Suomi menestyy tulevaisuudessa vain ja ainoastaan osaamisella. Tämä koskee paitsi korkea-astetta, myös ja ehkä ennen kaikkea, toista astetta, joka olisi monelta osin remontin tarpeessa. Ensimmäisenä tulee kuitenkin kiinnittää huomio oppivelvollisuuteen ja siihen, miten hyvinvointivaltio haaskaa harvalukuisia nuoriaan.Peruskoulua luotaessa voitiin luottaa peruskoulusivistyksen antavan kaikille kansalaisille riittävät edellytykset toimia työmarkkinoilla ja osallistua muutoinkin yhteiskunnan toimintaan täysivaltaisina kansalaisina. Näin ei enää ole. Kaikki tietävät, että ns. jokamiehen työmarkkinat, uitot ja apupojan hommat ovat historiaa. Nykyisin miltei kaikkiin töihin vaaditaan osaamista, jota peruskoulu ei tuota. Tänä päivänä pelkän peruskoulun varassa olevat kansalaiset ovat jatkuvan syrjäytymisuhan alla, eikä heillä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla kansalaisilla vaikuttaa oman elämänsä kulkuun tai yhteisiin asioihimme.
Joka kahdeksas nuori jää ilman toisen asteen koulutusta. Tämä on erityisesti poikien ongelma. Voidaankin kysyä, miksi yhteiskunta sallii näiden nuorten jättäytyä pois koulutuksesta ja samalla heikentää tulevia mahdollisuuksiaan toimia työmarkkinoilla, ennen kuin heillä voi olla kirkasta ajatusta siitä, mitä he haluavat elämässään tehdä? Koulutusjärjestelmän tulisi toimia tavalla, joka pakottaisi oppilaitokset ottamaan vastuun koko nuorisoikäluokasta. Tämä voitaisiin saavuttaa pidentämällä oppivelvollisuutta kattamaan myös toisen asteen opinnot. Tällöin nuorilla olisi yhä mahdollisuus valita oma opintiensä, muttei mahdollista valita syrjäytymistä.
Samalla kun oppivelvollisuutta laajennettaisiin toisen asteen opinnot kattavaksi, tulee tarkastella mahdollisuuksia ammatillisten ja teoreettisten aineiden nykyistä parempaan yhdistelyyn. Tätä kautta saadaan luotua mielekkäitä ja nykymaailmaa paremmin vastaavia aineyhdistelmiä. Oppisopimus-, työpaja- ym. tapoja suorittaa toisen asteen tutkinto on myös lisättävä. Tätä kautta erilaiset oppijat pääsevät varmemmin mukaan.
Tekstit
6 kommenttia:
Ohuesti kärjistäen: millä perkeleen oikeudella yliopistoiksi kutsuttavat teorianpyörittely- elämästävieraantumis- ja suojatyölaitokset ovat ainoa taho, joka saa sanoa, kuka on muodollisesti pätevä johonkin toimeen?
Minun on vaikea uskoa, että oppivelvollisuuden ja lukiotyyppisen koulutuksen (pakko)laajentamisella saataisiin välttämättä hyviä tuloksia. Olen vakaumuksellinen yhtenäisen peruskoulun kannattaja, mutta yhden koon ratkaisuilla on rajansa.
Ennen kuin laajennetaan yhtään velvollisuutta, voitaisiin aloittaa oikeuksien takaamisesta. Toisen asteen koulutuspaikasta pitää tehdä subjektiivinen oikeus. Nythän esimerkiksi Helsingissä valtava määrä nuoria jää ammattikoulupaikan ulkopuolelle, vaikka ovat sitä hakeneet. Näitä nuoria ei tarvitse velvoittaa mihinkään, aloitetaan siis heistä.
Ihmisissä on ihan oikeasti eroja ja kaikki eivät ole teoreettisesti suuntautuneita. Siksi on todella surullista, että peruskoulusta taitoaineita on entisestään vähennetty. Yhtenäisen peruskoulun jälkeen pitäisi pystyä tarjoamaan enemmän yksilöllisiä vaihtoehtoja, kannatan lämpimästi mainitsemiasi työpaja ym. keinojen lisäämistä.
Teoreettista ja käytännöllistä osaamista pitäisi voida paremmin yhdistellä, mutta kummankin pakkosyöttämisellä on rajansa. Ihmisistä pitää välittää ja huolehtia, mutta samalla pitää huomata, että ihmiset hakevat myös niitä omia tapojaan tehdä asioita.
Niin ja yliopistoihin voisi yhdistää amiksen suorittamismahdollisuuden. =)
Oikeuksien ja velvollisuuksien laajentaminen on tapahduttava samanaikaisesti, eikä niin että toisen ajatellaan seuraavan toista - sitä kun ei usein sitten tapahdukaan.
On totta, että Helsingin seudulla on liian vähän ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja. Tästä voidaan osin syyttää kepulaista aluepolitiikkaa, osittain pääkaupungin omaa lukio- ja korkeakoulupainotteista linjaa.
Kuitenkin Helsingin seudulla elää perustulolla liian suuri joukko nuoria, jotka eivät hakeudu sen enempää lukioihin kuin ammatillisiin oppilaitoksiin. Heidän suhteen tarvitaan sitä keppiäkin, eikä vain oikeuksia jotka jäävät käyttämättä. Tämän päivän työmarkkinoilla on kouluttamattomille nuorille tarjolla aika lohduton osa.
Erilainen oppiminen tulisi ottaa ronkittavaksi. Se saattaisi tarjota kaikille jotain lisää.
Eilinen uutinen esityksestä yhdistää koulujen yhteyteen lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuuksia on minusta osa myös tätä prosessia.
Mutta kaipaisin mukaan myös esim. biologian-, fysiikan- ja kemiankerhoja siinä missä liikunnallisia ja musikaalisia iltapäivänvietteitä.
Harrastusmahdollisuuksia/työpajoja, jotka antaisivat konkreettista tukea myös kouluaineiden kanssa suoriutumiseen ja oivaltamiseen.
Ja aivan ala-asteikäisitä lähtien. Olettaisin, että tästä voisi olla Suomelle etua.
Ehdotus on oikean suuntainen, mutta riittämätön.
Nykyään eri mittaiset ihmiset aiheuttavat paljon erilaisia kuluja yhteiskunnalle, mm. armeijaan ja sairaaloihin joudutaan hankkimaan erikokoisia vaatteita.
Tästä syytä olisi koulujärjestelmän sisällä tehtävä mittauksia, jolla erilaiset lapset saataisiin eristetyksi ja poistetuksi järjestelmästä viimeistään kasvukaudne loppuun mennessä.
Samoin erilainen kasvuympäristö voi aiheuttaa erilaisia ajatuksia, tästä syystä lasten perheet olisi standartisoitava niin, ettei lapsille tule yksilöllisiä ajatuksia.
Minusta ongelman perimmäiset juuret ovat jo ensimmäisessä lauseessa: "Suomi menestyy tulevaisuudessa vain ja ainoastaan osaamisella." Koulutusjärjestelmähän kehitettiin 1800-luvulla alun perin talouselämän tarpeisiin, ei niinkään palvelemaan yksilön kehittymistä täysipainoiseksi ihmiseksi/yhteisön jäseneksi tms. Tuolloin tavoite on varmasti ollut mielekäs, mutta entä nykyisin? Emmeköhän myös voi todeta kansallisvaltion käsitteen näinä suurirtisanomisten aikoina kuolleeksi ja kuopatuksi; mitä enää tarkoittaa fraasi "Suomi menestyy"? Suomen kansalaisten, kenties suomalaisten yritysten menestymistä? Miten nämä määritellään?
Miettikäämme ensin, mihin tällä kaikella koulutuksella oikein pyritään, siltä pohjalta sitä voidaan vasta alkaa uudistaa järkevästi.
Lähetä kommentti