maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Köyhyydestä

Pohjoismaissa, mutta erityisesti Suomessa tuntuu elävän sitkeä käsitys siitä, ettei meillä oikeastaan ole köyhiä. Europarlamentissa vaikuttava Piia-Noora Kauppi (kok) linjasi muutamia vuosia sitten, ettei köyhälle saa taata oikeutta puhelimeen tai elokuvateatteriin. Köyhyys on oma vika, eikä yhteiskunta voi oikeastaan auttaa muuten kuin takaamalla välittömän selviämisen.

Kauppi oli äärimmäisine mielipiteineen varmasti melko yksin, mutta köyhyyden kiistäminen ja siitä puhumatta jättäminen on koko suomalaisen poliittisen kentän ongelma. Hyvinvointivaltiosta ylpeät demarit ovat karttaneet aihetta. Mehän olemme luoneet järjestelmän, joka poistaa tämänkaltaiset anomaliat. Sitäpaitsi köyhyys ei kiinnosta ketään, ei ainakaan liikkuvia äänestäjiä.

Voi olla, ettei köyhyys kiinnosta muita kuin köyhiä itseään, tosin tämä ajatus ei mielipidetiedusteluista juuri tukea saa. Köyhät itse ovat puolestaan suurelta osin menettäneet toivonsa politiikan suhteen. Voi toki myös olla, että Suomesta on absoluuttinen köyhyys suurin osin poistunut. Mutta: köyhyys käsitettynä osattomuutena, sosiaalisen toimintakyvyn rajoittumisena ja jatkuvana ahtautena on merkittävä osa suomalaista yhteiskuntaa. Köyhien joukko on suuri eikä talouskasvusta huolimatta juurikaan pienene. Ja tämä, jos jokin, uhkaa suomalaista yhteiskuntaa.

Veli-Matti Ritakallion tutkimusten mukaan suomalaista köyhyyttä aiheuttaa ennen muuta vähimmäisturvan jälkeenjääneisyys. Ansiosidonnainen turva oli lama-aikana paras suoja köyhyyttä vastaan ja sitä se on myös tulevaisuudessa. Ansiosidonnaiselta putoaminen sen sijaan aikaansaa nopeasti ongelmia. Työttömyyden mukana seuraa usein sosiaalisia ongelmia, häpeää ja katkeruutta. Ja vaikka työpaikkoja syntyykin, kuka haluaa palkata pitkäaikaistyöttömän? Hänessähän on pakko olla jotain vikaa.

Köyhyys käy myös kalliiksi. Turvatuista työsuhteista ja vakaasta asemasta on helppo huudella tarkan markan politiikan ja vastuullisen käytöksen perään. Auttakaa itse itseänne! Mutta kuinka helppoa tällaista päämäärätietoista elämää on elää tilanteessa, jossa toimeentulotukiasiakkaalla on käytettävissään asumiskulujen jälkeen keskimäärin 11 euroa päivässä? Pitkän linjan suunnittelu on mahdotonta tilanteessa, jossa elämä on jatkuvaa pennin venytystä ja yksittäinen yllättävä kulu esim. kodinkoneremontin tai lääkelaskun muodossa suistaa talouden raiteiltaan.

Kokonaisuutena suomalainen sosiaalivakuutus toimii ja torjuu köyhyyttä tehokkaasti. On kuitenkin kestämätöntä, että eri mittareilla mitattuna edelleen n. 10% suomalaisista elää jonkinasteisessa köyhyydessä. Vaikka tämä on eurooppalaisittain pieni luku, ei suuriin juhliin ole aihetta, sillä laman jälkeen kolmanneksella vähentynyt köyhyys ei ole käytännössä pienentynyt 2000-luvun kuluessa.

Työllistymistä edesauttavat toimenpiteet ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta myös vähimmäisetuuksiin olisi saatava korjausta. Tällä sektorilla ei millään lamanjälkeisissä hallituksissa olleilla puolueilla (joita ovat oikeastaan kaikki) ole henkselien paukuttelun aihetta. Sinällään nykyinen hallitus ei pyri veropolitiikallaan edes ennen korkealla agendalla olleisiin työllisyysvaikutuksiin. On vaikea nähdä, miten yritysten perintöveron poistamiset edesauttaisivat minkäänlaista järkevää työllistävää tai vähäosaisia hyödyttävää toimintaa, ainakaan Suomessa.

2 kommenttia:

ProgeClub kirjoitti...

Esa
"Kauppi oli äärimmäisine mielipiteineen varmasti melko yksin, mutta köyhyyden kiistäminen ja siitä puhumatta jättäminen on koko suomalaisen poliittisen kentän ongelma."

Ja eikä tuo Kaupinkaan näkemys kokonaisuutena ollut ihan niin "äärimmäinen" ...siinä hän silloin puhui, muistan, mm. omasta tiukahkosta kasvatuksestaan, jossa vanhemmat maksoivat harrastukset, mutteivat muuta.

Edesmennyt nettilegenda, liikemies Sepe Ahlroos, totesi silloin: "tyttöhän puhuu kuin olisi minun kasvattamani."

Itselleni jäi mieleen juuri vihannespohjaisesta mallista poikkeava ihmiskäsitys, jossa oli tahto, järki ja tunne.

Koobra kirjoitti...

Ehkä Kauppi jäi julkisuudessa yksin, mutta väittäisin että hänen ajatteluaan tukee vähintään hiljaisesti valtaosa Suomen porvaristosta - ihan tavallisista äänestäjistä lähtien. Se on dramaattista, mutta ainakin omat baari-, juna- ja bussikeskustelujen kuulemiseni tukevat tällaista hypoteesia. Barometrejä taas voi lukea niin monella tavalla, kysymykset eivät sulje yleensä kovin paljon pois toisiaan ja mielipiteet jäävät tulkinnanvaraisiksi.

Mielestäni Kaupin/Zyssen linja ei ole mikään anekdootti, vaan osa poliittista todellisuuttamme. Suomalaista vasemmistoa voisi herätellä hyvin hieman usemmin järjestettävät tv-väittelyt aiheesta. Esim. tästä toimeentulotuessa korvattavien asioiden kysymyksestä olisi hyvin piristävää nähdä kunnon debatti, vaikkapa Kauppi vs. Kumpula-Natri. Tulisi vähän poliittisia eroja esille.

Vähimmäisetujen korotustarvekin alkaa olla aika kiistämätön, niin paljon ne ovat jääneet inflaation ja ansiotasoindeksin jalkoihin. Esim. SDP:n budjettilinjaukset menivät tältä osilta kohdalleen.

Mutta aina kun vähimmäisetuuksissa tehdään toimenpiteitä, pitää miettiä mitä tapahtuu työn kannustavuudelle sotujärjestelmässä. Siis se pitää analysoida. Ja jos (kun) se heikkenee, on löydettävä muita reittejä parantaa sitä vastaavasti.