Pisa-tutkimusten valossa paistatellut Suomi ei ole kaikilta osin onnistunut koulutuspolitiikassaan. Suurin tulevaisuuttamme osaamisen kehittämisen puolella uhkaava kehityskulku on suhteellisen laaja pudokkuus toiselle asteelle siirryttäessä.Lähes joka kymmenes nuori jää vaille peruskoulun jälkeistä koulutusta. Näiden useimmiten nuorten miesten ennuste elämään on heikko. Vähäiseksi jäävä koulutus ennakoi usein työttömyyttä ja muita sosiaalisia ongelmia. Tulevina vuosina ammatit muuttuvat entistä nopeammin ja uudet alat altistuvat globalisaatiolle. Yhä harvempi pärjää koko elämänsä yhdellä koulutuksella. Tämä korostaa täsmällisen ammattiosaamisen lisäksi yleisten oppimisvalmiuksien ja -halun merkitystä.
Koulupudokkuutta torjutaan jo nyt mm. vuonna 2006 alkaneen "Joustava perusopetus (Jopo)"-hankkeen avulla, mutta tehokkaampia keinoja tarvitaan. Oppivelvollisuutta tulisikin laajentaa kattamaan toisen asteen tutkinto. Samalla toisen asteen oppilaitosten yhteistyötä tulisi tiivistää siten, että eri aineiden yhdistely ammatilliselta ja lukiopuolelta tulisi mahdollisimman helpoksi.
Tulevaisuuden duunari tarvitsee kielitaitoa ja kulttuurien tuntemusta, moni akateeminen siirtyy valmistuttuaan työpaikkaan, jossa ammatillisista perusvalmiuksista alalle olisi hyötyä. Yleissivistystä tarvitsevat kaikki. Niille, joille koulunpenkki ei ole vaihtoehto, on räätälöitävä työpajatoimintaa, oppisopimuksia ym. tapoja saada tunnustettua osaamista.
Aikuisväestön osalta tarvitaan oikeutta osaamisen päivittämiseen läpi työelämän. Koulutusta tulisi suunnata työttömien lisäksi työssäkäyviin. Jokaisella työntekijällä tulisi olla oikeus esimerkiksi kahden viikon mittaiseen koulutusjaksoon kerran vuodessa. Jaksojen tarkoituksena olisi vahvistaa työntekijän osaamista ja parantaa hänen työmarkkinavalmiuksiaan.
Tämänkaltaiseen järjestelmään siirtyminen olisi osa merkittävää ajattelun murrosta, jossa siirrytään työttömyysturva-ajattelusta työllisyysturva-ajatteluun sekä ajatukseen yhteiskunnan tarjoamasta osaamistakuusta jokaiselle kansalaiselle.
Kirjoittajavieras Turun Sanomissa 29.8.2008
Tekstit
3 kommenttia:
Minä olen kirjoittanut koulutusyhteiskunnan puolesta pian kymmenen vuotta.
Ilman elinikäisen oppimisen rakentamista yhteiskuntaa tietoyhteiskunta jää pelkäksi informaatioyhteiskunnaksi.
Samaa mieltä kanssasi Esa! Oppivelvollisuus pitäisi laajentaa koskemaan 2. asteen tutkinto. Nykyinen systeemimme on vanhanaikainen, eihän kukaan pärjää nykytyöelämässä pelkällä peruskoulun todistuksella. Tämä saattoi olla mahdollista ennen mutta ei enää nykyään.
Monet opiskelijat valittelevat sitä, että ammattikoulussa on liian löysää. Kaikki eivät halua mennä siitä mistä aita on matalin ja sen vuoksi jättävät ammattikoulun kesken - se ei anna tarpeeksi haastetta. Ehdottoman tärkeää olisi saada lukioiden ja ammattikoulujen yhteistyötä syvennettyä (tai siis oikeastaan ratkaistua tekniset ongelmat, jotka liittyvät lukujärjestyksiin ja erilaisiin jaksotuksiin, ainakin täällä meillä päin).
Kysymys kuuluu myös, että ovatko opettajat ammattikouluissa motivoituneita antamaan oppilaille tarpeeksi haasteita?
Yksi kehittämisen paikka on myös siinä, että sen sijaan että kouluttaisimme turhan paljon merkonomeja niin antaisimme kaikilla peruslinjoilla talouden opetusta (debet ja kredit yms. ) jotta yrittäjäksi ryhtyminen olisi valmistumisen jälkeen helpompaa.
Merkonomien koulutuspaikkoja voitaisin vähentää ja siirtää opettajia opettamaan autoasentajia, putkimiehiä, kirvesmiehiä, parturi-kampaajia jne. jne.
Oppivelvollisuutta ei pitäisi rajoittaa koskemaan toisen asteen koulutusta, vaan se tulisi ulottaa koko elämään.
Työttömyystuet pitäisi muuttaa opintotuiksi, ansiosidonnainen tulossidonnaiseksi ja oppivelvollisudesta voisi saada vapautuksen dementian, syvän vajaamielisyyden tai kepulismin vuoksi.
Lähetä kommentti