Yksilöllisyyttä yhdessä

Julkiset palvelut ovat solidaarisuutta käytännössä ja eräs pohjoismaisen hyvinvointivaltion tasa-arvoistavimpia instituutioita. Hyvinvointipalveluiden hankkiminen vapailta markkinoilta olisi kohtuuttoman kallista ja vain harvojen ulottuvilla, ellei julkinen sektori niitä järjestäisi ja ilmaisina tai subventoituna tarjoaisi kansalaisten käyttöön. Tarpeet ja ihmiset kuitenkin muuttuvat, jonka vuoksi palveluiden on muututtava ihmisten mukana.

Todetuksi on tullut yhteiskunnallinen fragmentaatio. Samankaltaisia suuria, verrattain homogeenisiä ryhmiä kuin hyvinvointivaltion rakennuskaudella oli, ei enää ole, tai ainakaan ihmiset eivät vastaavasti identifioidu niihin. Tämä asettaa haasteita bulkkipalvelulle. On luotava lisää mahdollisuuksia valita ja tuottaa räätälöityä palvelua. Ihmisillä on enemmän kapasiteettia vaikuttaa ja osallistua samalla kun vaatimustaso nousee. Tosin samalla olisi muistettava, että kaikki eivät halua kilpailuttaa palveluitaan, vaan haluavat ennen muuta luottaa "vakuutuksen" olemassaoloon ja toimivuuteen sekä keskittyä muuhun elämään.

Palveluiden toimivuus ja saatavuus on keskeistä. Huonot kokemukset nostavat herkästi pintaan kysymyksen, mistä tässä oikein maksetaan? Sanomattakin lienee selvää, että muutamien ongelmatapausten alle peittyy valtaisa määrä hyvää työtä. Siitä huolimatta negatiivisten kokemusten vähentäminen on erittäin keskeinen seikka tulevaisuuden hyvinvointipalveluiden kannalta. Luottamuspula, ehkä enemmän kuin mikään muu, uhkaa hyvinvointivaltiota perustuksia myöten.

Haaste on myös sovittaa yhteen palveluiden yhteisyys, mutta silti henkilökohtainen ote. Erilaisuutta tulee voida tukea ja jopa kannustaa, mutta se ei saisi johtaa eriarvoisuuteen. Tämä on keskeinen haaste hyvinvointivaltion uudistumisessa. Palveluiden tulisi olla samanaikaisesti räätälöityjä, että yhteisiä. Yhteisten palveluiden olemassaolo, kaikkien asiakkuus samoissa palveluissa, jotka kuitenkin kohtelevat heitä yksilöllisesti, on oltava erityisesti SDPn kansallisena ja kuntatason tavoitteena yksi tärkeimmistä.

Eriytyvä palvelurakenne on turmiollinen yhteiskunnan koheesion kannalta. Kaikkein pahinta on, mikäli tätä tietoisesti julkisen vallan taholta lisätään. Kun jopa OECD arvostelee Suomea epätasa-arvoisesta terveydenhuollosta, tulisi hälytyskellojen soida. Palvelujärjestelmien eriyttäminen motiivilla "parempi keskittyä niihin, jotka todella tarvitsevat", kuulostaa hyvältä, muttei ole johtanut hyviin tuloksiin missään. Services for the poor tend to be poor services.

Kaikkein keskeisintä olisi saada läpi ajatus siitä, ettei yksilöllisyyttä voi olla ilman vahvaa yhteisöä. Tai voi, mutta silloin yksilöllisyyteen on oikeus vain vahvimmilla. Se, että vähäosaisellakin on mahdollisuus unelmiensa toteuttamiseen, vaatii yhteisiä rakenteita, jotka ovat riittävän vahvoja vain silloin kuin kaikki osallistuvat niiden rakentamiseen.