Eroja ja erontekoja

Suomalaisen politiikan ainainen valituksen aihe on puolueiden liian pienet erot. Kaikki ovat muka samanlaisia ja samojen ihmisten asialla. Tämä pitää mielestäni vain rajallisesti paikkansa. Eroja löytyy niin ehdokkaista kuin puolueista.

Katsellaanpa vaikka vaalivaihtoehtoja. Sosialidemokraatit haluavat panostaa tulevan vaalikauden arvioidun jakovaran korostuneesti palveluiden parantamiseen, Kokoomus taas käytännössä kokonaisuudessaan veronalennuksiin, joiden ilmeisesti toivotaan tuovan valtaisat dynaamiset vaikutukset. Ilman niitä satuohjelman kauniisiin juttuihin ei riittäisi raha edes Mikä-mikä-maassa. Haluaako luottaa tähän, on luonnollisesti äänestäjän päätettävissä.

Demarien veronalennusvara riippuu tuposta ja siitä, mitä jää jäljelle kun oikeutetut palvelutarpeet katetaan, porvari taas haluaa alentaa veroja ympärilleen katsomatta ja toivoo hurskaasti, että rikkaiden pidoista tippuisi muruja muillekin. Keskusta puolestaan istuu tapansa mukaan aidalla. Valtava määrä tavoitteita (jollainen kuulemma oli Hyssälän 300n euron kansaneläkkeen korotuskin), ei ainuttakaan lupausta. Eroja siis on.

Toisaalta ymmärrän ihmistä, joka ei vaalimainonnasta ja pj-paneeleista huolimatta näe eroja. Tämä on osin ehdokkaiden vastuulla. Puolueiden vaaliohjelmia, siis aidosti merkityksellisiä papereita, ei joko lueta kentällä, tai sitten niistä ei välitetä. Tämän huomasin kun osallistuin jokin aika sitten paneeliin Mynämäen lukiossa. Ikäiseni ihan mukavanoloinen kokoomuslainen ehdokas kertoi valinneensa puolueensa osin myös siksi, että Kokoomus ymmärtää taloudenpidon merkityksen. Tämän jälkeen hän kuitenkin luetteli koko hyvinvointipalvelulitanian läpi, joihin kaikkiin pitäisi saada huomattavia lisäpanostuksia eikä mistään muusta voida säästää kuin ilmeisesti verojen maksusta. O tempora o mores.

Sinänsä konsensuspolitiikassa ja pienissä eroissa on paljon hyvääkin. Voimme tehdä toimivaa yhteistyötä eikä suurista linjoista tarvitse riidellä. Toivon mukaan näin ei tarvitsisi tehdä vaalien jälkeenkään. Välillä kun vaikuttaa siltä, että vastakkainasettelut halutaan lopettaa nimenomaan poistamalla toinen osapuoli neuvottelupöydästä. Kenen etu tämä on? En väitä mitään, vain kysyn.