maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Kun läheinen lyö

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on Suomessa edelleen suuri ongelma. Vaikka viime vuosikymmeninä on asian tiimoilta saatu aikaan valtaisaa edistystä erityisesti asenteissa, on paljon työtä tehtävänä. Ilmoituskynnys on mataloitunut ja väkivallan vastaista työtä lisätty ja ehkä vasta nyt ymmärrämme kuinka suuresta ongelmasta aidosti on kyse.

Väkivalta on paitsi ja ennen kaikkea inhimillinen tragedia, mutta se myös maksaa. Vuonna 2000 julkaistun tutkimuksen mukaan suoria kustannuksia yhteiskunnalle koitui tuolloin 50 miljoonan euron edestä. Välilliset kustannukset olivat jopa kaksinkertaiset. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, kun pohditaan muita ongelmia, pelkoa, ahdistusta ja häpeää.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää maahanmuuttajanaisiin. Tämän päivän TS uutisoi kunniaväkivaltatapauksista Turun seudulla. Maahanmuuttajanaiset ovat erityisen vaikeassa tilanteessa, koska heidän kynnyksensä hakea apua ulkopuolelta on vielä huomattavasti kantaväestöä korkeampi. Tämä johtuu paitsi yhteisön tiiviydestä ja muiden kontaktien puutteesta, myös epäluulosta ja tiedon vähäisyydestä.

On selvää, että itse ongelmaa ei kyetä ratkaisemaan vain puuttumalla seurauksiin. Väkivallan syyt löytyvät muualta, ennen kaikkea syrjäytymisestä ja päihdeongelmista, tosin hyväkään taloudellinen tai muodollinen asema ei millään muotoa tarkoita, etteikö väkivaltaa voisi esiintyä. Ensi tilassa olisi edelleen kyettävä lisäämään turvakotipaikkojen määrää. On erityisen tärkeää, että mahdollisimman monella on tieto ja varmuus siitä, että on olemassa paikka, jonne mennä. Syvempi muutos on kuitenkin ennen kaikkea kulttuurinen.

2 kommenttia:

Q, Doloriina, Kaarina kirjoitti...

Just. Mitäköhän rakkaasta yhteiskunnastamme kertoo, että edellinen merkintäsi poiki 7 kommenttia ja tämä jäi kokonaan kommentitta. kyllähän se vaalijärjestelmä on suuri ongelma, kyllä!

jos kaikki kerran ovat näin hiljaisen yksimielisiä lähisuhdeväkivallan kauheudesta, miksi maailmamme ei muutu? Miksi Joku raja! aiheutti oman ihmisoikeusaktivismiaikani suurimman polemiikin? Miksi vain harvat edelleenkään soittavat naapuriinsa poliisia, vaikka äänet pahenevat kerta kerralta? Miksi syyllistetään uhria suhteesta, vaikka ero on naisen elämän vaarallisinta aikaa?

Ja tämä kommentti on kirjoitettu vain siksi, ettei bloggaus jäisi kokonaan kommentitta.

Nim. Amnesty aktiivi vuodesta 1999.

Junakohtaus kirjoitti...

Edelliselle: Joku raja! aiheutti niin suuren polemiikin siksi, että siinä valehdeltiin niin paljon, minkä tietysti tiesitkin ihan hyvin.

Minä muuten soitan poliisit, menen väliin, tarjoan turvapaikan ja mitä kaikkea.