Kenelle ääni, jos demareita ei olisi?

Julkista politiikan tekoa seuratessa voi tulla aika ajoin sellainen olo, ettei puolueissa osattaisi laisinkaan arvostaa toisissa puolueissa tehtävää työtä tai siellä toimivia ihmisiä. Näin ei kuitenkaan onneksi oikeasti ole. Ilmiö tulee erityisen selväksi, kun tarkkailee eduskunnan toimintaa graniittikalterien takana. Valiokuntatyö on kompromisseja, joissa koalitioita voi ja pitääkin syntyä niin yli puolue- kuin hallitus-oppositiorajojenkin. Tämän vuoksi on aika ajoin ehkä terveellistäkin miettiä kenelle muille kuin oman puolueen ihmisille voisi ainoan äänensä antaa?

Itse olen siinä mielessä poliittinen konservatiivi, että näinä politiikan henkilöitymisenkin aikoina minulle on erityisen tärkeää puolueen äänestäminen. Tämä siksi, että politiikka näyttäytyy minulle ennen kaikkea ryhmätoimintana ja mielestäni sen on perusteltua pohjautua jonkinlaiseen kokonaisnäkemykseen yhteiskunnasta. Tämä voi toki löytyä yksittäiseltä henkilöltäkin, mutta eduskunnan työ on luonteeltaan senkaltaista, ettei joka paikan höylä ehdi joka paikkaan kulmia pyöristämään. Siksi äänestäisin demarien listaa siinäkin tilanteessa, ettei siltä aivan omanlaistani ehdokasta löytyisikään.

Mikäli SDPtä ja sen ehdokkaita ei olisi, menisi allekirjoittaneen ääni puolueista todennäköisimmin Vasemmistoliitolle. Tämä sen vuoksi, että se on vastuun pakoilustaan huolimatta demarien lisäksi ainoa jollain tavalla merkityksellinen vasemmistopuolue tässä maassa. Ehdokkaan löytäminen voisi kuitenkin jo olla vaikeampaa. Vihreän puolueen äänestäminen ei tulisi koskaan mieleenikään, mutta sen riveistä löytyy lukuisia hyviä yksilöitä. Turussa Esa Suomisen vihreä ääni vilahtaisi todennäköisesti Elina Rantaselle, Helsingissä saattaisin kannattaa Mari Puoskaria, Uudellamaalla Matti Kurosta. Eli jos joku lukijani haluaa ehdottomasti äänestää vihreitä, ainakin näitä ehdokkaita uskallan suositella.

Porvaripuolueiden ongelma on usein se, että parhaat porvarit harvemmin jäävät politiikkaan. Heillä on vihreät laitumet tallattavanaan muualla, tai sitten he räntäsateen pelossa jäävät politiikan taustakoneistoon. Tämä on sääli, sillä Jyrki Kataisen avustajaa Juho Romakkaniemeä voisin hätätilanteessa jopa äänestää, kuten myös erityisen kovan työn tekijää, Keskustan Markus Ojakoskea. Kyseiset herrat ovat kuitenkin ainakin toistaiseksi valinneet taustatyön, eivät kuitenkaan toivon mukaan lopullisesti. Oikeistopuolueiden olemassaolo myös tulevaisuudessa vaikuttaa todennäköiseltä ja siksi olisi erityisen hienoa, että myös heidän riveistään eteenpäin pyrkisivät yhteistyökykyiset ja -haluiset henkilöt, ei se sakki, joka tällä hetkellä kansoittaa erityisesti Kokoomuksen ehdokaslistojen nuorinta päätä.

Kuvassa Etelä-Korean demokraattisen työväenpuolueen logo