Opiskelua kehitysyhteistyövaroin?

Kehitysyhteistyövarojen kasvu on jäämässä jälkeen 0,7%:n tavoitteesta, mutta voimakkaan taloudellisen kasvun aikana euromääräinen tuki kasvaa kuitenkin tuntuvasti. Tarkoituksenmukaisia kohteita tuelle löytyy varmasti, mutta aika ajoin on hyvä pohtia myös muitakin kuin nykyisiä vaihtoehtoja.

Viime vaalikaudella kulisseissa esiintyi ajatus lukukausimaksujen perimisestä EU/ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta sekä maksujen yhteyteen rakennettava stipendijärjestelmä. Ajatuksena oli, että ainakin osa stipendeihin tarvittavista varoista olisi tullut kehitysyhteistyömomentilta. Silloinen opetusministeri Kalliomäki ei lähtenyt lukukausimaksuja eteenpäin viemään ja ajatus sai muutoinkin kovaa kritiikkiä osakseen. Porvarihallitus käynnistää kokeilun kyseisten maksujen suhteen, mutta toistaiseksi stipendikeskustelu on ollut ainakin julkisuudessa hiljaista.

Kehitysyhteistyövarojen käyttö kehitysmaista tulevien opiskelijoiden koulutukseen voisi kuitenkin olla perusteltua, tai ainakin sen kertakaikkinen turmiollisuus on jäänyt minulta ymmärtämättä. Lukukausimaksuja tai ei, Suomessa opiskeluun liittyy jo nykyisellään huomattavia kustannuksia. Yksikään köyhä afrikkalainen ei kykene suomalaisessa korkeakoulussa opiskelemaan jo yksin matka- ja asumiskustannusten vuoksi. Eläminen on kallista ja työnsaanti kielitaidottomalle käytännössä toivotonta. Köyhimmillä ei ole edes mahdollisuutta yrittää.

Moni kehitysmaa tarvitsisi kipeästi koulutettua väkeä. Korkeakoulutetun väestönosan kasvattaminen tukisi kyseisiä maita ja niiden kansalaisia mm. parempien palveluiden ja hallinnon rakentamisessa, elinkeinoelämän piristymisestä ja monipuolistumisesta puhumattakaan. Kyseisten valtioiden omat vähäiset varat olisivat järkevämmin käytettyjä esimerkiksi peruskoulutuksessa. Sillä rahalla, joka kuluu yhden lääkärin kouluttamiseen, opettaa valtavalle joukolle lapsia luku-, lasku- ja kirjoitustaidon. Tämän vuoksi varakkaiden valtioiden tulisikin panostaa koulutukseen liittyvässä kehitysyhteistyössään nimenomaan korkeakoulutuksen tarjoamiseen kehitysmaiden nuorille.

Periaatteessa väyliä on kaksi. Tukea suoraan kehitysmaiden koulutusjärjestelmien kehittämistä tai sitten tarjota stipendejä opiskeluun ulkomailla, tässä tapauksessa Suomessa. Stipendi voisi esimerkiksi kattaa matkat, oleskelun sekä opintotuen tasoisen elintason. Kyseisiä stipendejä voitaisiin pyrkiä myöntämään paitsi lahjakkaille vähävaraisille, myös esimerkiksi erityisen köyhiltä alueilta tuleville nuorille, tai sitten tiettyihin vähemmistökansallisuuksiin kuuluville. Tai mikä nyt sitten tarkoituksenmukaiseksi nähtäisiinkin.

Kun stipendiin liitettäisiin velvoite käyttää osaamistaan oman maan hyväksi vaikkapa sitomalla siihen tietynmittainen tutkinnon suorittamisen jälkeinen oleskelu kotimaassa, vältyttäisiin aivovuodolta. Tosin samalla on hyvä kysymys, onko kyse perinteisellä tavalla ymmärretystä aivovuodosta, mikäli stipendillä mahdollistetaan sellaisen nuoren opiskelu ja korkeakouluttautuminen ulkomailla, joka ei olisi muuten milloinkaan vastaavaan koulutukseen päässyt?