Suunsoittaja Suuri

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on älykäs mies. Niin poliittisesti kuin muutenkin, onpa esitetty arvioita, että toisenlaisella puoluevalinnalla mies olisi patsastellut pitkään ministerinä. Hän on kuitenkin valinnut suunsoittajalauman vetämisen todellisen vaikuttamisen sijaan, tosin tälle valinnalle on olemassa monia perusteita.

Loka Laitinen luonnehti aikanaan Perussuomalaisia "politiikan kuumemittariksi". Perussuomalaisten puoluetta tuskin olisi olemassa, tai se ei ainakaan olisi eduskuntapuolueiden joukossa ilman Soinia. Kuten Perussuomalaisten edeltäjäpuolueet, nykyinenkin puolue on yhden miehen show. Tästä se myös elää, kuten Soinikin todennäköisesti hyvin tietää. Eduskuntaryhmän kasvu kolmesta edustajasta viiteen voisi olla Soinille ja sitä kautta koko puolueelle jopa uhka, ellei porukka koostuisi niin värittömistä ja mitäänsanomattomista edustajista mitä se nyt tekee. Tuolla kokoonpanolla puheenjohtaja tulee edelleen olemaan ainoa kasvo ulospäin ja ainoa mielipiteen muodostaja.

Kun Soini laukoo yksinkertaistuksiaan, pidetään tätä "suorana puheena". Minusta Soinin aika ajoin aidosti hauskat lausahdukset ovat kuitenkin erittäin tarkkaan laskelmoituja. Soini tietää, ettei mikään vakavasti otettavista puolueista esitä vaikkapa EUsta eroamista, kuten ei suurin osa kansastakaan. EUsta ei pidetä, mutta sen merkitys ymmärretään, näin uskon Soinin itsensäkin ajattelevan shownsa takana. Hän ei kuitenkaan tavoittelekaan enemmistöä, vaan suurehkoa vähemmistöä. Tällä hän maksimoi oman näkyvyytensä ilman, että vastuunkantoa ja omaan huutoon vastaamista tarvitsee pelätä.

Soini on harvinaisuus myös siinä mielessä, että hän on yksi vähälukuisista poliitikoista, jotka ovat onnistuneet säilyttämään monien kansalaisten silmissä ryvettymättömyytensä ja luomaan itsestään kuvaa "kansan asioiden ajajana", eräänlaisena politiikan Robin Hoodina. Suomessa tämä rooli on yleensä varattu muille kuin politiikan aktiivitoimijoille. Soinia pidetään sankarina, joka paljastaa poliitikkojen ja virkamiesten likaiset juonet ja puuhat. Se, ettei hänellä ole tarjota mitään konkreettista tilalle, jää verbaali-ilotulituksen alle.

Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä todennäköisemmältä minusta vaikuttaa se, että eräänä taustavaikuttimena Paavo Väyrysen ministerivalinnan taustalla oli Timo Soinin pelko. Perussuomalaiset etenivät vaaleissa erityisesti SDPn mutta myös Keskustan kustannuksella. Väyrysen valinnalla Keskusta saattaa pyrkiä miellyttämään konservatiivisia, EU-vastaisia ja kansainvälistymistä vastustavia maaseudun peruskannattajiaan, joihin Soini vetoaa. Tämä saattaa myös ennakoida Väyrysen roolia tulevassa hallituksessa. Mitä tästä seuraa, on kysymysmerkki. Jyrki Kataisen mitään tarkoittamattomalle "uudistuslinjalle" se ei kuitenkaan tiedä mitään hyvää.

Soini antaa ajattelemisen aihetta myös sosialidemokraateille. Taantuvien teollisuuspaikkakuntien irtisanomisiin tympääntyneet duunarimiehet vaihtoivat näissä vaaleissa joukolla perussuomalaisiin. Tässäkin näkyy demarien kenttäorganisaation ikääntyminen ja harveneminen, työpaikoilla ei enää politiikkaa puhuta, tai puhutaan, muttei tulonjakoon liittyen, joka on alettu mieltää politiikan ulkopuoliseksi asiaksi. Etääntyminen ihmisten arjesta, joka on ollut ammattimaistuneen demariorganisaation ongelma jo jonkin aikaa, realisoitui nyt karusti. Soinista ei ole voikkaalaisten auttajaksi tai tukijaksi, kuten ei hänenkin puolueensa äänillä valtaan autetuista porvareistakaan, mutta hedelmätön protestivaihde voi jäädä makaamaan päälle, ellei SDP kykene ryhdistäytymään myös tällä puolella.

ps. Päivän Lehtola on todella mainio.