottavuuden työpaikka maksaa vuodessa tukena puolentoista sairaanhoitajan verran. Lisäksi matalapalkkatuessa on periaatteellisia ongelmia. Tukea saa, kun maksaa tarpeeksi huonoa palkkaa. Toki on huomattava, että tuki on rajattu varsin haasteelliseen kohderyhmään, yli 54-vuotiaiden työnantajille.
Suomessa tulisi jälleen -tai ehkä ensimmäistä kertaa- ottaa tavoitteeksi pohjoismainen malli. Ruotsin esimerkki on kannustava. Huomattavasti suuremman julkisen sektorin maa menestyy taloudellisessa kilvoittelussa ja työllisyyden hoidossa huomattavasti Suomea paremmin. Julkisilla investoinneilla voitaisiin luoda parempaa hyvinvointia ja lisätä työllisyyttä sekä taloudellista kasvua. Raija Julkunen kysyy artikkelissaan, voisiko olla niin, että mikäli meillä julkisen sektorin mahdollisuuksiin uskottaisiin ja jos kaikkea ei haluttaisi väkisin markkinoistaa, ei työttömyysongelma olisi vieläkin niin polttava ja ettei aina niukkoja resursseja tarvitsisi kuluttaa transaktiokustannuksiin, asioiden selvittelyyn markkinaoikeudessa sekä jatkuvaan uudelleenjärjestelyyn? Tämä on hyvä kysymys.
Tekstit
9 kommenttia:
Enpä ole oikein vakuuttunut siitä, että Ruotsi olisi millään tavoin hyvä esimerkki. FT uutisoi viime viikolla Ruotsin todellisen työttömyysprosentin olevan 15%. Myöskin Stefan Karlsson kirjoitteli vähän aikaa sitten Ruotsin työllisyyden katastrofaalisesta tilanteesta. Koko maailma, Ruotsi mukaan lukien, elää noususuhdannetta. Siltikään Ruotsissa työllisyys ei kasva. Mitäs sitten kun laskusuhdanne iskee?
Jos ryhdytään leikkimään "todellisilla" työttömyysprosenteilla, ollaan ongelmissa ennen kuin on aloitettukaan. Jos "todellinen" työttömyys tarkoittaa spekulatiivista työttömyyttä ilman aktiivisia työllistämistoimia, uudelleenkoulutusta jne. on Suomenkin luku jotain muuta kuin 7-8 %.
Yleisesti ottaen Ruotsin ja Suomen vertailu toisiinsa on mielenkiintoista. En suostu allekirjoittamaan sitä tulkintaa, että Ruotsi väistämättä olisi parempi hyvinvointivaltio kuin Suomi. Erilainen se toki on, mutta eroja on useansuuntaisia. Ruotsi on perinteisesti ollut nimenomaan vahva hyvinvointivaltio, meillä ja myös Norjassa taas on puhuttu ennemmin yvinvointiyhteiskunnasta, muistaen myös kuntien merkitys hyvinvoinnin rakentajina. Nyt asetelma on päälaellaan, kun Ruotsissa monet palvelut ovat läänien vastuulla. Niitäkin palveluja löytyy, jotka Ruotsissa on kilpailutettu, Suomessa ei.
Suomea ja Ruotsia vertailtaessa kenties tunnesyistä asetelma kietoutuu usein kysymykseen paremmuudesta. Tällainen asetelma hukuttaa tosiasiat mielikuvien suohon. Yksi mainitsemisen arvoinen asia on ulkomaisen pääoman vaikutus. Ruotsissa ulkomaisen omistuksen osuus on selkeästi suurempi kuin meillä. Paitsi että tämä on johtanut rajuihin toimiin kotimaisen pääoman rippeiden pelastamiseksi (perintöveron poisto), tuloutuu suuri osa Ruotsin korkean talouskasvun hedelmistä osinkoina ulkomaille. Nähtäväksi jää, edistääkö varallisuusveron poisto suomalaista yrittäjyyttä.
Marxilainen malli tuotantovälineiden omistuksen siirtämisestä kansalle on toteuttamiskelvoton utopia, mutta problemaattinen on sekin malli jossa muutamat ylikansalliset pörssiyhtiöt muodostuvat ainoaksi vakavasti otettavaksi omistamisen muodoksi, niin elintärkeä kuin niiden merkitys pohjoismaisille kansantalouksille onkin.
Maiden asettaminen "paremmuusjärjestykseen" on tosiaankin ongelmallista. Itse näkisin kuitenkin Ruotsia parempana esimerkkinä Tanskan jossa nähdäkseni on varsin onnistuneesti yhdistetty joustavuus rakennemuutosten edessä kansalaisten turvallisuudesta huolehtimiseen. Ruotsista - ja Suomestakin - poiketen on Tanskassa myös erittäin laaja ja virkeä pienyrityssektori. Tanskallakin on kyllä omat ongelmansa.
Jos Euroopan maista pitäisi tällä hetkellä löytää joku, jossa on voimakas talouskasvu, korkea yleinen hyvinvointi ja hyvä työllisyys (itse asiassa lähes täystyöllisyys), niin sellainen maa on Itävalta. En ole maan tilanteeseen siinä määrin perehtynyt että osaisin sanoa mikä heidän salaisuutensa on.
Itävalta on toki jonkinlainen talouden ihmemaa. Tai siltä ainakin näyttäisi. Yksi tekijä, joka saa talouskasvun näyttämään voimakkaalta, on heikko lähtötilanne. Ennen ETA/EU-jäsenyyttään Itävallan ulkomaankauppa oli (nykyiseen verrattuna) vähäistä, ja EU:n itälaajentuminen on vielä parantanut kasvun mahdollisuuksia. Saksasta poiketen Itävallalta puuttuu tietysti entisen DDR:n ongelma, joten Suomea vastaavat bruttokansantuotelukemat ovat ymmärrettävät.
Mietin vain, mahtaako Itävallan talous olla jopa hiukan ylikuumentunut? Jonkun tilaston (jonka uskottavuudesta en ole täysin varma, se myönnettäköön) mukaan Itävallassa tapahtuu suhteessa eniten yrityskonkursseja - noin 6 % firmoista tekee vararikon joka vuosi. Ihmettelen, miten pitkään Itävallan talous sellaista tahtia kestäisi. Työttömyysprosentti on jossain kuuden tuntumassa, eli ihan kärjessä ei työllisyydenkään suhteen olla.
Yksi osa Itävallan "ihmettä" on sen verolainsäädäntö koskien Itävallassa asuvia, ei Itävallan kansalaisia. He ovat onnistuneet houkuttelemaan, ja edelleen houkuttelee, suunnattomia määriä varallisuutta ulkomailta Itävaltaan.
Kotitalousvähennyksestä puhuttaessa on myös muistettava sen vaikutus pimeään työhön. Muistaakseni pimeän työn takia Suomen valtio menettä vuosittain noin 4 miljardia euroa verotuloja. Lisäksi unohdetaan usein, että kotitalousvähennyksen avulla ei ole työllistetty pelkästään siivous ja hoitoalan ammattilaisia, vaan myös remontti- ja huoltomiehiä. Monen ihmisen vanha omakotitalo onkin korjattu kotitalousvähennysten avulla. Uskon, että moni kotitalous olisi jättänyt remonttinsa tekemättä tai palkannut pimeää työvoimaa jos ei kotitalousvähennystä olisi ollut olemassa.
Koska olen työvoimatoimistossa harjoittelussa, minulla oli mahdollisuus ottaa osaa yrittäjävalmennuskurssin päätöskeskusteluun. Kurssin avulla pyrittiin antaa pitkäaikaistyättömille valmiuksia lähteä yrittäjiksi. Yksi kurssin keskeinen teema oli kotitalousvähennyksen alaiset palveluyritykset. Löydän tähän kaksi keskeistä syytä. Ensinnäkin tämän alan yrittäjä voi tarjota hyvin monipuolisia palveluja ja saada laajan asiakaskunnan. Toiseksi kynnys lähteä yrittämään on paljon pienempi kuin muilla aloilla, vähäisten lähtökustannusten takia.
Tätini perusti reilu vuosi sitten palveluyrityksen joka tarjoa kotipalveluja. Hänen palvelujaan ostavat sekä lapsiperheet, omaishoitajat, Sipoon kunta että yritykset. Hänen mukaansa monet yritykset ovat alkaneet tarjota työntekijöilleen kotitalouspalveluja, jotta he jaksaisivat paremmin töissä.
Tätini pärjää palkallaan hyvin ja on miettinyt lisätyövoiman palkkausta. Hänen mielestään kotitalouspalveluille on selkeä tilaus.
Hei! Kiitos paljon lukuisista kommenteista. Muutamia omia huomioita.
Työllisyydestä: kun puhutaan työllisyyden kasvusta vaikkapa Ruotsissa, on havaittava se, että työllisyysaste on lähtökohtaisesti huomattavan korkea. Toki luvuissa on paljon väkeä työllistämistoimien ym. piirissä, mutta kuten J Erra totesi, tämänkaltaista toimintaa harjoitetaan kaikkialla. Lisäksi pidän hieman ongelmallisena näkemystä, jonka mukaan vain markkinoilla syntyvät työpaikat ovat millään tavalla arvokkaita. Lisäarvoa tuottavat myös ne työpaikat, jotka syntyvät aktiivitoimien tuella, ja aktiivitoimet pitävät työvoiman sellaisessa kunnossa, joka mahdollisesti tukee heidän työllistymistään avoimille työmarkkinoille.
Kotitalousvähennyksestä: tottakai tällä on luotu työpaikkoja ja pimeää työtä on tuotu valoon. Tämä koskee varmasti erityisesti remontti- ja rakennusalaa, jossa tosin ongelmat ovat valtaisia eikä niitä saada kuriin ilman laajamittaista valvontaa ja tilaajavastuuta. Kyse onkin nyt lähinnä, erityisesti kotipalvelun osalta siitä, että olisiko julkiselle sektorille tullut halvemmaksi palkata nämä uudet yrittäjät omille palkkalistoilleen kunnallisiksi kodinhoitajiksi?
Vielä jatkaisin tuota keskustelua siitä ovatko tukitoimien piirissä olevat oikeita työttömiä vai eivät. Yleensä varsinkin oikeistolaisessa retoriikassa puututaan juuri siihen. Kuitenkin silloin pitäisi kyseenalaistaa myös erilaiset verotukselliset ym. toimet joilla toisten yritysten kyky työlistää on saatu keinotekoisen alas suhteessa joihinkin muihin yrityksiin. Periaatteessa tällaista kyseenalaistamisketjua voitaisiin jatkaa loputtomasti. Kukapa meistä lopulta on totaalisen avoimilla markkinoilla töissä?
Työministeriön Työelämä lehden mukaan kotitalousvähennyksellä luodut työpaikat maksavat yhteiskunnalle itsensä takaisin. Työministeriön tilaaman tutkimuksen mukaan kotitaloustuella on ollut merkittävä taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikutus.
Tutkimuksen mukaan m.m. pimeästi tehdyn työn määrä vähenee, kulutus lisääntyy,kotitalouksille jää enemmän vapaa-aikaa ja oman ansiotyön tekeminen lisääntyy. Vähennys on myös luonut uudenlaista kysyntää satojen miljoonien eurojen verran. "Siivouspalvelualalla se on käynnistänyt kokonaan uudet palvelumarkkinat", lehdessä todetaan.
Lehdessä todetaan myös, että kotitalousvähennystä käyttäneistä talouksista 73% osti remonttipalveluja, 25% siivouspalveluja, 4% hoiva- tai lastenhoitopalveluja, 3% piha- ja puutarhatöitä ja 2% palveluja vahemmille ja isovanhemmille. Lukuja on pyöristetty, mutta ne antavat aika hyvän kuvan todellisuudesta.
Tilastojen valossa en ymmärrä miksi olisi parempi ratkaisu laittaa nämä yrittäjät kuntien palkkalistoille. On totta, että vanhuksia ei pidä asettaa eriarvoiseen asemaan, mutta kotitalouspalvelujen painopiste vaikuttaa olevan aivan muualla.
Lisää tietoa osoitteesta: www.mol.fi/julkaisut
Lähetä kommentti