maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Päiväkoti - hyvä koti

Päivähoito jakaa mielipiteitä ja näkemyksiä. Viime aikoina on keskusteluun noussut uusfamilistisia sävyjä sisältäviä aloitteita, joissa ajetaan lastenhoidon tasarahamallia ja uusia versioita konservatiivisten poliittisten voimien kannattamasta äidinpalkasta. Tämä tarkoittaa päivähoidon arvoa vastaavan rahallisen korvauksen maksamista lapsiaan kotona hoitavalle vanhemmalle, käytännössä äidille. Virallisen totuuden mukaan tällä pyritään mahdollistamaan vapaa valinta lasten hoitamisen suhteen, käytännössä ajamaan naisia takaisin koteihin kehtoa keinuttamaan.

Kun päivähoitojärjestelmää luotiin, oli kyse nimenomaisesti naisten oikeudesta ja mahdollisuudesta ansiotyöhön. Tämä tekijä on edelleen erittäin keskeinen. Virginia Woolf vaati naisille omaa huonetta ja omaa rahaa. Tätä taas ei synny, elleivät naiset ole vahvasti osana julkista sfääriä, itsenäisinä toimijoina, taloudellisesti riippumattomina miehistään. Suomalaisen yhteiskunnan kansainvälisessä vertailussa pitkälle edennyt tasa-arvo on nimenomaan mahdollista siksi, että työ ja perhe on ollut mahdollista sovittaa yhteen ja naisten ansiotyöhön osallistumista on haluttu tukea ja kannustaa.

Jos ja kun lapsia syntyy useita, mikä väestöllisesti toivottavaa onkin, voi kotiäitiys venyä useiden vuosien, jopa vuosikymmenen mittaiseksi. Tällaisen katkoksen jälkeen naisen voi olla huomattavan vaikea palata työelämään. Vaikka paluu onnistuisikin, on ansiokehitys jäänyt pahasti jälkeen miespuolisista työtovereista, uralla etenemisestä puhumattakaan. Lisäksi kotiäitimalli ei kansainvälisten esimerkkien valossa tuota korkeaa lapsilukua, usein siitä syystä, että perheiden ansiotaso jää matalaksi ja riskit ovat suuret.

Paitsi tasa-arvosta, kyse on järjestelmämme rahoittamisesta. Palvelut ja tulonsiirrot rahoitetaan pääosin ansiotuloveroilla. Suomalaisen hyvinvointivaltion rahoitus perustuu kahden ansaitsijan malliin. Naiset ovat tätä nykyä usein koulutetumpia ja monella tapaa osaavampia kuin miehet. Suomi tarvitsee koulutetut ja osaavat naisensa työmarkkinoille, olisi kestämätöntä tuhlausta jättää tämä resurssi käyttämättä. Päivähoidon suosiminen on siis paitsi tasa-arvoteko, myös taloudellisesti järkevää.

Kotihoidontuki on kansainvälisesti erittäin harvinainen etuus. Tästä erikoisuudesta saamme myös jatkuvasti kyselyitä mm. OECD:lta. Kun muissa maissa pyritään kannustamaan naisia osallistumaan työmarkkinoille, Suomessa yhteiskunta tukee naisten jäämistä kotiin. Kukaan ei luonnollisesti ole vaatimassa kotihoidontuen kaltaisen sosiaalisen innovaation poistamista, mutta kun hoitomuodoista keskustellaan, on hyvä ymmärtää tuen harvinaislaatuisuus. Kotihoidontuen säätämisessä nähdään Keskustan painoarvo suomalaisessa politiikassa. Konservatiivipuolueelle työn kautta emansipoituva nainen ei ole ollut erityisen tavoittelemisen arvoinen olento.

Päivähoito koskettaa luonnollisesti mitä suurimmassa määrin lapsia. Nykyisin tapaa usein kanssasisariaan syyllistäviä lastaan kotona hoitavia naisia, jotka pitävät suorastaan rikollisena viedä lapsi päiväkotiin ja jatkaa itse ansiotyössä. Lapselle paras kasvuympäristö kun kuuleman mukaan on aina äidin hellä syli. Mutta onko näin? Tutkimuksista näin yksioikoinen tulkinta ei saa tukea.

Suomessakin julkisuutta saanut professori Bengt-Erik Anderssonin johtama ruotsalainen tutkijaryhmä seurasi eri-ikäisenä päiväkodissa tai muussa päivähoidossa aloittaneita lapsia yli 20 vuoden ajan. Tutkimustulokset julkaistiin keväällä 2005. 1970-luvun lopulla alkaneeseen tutkimukseen valittuja lapsia tarkasteltiin aika ajoin aina 25 ikävuoteen saakka. Mielenkiinnon kohteena olivat mm. koulumenestys ja sosiaaliset kyvyt. Tulokset olivat hätkähdyttäviä. Alle yksivuotiaana tarhassa tai päivähoidossa aloittaneista 70% menestyi myöhemmin hyvin tai erittäin hyvin. Kotona koulun alkuun saakka olleiden ikätoverien keskuudessa vastaava luku oli 38%.

Yhteys ei luonnollisesti ole yhtä selvä ja taustalla vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin päivähoito. Tosiasia on kuitenkin se, että laadukas päivähoito kasvattaa pärjääviä nuoria ja myöhemmin aikuisia. Sen avulla voidaan tukea perheitä kasvatustyössä, jonka myötä suuremmalla osalla lapsia on mahdollisuudet kasvaa sosiaalisesti ja emotionaalisesti tasapainoisiksi, terveiksi aikuisiksi.

Ei ole huonoa vanhemmuutta viedä lasta hoitoon ja mitoittaa oikein omaa jaksamistaan. Toisaalta päivähoitoon ei tule sysätä liikaa vanhemmuuden vastuita, mutta ennaltaehkäisevä verkosto on oltava neuvolan, sosiaalityön ja lastensuojelun kautta. Laadukas ja turvallinen päivähoitojärjestelmä on suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä palvelujärjestelmiä. Yhteiskunnan on käytettävä ohjausvaltaansa päivähoidon tekemiseksi entistä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi yhä useammalle lapselle ja vanhemmalle.

Artikkeli julkaistu SONK:n jäsenlehti Debatissa 3/2006, kuvalähde Wikipedia

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Omankin kokemukseni perusteella hyuvinvointivaltio elää ainakin toistaiseksi suomalaisessa päiväkodissa. Siellä lapsi saa sosiaalisia taitoja ja muutenkin hyvän kasvuympäristön.

Päiväkotiryhmät ovat olleet kasvamaan päin kuntien säästäessä lapsista ja ryhmäkoot ovat kasvaneet. Tämä säästö on järjetöntä, koska samaan aikaan lasten sairastavuus, erityisesti hengityselinten sairaudet ja korvatulehdukset ovat lisääntyneet hurjasti. Toistuvien korvatulehduksien on todettu aiheuttavan mm. oppimisvaikeuksia. Pois töistä lasta hoitamaan jää useimmiten äiti, mikä heikentää pienten lasten äitien työmarkkina-asemaa. Usein sairastuvat myös lasten vanhemmat. Vanhempien työstä poissaoloista merkittävä osa johtuu lisääntyneestä lasten sairastavuudesta mikä käy yhteiskunnalle todella kalliiksi.
Päiväkotien hygienia on parantunut, mutta oma koti on nykyisillä ryhmäkoilla päiväkotia terveellisempi vaihtoehto.

Puoluetoverisi Vantaalla ovat olleet leikkaamassa kodinhoidontuen kuntalisän. Monien jo ennestään köyhien lapsiperheellisten oli luovuttava kotihoidosta. Leikkaussäästöt jäivät saamatta kun kunnallisen päivähoidon pitikin selvitä 190 lapsesta enemmän kuin oli arvioitu.

Lasten hoitopaikoista ei pitäisi päättää aatteellisin perustein. Vanhempien pitäisi saada itse valita elämäntilanteeseensa ja lapsillensa sopivin vaihtoehto, ja tukimuotojen pitäisi antaa mahdollisuus siihen.

Esa Suominen kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että päiväkodeista säästäminen on järjetöntä säästämistä. Hinta maksetaan moninkertaisena pitkällä aikavälillä. Totta on myös se, että hoidon järjestäminen heikentää naisten työmarkkina-asemaa, tosin sama vaikutus huomattavasti ankarampana kohtaa heitä tilanteessa, jossa työura katkeaa kokonaan.

Petteri Oksa kiinnittikin omassa blogissaan muutamia päiviä sitten huomiota Vantaan tapaukseen. On käsittämätöntä, ettei ilmeisesti kukaan ymmärtänyt kotihoidon kuntalisän leikkaus tuo lapsia päiväkoteihin.

Monenlaiset, joustavat vaihtoehdot erilaisten perheiden tarpeisiin ovat luonnollisesti tämän päivän hyvinvointivaltiota. On kuitenkin niin, että myös näiden palveluiden on tuettava hyvää työllisyyskehitystä ja työhön osallistumista. Tätä vaatii hyvinvointivaltion kestävä rahoittaminen.

Petja Jäppinen kirjoitti...

Siitä on nyt kai jotakin...liki 20 vuotta kun poikani lopetti päiväkodissa, joten omakohtaisesta kokemuksesta on aikaa.

Monasti omakotiasumista ja perheen auto perustellaan sillä että on lapsia.

Itselläni oli mahdollisuus valita maaseutumainen ympäristö, auto, omakotitalo ja kaikki ne riesat mitä asiaan kuuluu, ja lapsen kotihoitoon verrattavat olosuhteet.

En epäröinyt hetkeäkään valita lapsen kannalta parasta vaihtoehtoa, kaupunkimaista ympäristöä, kerrostaloa, autottomuutta ja päiväkotia.

Edelleen pojan lähipiirissä olevat kaverit ovat osittain saman päiväkodin lapsia, vaikka englanninkielisen koulun kautta hän saikin sitten myös kansainvälisen kaveripiirin.

Päiväkotijärjestelmän suurin puute ei ole päiväkodeissa, vaan vanhemmissa, jotka eivät ymmärrä päiväkodin merkitystä, ei kasvattavana, vaan kasvatusta tukevana järjestelmänä.

Samoin minä pidän nykyistä ylisuojelevaa lastenkasvatustakin riesana ja vaivana, joka vammauttaa lapsia.
Mikään ei ole aikoihin surettanut minun niin syvästi, kuin se aita, joka esti päiväkodin pihalla pieniä poikia edes hetkeksi pääsemästä pois valvovan silmän alta.

Lapset tarvitsevat enemmän vapautta ja myös normaalia vastuuta, joka lähtee luottamuksesta ja kunnioituksesta, kuin mitä nykyinen trendi haluaa heille antaa.

Minä toki ymmärrän sen psykologian, joka tämän trendin on synnyttänyt, mutta siinä lasten suojelu ei ole oikeastaan se juttu, vaan vanhempien voimattomuus muuttuvan ajan edessä, jossa sitten voidaan saada tuntuma jonkinlaisesta hallinnasta sen kautta että ollaan tekevinään jotakin...

Ei... tästä tulee niin pitkä että laitan loput omalle blogilleni sarjana.

Petteri Oksa kirjoitti...

Viitsinkö, enkö viitsi, viitsinkö.... Tästä on joskus ennenkin keskusteltu, muistaakseni.

Oleellinen pointtihan on se, että laadukas ja hyvä hoito auttaa lasta kasvamaan sosiaaliseksi ja pärjääväksi ihmiseksi. Laadukas hoito on laadukasta hoitoa, saa sen sitten kotona tai päiväkodissa ja molemmissa sitä voi olla tarjolla. Tietysti voisi kuvitella, että lapsesta on kivaa olla vanhempiensa kanssa.

Mustakallio Pete kirjoitti...

Ainakin omalta kohdaltamme voin sanoa että päivähoitojärjestelmämme on laadukas ja toimii hyvin. Toki se on varsin haavoittuvainen esim. henkilökunnan sairaslomien ja suuren vaihtuviiden vuoksi. Päivähoidon toimivuudessa on kyllä myös vanhemmilla oma vastuunsa. Olen kuullut, että esim. ilmoittamattomat poissaolot hoidosta aiheuttavat tolkuttomasti lisävaivaa päivähoidon henkilöstölle.

Jussi: Ei ole yksiselitteistä, että Vantaan päivähoitomenojen kasvu johtui juuri kuntalisän leikkaamisesta. Osasyynä on myös parantunut työllisyystilanne mikä lisää luonnollisesti päivähoidon kysyntää. Ja päivähoitomenoista huolimatta työssäkäynti ainakin pääsääntöisesti tuottaa enemmän kuin kuluttaa rahaa.

Petteri: Juuri näin on kuten totesit. Tähän lastenhoitokeskusteluun liittyy kuitenkin myös kysymys työllisyydestä ja sen merkitystä ei voi sivuuttaa.

Yhteiskuntapoliitisia ratkaisuja tulisikin ensisijassa tehdä siten, että perhe ja työ voitaisiin joustavammin yhdistää. Ei siten, että edistetään on/off -ratkaisuja joilla voi olla pidemmän päälle hyvinkin haitallisia vaikutuksia niin työurille kuin perheillekin.

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Ei tässä keskustelussa voi täysin unohtaa lapsen ikätasoakaan. Kyllä minusta on tavoiteltavaa, että alle 2-vuotiaat lapset hoidetaan pääsääntöisesti kotona. Se toteutuu jo nykyisen järjestelmän puitteissa, mutta itse näkisin hyvänä vanhempainvapaakauden pidentämisen. Tuo aika voisi olla isille omistettua aikaa ainakin osaksi.

Päivähoito tukee vanhempien kasvatusvastuuta ja hoito on hyvää. Olen itse ollut varsin tyytyväinen saamaamme hoitoon. Kasvatuskeskustelut tukevat kodin ja päivähoidon yhteistyötä.

Isompien pienten lasten (yli 3-v) kohdalla muiden lasten seura alkaa olla jo kehityksenkin kannalta tärkeää. Onneksi tämän ikäisille lapsille on erilaisia kerhoja ym., jos he ovat kotihoidossa.

Minulle päivähoito on ollut ratkaisu päästä takaisin työelämään ja olen valmis sen puolesta taistelemaan. Silti olen valmis ymmärtämään muiden toisenlaisia ratkaisuja ja mielestäni jossain määrin tätä on myös yhteiskunnan syytä tukea. Meillä on oltava varaa monenlaiseen vanhemmuuteen.

hna kirjoitti...

Minä en tiedä. Että mitä ajatella. Erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja on niin monia. Myös toimia. Olipa sittn lasten kanssa kotona tai tarhantätinä töissä.

Itsellä on karut muistot päiväkodista. Sain usein yhdeltä pojalta pataan ja tuli käytyä Ruusulankadulla. Olenkin ollut perhepäivähoidossa. Ensimmäinen paikka oli ihan kauhea. Perheen isä tuli alkuiltapäivästä ja kaljoitteli. Nainen laittoi meidän ulos sateella, kun muut lapset otettiin sisään.

Toisessa paikassa opin taas kellon, ajamaan pyörällä, jumppaamaan, askartelemaan, venyttelemään ja pihalla oli mukavia muita lapsia.

9. luokalla olin kaksi viikkoa eräässä meilahtelaisessa päiväkodissa tutustumassa sosiaalialan työhön. Hoitajat olivat niin karuja ja suorastaan julmia pieniä lapsia kohtaan, että siitä v-mäisestä asenteesta tuli itsellekin niin paha olo, että kotona itkin äidille ja jakson jälkeen opettajilleni, että voisivatko vaikka soittaa jonnekin.

Se on varmaa, että sellaiseen paikkaan me emme tulevaa Tyypiämme laita! Ja auta armias jos joku hoitaja joskus jää kiinni vastaavanlaisesta kaksinaamaisuudesta. Se on nimittäin minusta hitusen jo kieroa.

On äitejä, jotka ovat lähipiirissämme kotona. Heitä ei työelämä edes kiinnosta. He tuntuvat suuntaavansa kaiken lapseen tai lapsen kautta kaikkeen. Ihan ok ja heidän valintansa. Itseäni jonkin verran nyppii tosin nuivat kommentoinnit toisten "ei niin hyvistä kasvatusmetodeista" tai siitä mikä olisi "oikeasti siis lapselle hyvä".

Minun äitini ja isoäitini ovat kaikki olleet työelämässä. Minut sentään saatiin päiväkotiin ja siis perhepäivähoitajalle. Tosin hyvien paikkojen löytyminen ei ole helppoa. Tai siis ainakaan ollut. Toivottavasti tämä on muuttunut.

Ryhmäkoot kauhistuttavat, vaikka joukossahan lapsi oppii sosiaaliseksi. Mutta kuinka iso joukko tarvitaan? Riittäisikö 10+ vai pitääkö olla 20+ tai 30+? Ja montako hoitajaa sitten suhteessa olisi ryhmää valvomassa ja mm. motivoimassa?

Onko aikaa pestä käsiä flunssakautena tai muulloinkaan? Riittääkö tarpeeksi silmiä pihalla vai pitääkö osan tädeistä hoitaa mm. keittäjänkin virkaa? Palaako työntekijöiltä hermo ja sitten kellään ei ole enää kivaa? Saadaanko koko alalle tarpeeksi motivoitunutta porukkaa jos ja kun palkkaus on... mitä on?

ME aiomme valita itsellemme, lapsellemme, perheellemme ja meidän elämällemme parhaan ratkaisun. Lapsi saanee siitä motkotuksen aihetta murrosikään, mutta sitä voimme tuskin edes välttää.

NannaQ kirjoitti...

Meillä ratkaisu oli kotihoito 1,5 -vuotiaaksi asti. Lykkäsin opiskelun aloittamista, lähinnä siksi että silloisen kodin ja Helsingin välillä oli 100 km välimatkaa. Sittemmin Anni oli oikein mukavassa paikassa perhepäivähoidossa 3-vuotiaaksi ja siitä uuteen, perustettavaan päiväkotiin, josta A:n isä sai viran.

Meillä kaikki sujui helposti ja mukavasti. Taisi olla kaksi korvatulehdusta koko aikana. Ja vaikka hivenen vierastan päiväkotien erikoistumista milloin mediakasvatukseen, milloin kielikylpyihin, ei tuo meidän tarhan luonto- ja liikuntapainotteisuus haitaksi ollut. Käytännössä kun se tarkoitti sitä, että olivat suurimman osan päivästä ulkona ja metsässä. Plussaa oli myös se, että paikassa oli miehiäkin töissä.

Perheet, kuten perheiden tilanteetkin ovat monenlaisia. Esimerkiksi, kumman vanhemmista kannattaa missäkin tilanteessa jäädä hoito"vapaalle", jos jompikumpi jää? Tai kumpi voi jäädä? Aina ei kyse ole ideologisista valinnoista tai edes rahasta, vaan elämäntilanteesta kokonaisuutena. Arjen sujuvuus taitaa olla tärkein päämäärä.

Minä olen vähän haaveillut asioista, jotka parantaisivat vanhempien olosuhteita. Olisi ilahduttavaa nähdä opintotuen lapsikorotuksen paluu. Mielestäni olisi suotavaa, että opiskelevat vanhemmat voisivat viettää iltansa perheensä kanssa, ennemmin kuin siwan kassalla.

Toinen asia on äidit, joilla ei ole työpaikkaa odottamassa hoitovapaan päättyessä. Voitaisiinko esim. osa-aikatyötä paremmin limittää tällaisiin elämäntilanteisiin, ilman ylenmääräistä paperisotaa?

Sitten tietenkin haluaisin nähdä sen päivän, kun käytänteissä ja asenteissa ei enää näkyisi jaottelu äiteihin ja isiin, vaan maassa vallitsee tasavertaisen vanhemmuuden ilmapiiri :)

Jukka kirjoitti...

Vaikken demareista dikkaakaan kun te olette minusta uskotte kaikenlaiseen poliittisesti korrektiin tauhkaan, kuitenkin on tosi kiva huomata että ihmiset on tyytyväisiä johonkin eikä kaikki aina valita. Rakennatte yhteiskuntaa ettäkä koko ajan nakerra ja noin. Päämääristä olen toki kanssanne eri linjoilla mutta ainahan ihmiset eri tavalla ajattelee.

Minunkin kaksi lasta ovat olleet päiväkodissa mutta ovat nyt ekalla luokalla - vaimo oli 2.5 vuotta kotona lapsia hoitamassa ja on ollut tyytyväinen ratkaisuunsa. Päiväkodissa oli kerran paha työpaikkakiusaamistapaus joka oli jatkunut vuosia. Tämä varjosti kokemustani päivähoidosta. Muuten ei ole valittamasti ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kirjoitus. Vahvistaa käsitystäni demareiden käsittämättömyydestä. Ensiksi väitetään, että päivähoito on omaa äitiä parempi hoitoympäristö. Terve järki riittänee tämän absurdiuden toteamiseen. Sitten tulee Virginia Woolfin peräänkuulutus: naiset tarvitsevat oman huoneen ja omaa rahaa. Hmm. Olkoon neiti/rouva Woolf mitä mieltä tahansa, mutta tuosta ei hyödy kuin elinkeinoelämä, kuten ei päivähoitojärjestelmästäkään. Oma huone ja fyrkat ovat eittämättä erittäin tärkeitä. Niin on myös oman äidin antama hoiva.

Lukekaa nyt vaikka alkajaiksi noita Liisa Keltikangas-Järvisen tutkimuksia. Professori on vuosikaudet peräänkuuluttanut vanhempien vastuuta olla laittamatta lapsia alle kolmivuotiaina päiväkotiin, mikäli perhe ei ole ihan huostaanottotarpeen rajamailla.

Olen jo pitkään ihmetellyt ajaako SDP duunareiden vai heidän työnantajiensa etuja. Onneksi vasemmistoliitolla ei ole tällaisia aattellisia ongelmia.

Pienipalkkainen äiti kirjoitti...

Tämä kannattaa lukea.

On hienoa että on päivähoitojärjestelämä että äitien on helppo palata työelämään ja kunta maksumiehenä hoitaa päiväkotijärjestelmän kulut. Kommentoit että monessa maassa ei ole kotihoidontukea niin ei ole kaikissa maissa käytännössä ilmaista kaupungin päivähoitojärjestelmääkään. Keski-Euroopassa ei todellakaan pääse hyvätuloinen nauttimaan puoli-ilmaisesta lastenhoidosta ja amerikassa ei myöskään käytetä yleistä lastentarhajärjestelmää vaan äidit hoitavat lapsia kotona.

Lasketaampa tällaisella tyypillisellä naisalan palkalla 1600€/kk lähihoitaja tuo kuinka paljon taloudellisesti järkevämpää perheelle on viedä lapset hoitoon vai jäädä kotiin.

Hoitomaksut ovat 200€, töissäni olessa tarvitsen perheeseen toisen auton jonka kulut (liikennevakuutukset, bensat, huollot, korjaukset, arvonlasku ja lainankorot) minimissääkin n. 200 € kuussa ja autona vanha paska focus. Lounaat maksaa meillä 140€/kk. Joissakin muissa aloilla menee myös työvaatteisiin omaa rahaa. Kotona teen ruuan eurolla per nuppi/päivä. Suoria kuluja töihin menosta syntyy noin 500€! Palkasta kun joutuu maksamaan veroja noin 220€, käteen jää 1300€ josta 500€ menee kuluihin.
800 € siis jää rahaa palkasta!

Kun olen kotona pärjäämme yhdellä autolla ja en joudu maksamaan hoitomaksuja. Ruokaan menee myös vähemmän. Puhumattakaann lasten lääkärikäynneistä. Lapsi sairasti ainakin kolme kertaa enemmän infektiotauteja tarhassa kuin kotona. Lasten vaatteen katoavat ja hajoavat tarhassa aivan eri tavalla kotona. Näitä asioita en edes ota huomioon laskelmassa.

Kotihoidontukea saan kunnassani 720€ joten miten minun perheeni taloudellinen tilanne paranesi kun menisin töihin. Lopulta häviän hassun satasen jonka taas saan takaisin melkein siitä kun ei joudu joka kuussa juoksemaan lääkäriin ja ostamaan lääkkeitä.

Kunta varmaan säästää yli tonnin vaikka saankin kuntalisän kun eivät joudu maksamaan päivähoidon todellisia kuluja jotka ovat 800€/kk lapsesta. Monissa kunnissa vielä enemmän!

http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2010/05/19/katso-paljonko-hoitosi-oikeasti-maksaa/20107035/12

pienipalkkainen äiti kirjoitti...

Piti vielä lisätä että ainakaan meillä ei ole töissä mitään merkitystä katkeaako työputki ja lasten jälkeen voit aivan normaalisti palata töihin. Aika outoja kommentteja täällä.

Näiden päättäjien ja kommentoijien pitäisi vaihtaa paikkaa perheeseen jossa isä vuorotöissä. Äiti paiskii fyysistä työtä 7,5 tuntia päivässä tuon satasen eteen ja sitten pää kolmantena jalkana hakee lapset. Kotona alkaa valmistaa ruokaa joka saa maksaa 5 euroa/ateria. Illalla odottavatkin kaikki kotityöt ja lastenhoito jatkuu. Olisi kiva nähdä kuinka homma toimisi.