perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Soita poliisi, puhemies puhuu politiikkaa

Viikko on kulunut vilkkaasti. Varsin napakasti käynnistyneissä vaalikeskusteluissa on puhuttu ennen kaikkea tulevan vaalikauden nk. jakovaran käytöstä. Demarit esittävät varan korostunutta käyttöä palveluiden parantamiseen, porvaripuolueet puolestaan veronalennuksiin. Silmiinpistävää on Jyrki Kataisen jääminen jalkoihin tässä keskustelussa. Vaalikeskusteluissa SDP ja Keskusta keskustelevat taloudellisista panostuksista, mitä haluaa Kokoomus? Tasa-arvotupon, mikä ettei, mutta mistä varoista, mikäli julkisia lisäpanostuksia ei haluta toteuttaa?

Toinen viikon keskustelunaihe oli vihreiden julkisuustemppu liittyen puhemies Lipposen ydinvoimalausuntoihin. Kauppalehden Arno pitää syynä vihreiden hermostumista SDP:n profiloitumisesta ympäristöpolitiikan saralla. Mene ja tiedä, onko tästä kyse, mutta minuakin on aika ajoin ihmetyttänyt se into, jolla vihreät ryntäävät tyrmäämään muiden puolueiden ympäristöavaukset. Varsinkin, kun kyseinen ryhmä pyrkii esiintymään jollain tapaa muita parempina ihmisinä, heidän luulisi olevan pikemminkin tyytyväisiä siitä, että ilmastonmuutos ymmärretään ottaa vakavasti myös vakavasti otettavissa poliittisissa voimissa.

Mitä tulee itse Lippos-Hautala-nokitteluun, niin aina voidaan arvostella eduskunnan puhemiehen mielipiteitä ja osoittaa se, että hänen näkemyksensä ovat yhteneväisiä ydinvoimateollisuuden kanssa. Tämä on normaalia poliittista keskustelua. Sen sijaan näkemys siitä, ettei puhemies saisi poliittisena toimijana ottaa kantaa asioihin, on kestämätön. Heidi Hautala on profiloitunut sananvapaustaistelijana, mutta ilmeisesti tämä pätee vain silloin, kun puhutaan asioista, joista hän on itse samaa mieltä. Muut voisivat vaieta ja heiltä tulee kannanotto kieltää. Neuvostoliitossakin oli sanomisen vapaus, kunhan oli Puolueen kanssa samaa mieltä, tällaiseen malliinko Hautala & co haluavat meidät viedä?

Mauttomin oli viittaus puolueiden vaalirahoitukseen. Mitä tekemistä Lipposen sanomisilla on puolueiden vaalirahoituksen kanssa? Lipponen on ollut korkean profiilin ydinvoiman kannattaja vuosikaudet. Heitto oli erityisen mauton, koska sitä ei perusteltu eikä se liity itse asiaan, varsinkin kun saman tien todettiin, ettei ole mitään syytä epäillä mitään. Miksi sitten kyseinen heitto tehtiin? Itse asiasta on helppo olla samaa mieltä, mitä avoimempi vaalirahoitus, sen parempi. Monella kommunistitaustaisella vihreällä on varmasti omakohtaista käsitystä ruskeista kirjekuorista, toivon mukaan hekin ovat tästä asiasta nykyään samaa mieltä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se aika söpöä, kun tuollainen aikuinen mies taantuu mimosamaiseksi kitisijäksi. Terve!

Puhemies tulee rinnastaa Ruotsin Kalleen, vaikka eduskunnan työjärjestys niin ei sanokaan. Tosin vanha perinne niin kertoo. Ja toisekseen onhan se säälittävää, että tuollainen vanha ja arvostettu poliitikko laitetaan teollisuuden juoksupojaksi. Hävettää ihan olla Paavon kanssa saman koulun poikia.

Eduskunnan varapuhemies Anttila otti eilen ylimääräisenä asiana ilman virkamiesvalmistelua eduskunnan puhemiesneuvostossa esille, että puhemiesneuvoston tulee ilmoittaa Puhemies Lipposelle luottamusta. Ja siitä sitten neljässä minuutissa muut jäsenet päätyivät vakuuttamaan luottamustaan.. Tiedotteeseen päätös puettiin muotoon “tuen osoitus.”

Nyt vain on niin, ettei Eduskunnan työjärjestyksen 6 §, jossa puhemiesneuvoston tehtävistä säädetään, tunne mitään sen kaltaista kuin luottamuksen tai tuen osoittaminen puhemiehelle. Vastustinkin koko asian käsittelyä. Puhemiehen luottamus mitataan puhemiehen vaaleissa ja mitään muuta virallista keinoa ei eduskunnan työjärjestys tunne. Kaikki muu on poliittista keskustelua, joka kuuluu luontevammin muualle kuin puhemiesneuvostoon.

Anonyymi kirjoitti...

Puhemies on aina suhtautunut turhan mielistelevällä ja jopa huolettomalla tavalla kepuleihin. Olen nähnyt sen jopa kättelevän kapulaista.

Petri Mustakallio kirjoitti...

He ovat katsos fundamentalisteja, jotka haluavat pitää itsellään monopolin sen määrittelyyn mikä on edistyksellistä. Jos et kannata perustuloa olet vanhoillinen. Jos suhtaudut myönteisesti ydinvoimaan olet teollisuuden kätyri.

hukkajukka kirjoitti...

SDP:n "profiloitumisesta ympäristöpolitiikan saralla" ei varmaan pitäisi hermostua, mutta sen puutteesta kyllä. Tai ainakin puolueessa ajetaan niin monilla raiteilla ympäristökysymyksissä, ettei siitä ota ulkopuolinen selvää (esim. Viialainen HS 3.2.).

En olisi uskonut, että Esa alkaisi Lipposta puolustella. Kyse ei ole niinkään "puhemiehen puheoikeuden rajoittamisesta" kuten tämä itse ilmaisi, vaan siitä kysymyksestä, kenen mandaatilla milloinkin puhutaan. Yhtä lailla kuin SYL:n puheenjohtaja ei voi esiintyä kokoomuksen presidenttiehdokkaan kannattajana niin, että hänen roolinsa opiskelijoiden edunvalvojana käy ilmi, ei myöskään eduskunnan puhemies voi ajaa omaa poliittista agendaansa edustaessaan koko eduskuntaa tai oikeastaan maata. Jos ryhtyy suurteollisuuden lobbariksi, on hygieniasyistä parempi vaihtaa oma yksityisajattelija/kansanedustajaehdokas Lipposen hattu päähän sen puhemiehen hatun tilalle.

Ja on tilanteita, jolloin jollain mandaatilla toimiva ihminen ei voi väittää puhuvansa vain omasta puolestaan. Nokian toimitusjohtaja ei voi haukkua Ericssonia maan rakoon sanoen, että tämä on vain hänen oma mielipiteensä, ja oikeastaan firma ajattelee ihan toisin.

Mitä tulee mauttomiin heittoihin, tuo kommunistitausta- ja ruskeat kirjekuoret -läppä näyttää kyllä hyvää esimerkkiä.

tuomoj kirjoitti...

Esa, kyllä minuakin hivenen ihmetyttää tämä puolustuspuheenvuoro.

Kysymyshän ei ole siitä, saako Lipponen puhua politiikkaa; saahan tuo tietenkin.

Eri asia on sitten se, onko soveliasta, että eduskunnan puhemies puhuu elinkeinolobbyn mainostekstiä kansainvälisissä yhteyksissä?

Ainahan siitä kysymyksiä herää.

Eikö olisi parempi osoittaa, ettei Lipposella ole sellaisia sidoksia teollisuuteen kuin ampua viestintuojaa?

Se nimittäin vain lisää kysymyksiä.

Johannes kirjoitti...

En voi käsittää, minkä vuoksi koko poliittisen kentän nyt on alennuttava äänestäjäkunnan älynlahjoja aliarvioivaan moralisointiin Lipposen lausuntojen suhteen. Kaikki tiedämme ettei eduskunta ole yksiääninen, kuten ei myöskään kansa, joka valitsee presidentin. Silti molemmilla, presidentillä ja puhemiehellä, on oltava oikeus osallistua maassamme käytävään poliittiseen keskusteluun.

Kyöstille & Tuomolle & Jukalle: Oletteko te aivan vakavissanne sitä mieltä, että ydinvoiman kannattaminen tekee Lipposesta suurteollisuuden lobbarin? Epäilen, kiinnostaako suurteollisuutta paljoakaan, mitä Suomen tyyppisessä maassa tapahtuu. Jos täällä ei olla valmiita tekemään kestävää energiapolitiikkaa, suurteollisuus löytää kyllä yllin kyllin investointikohteita kolmannesta maailmasta. Lipposen ydinvoimakanta on täysin johdonmukainen sikäli, että ydinvoima on SDP:ssä nähty yhtenä keinona muiden joukossa öljyriippumattomamman energiapolitiikan rakentamiseksi. Ydinvoima on puutteistaan huolimatta kustannustehokkain saatavilla oleva energiamuoto - energiamarkkinoilla tuottajat toimivat tulosvastuullisesti, joten lasku ydinvoiman hylkäämisestä jää viime kädessä yhteiskunnalle.

Hyvät herrat, teillä on täysi oikeus vastustaa ydinvoimaa, vakaumustanne minä tai kukaan muukaan ei ole oikeutettu arvostelemaan. Kahden mielipiteen olemassaolo ei silti tarkoita, että toinen mielipide on taivaissa julistettu oikeaksi ja toinen vääräksi. Se, että teillä on mielipiteenne, ei myöskään todista että kanssanne eri mieltä olevat toimisivat teollisuuden juoksupoikina. Niin kauan kuin uusiutuvat energiamuodot eivät ole ydinvoiman tai fossiilisten polttoaineiden kanssa kilpailukykyisiä, ratkaiseva vääntö käydään ydinvoiman ja öljyn välillä. Ydinvoiman tullessa torjutuksi suurin hyötyjä on väistämättä öljy- ja maakaasuteollisuus, joilla heilläkin on lobbauksesta kokemusta.

Vielä Jukalle: "Mitä tulee mauttomiin heittoihin, tuo kommunistitausta- ja ruskeat kirjekuoret -läppä näyttää kyllä hyvää esimerkkiä."

Esan heitto voi ehkä mielestäsi olla mauton, sinulla on mielipiteeseesi täysi oikeus. Minun mielestäni puolestaan heiton leimaaminen läpäksi on mautonta, olihan Esan heitto tosiasioihin pohjautuva viittaus vihreissä vaikuttaviin entisiin taistolaisiin.

asiaa kirjoitti...

Eikös se muuten ollut suurmies Lipponen itse, joka ehkä harrasti "pienehköä" kritiikkiä eräänkin kansanedustajan eduskunnassa käyttämää puheenvuoroa kohtaan..

Venäjän pelko on ydinkatastrofin pelkoa suurempi?

Esa Suominen kirjoitti...

Niin. Minun on ollut aina hieman vaikea suhtautua Heidi Hautalaan. Toisaalta hän pitää hienosti esillä tärkeitä ihmisoikeus- ja avoimuusasioita, sellaisia politiikan osa-alueita, jotka liian usein jäävät ajankohtaiskeskustelussa katveeseen. Toisaalta hän tekee aivan tarkoitushakuisesti hallaa tavoitteilleen vaalimalla niitä mustasukkaisesti (kukaan muu ei saisi niitä ajaa, eikä kukaan muu aja niitä yhtä hyvin kuin hän). Tämä mielestäni näkyi hyvin mm. presidentinvaalikeskusteluissa, joissa hän hyökkäsi Halosta vastaan näillä teemoilla.

Minusta Hautala on populisti joka ei aidosti halua vaikuttaa näihin kysymyksiin, vaan kärsii lähinnä huomion puutteesta. Hän oli hyvä meppi, muttei kaksinen kansanedustaja. Se, että Cronberg on puheenjohtaja, näyttää ottavan koville.

Julkisuutta seuraavan mieleen tulee se, että ihmisoikeusagenda ja tämänkaltaiset avoimuusheitot olisivat Hautalalle ennen kaikkea pisteiden keruun ja julkisuuden haun välineitä. Ja mitä tulee "yhden totuuden torviin", niin onko kukaan koskaan kuullut ainoankaan vihreän arvostelevan kuningatar Hautalaa tekee hän mitä hyvänsä? Ette ole, koska hän on vihreässä ideologiassa Täydellinen ja arvostelun ulkopuolella. Sen sijaan demaripiireissä Lipposen toimintaa arvioidaan hyvinkin kriittisesti. Face it; mistään et tällä hetkellä löydä yhtä kritiikittömän auktoriteettiuskovaista väkeä kuin vihreistä.