Vielä eriarvoistumisesta

HS uutisoi tänään hyvä- ja huono-osaisten välisistä eroista elinajassa. Elinaikaodotteet polarisoituvat alueittain. Alueilla, joita luonnehtii sosiaalisen asuntotuotannon keskittyminen, matala koulutustaso sekä korkeat työttömyysluvut, myös elämä jää lyhyemmäksi. Tämä koskee erityisesti miehiä.

Sosiaalisten ongelmien keskellä painivien miesten kaatuminen aikaiseen hautaan on tuttu ilmiö erityisesti itänaapurista. Yleinen alueellinen eriytymiskehitys taas näkyy myös suurissa suomalaisissa kaupungeissa mm. kouluissa. FM Venla Berneliuksen erinomaisen havainnollinen gradututkimus "Onko oppimistulokset valettu betoniin?" tutkii aluevaikutuksia helsinkiläisten peruskoulujen oppimistuloksissa.

Tulos? Alueellinen eriytyminen selittää suuren osan Helsingin koulujen oppimistulosten eroista. Nämä erot ovat palautettavissa paitsi sosioekonomisiin tekijöihin, myös alueisiin itseensä, niillä on siis itsenäistä vaikutusta. Vaikutus voi olla niin negatiivista kuin positiivistakin, ja kuten osoitettua, suuntaa voidaan myös kääntää. Jos halutaan. Tämä hallitus tuskin haluaa. Jakomäessä tai Varissuolla ei äänestetä ainoatakaan nykyisistä hallituspuolueista.

Suomessa(kin) tapahtunut polarisaatiokehitys tapahtuu kahteen suuntaan, köyhyyteen ja rikkauteen. Toisaalla köyhtyvien ja syrjäytyvien elämänmahdollisuudet ja elämänlaatu putoaa yleisestä yhteiskunnallisesta "normista". Toisaalla rikkaat eristäytyvät omille alueilleen ja omien yksityisten palveluidensa pariin, omaan maailmaansa, jossa globalisaatio on toden totta mahdollisuus. Saman kaupungin toisella laidalla se on enimmäkseen, ellei ainoastaan, uhka.

Eräs keskeinen syy siihen, että suomalainen yhteiskunta näyttää hyväksyvän entistä suuremmat erot, liittynee juuri kokemusmaailmojen eriytymiseen. Tässä aluevaikutuksilla ja alue-eriytymisellä on suuri merkitys. Erilaisiin ihmisiin törmää omassa arkipäivässään entistä vähemmän.

Voi olla, että juuri tästä syystä kotimainen kurjuus ja köyhyys saattaa herättää parempiosaisissa vähemmän auttamishalua kuin kurjuus esimerkiksi Afrikassa. Jälkimmäisestä puhutaan enemmän televisiossa ja sen lievittäminen vaikkapa vuohilahjoituksin on muotia. Rahikaisen köyhyys on puolestaan Rahikaisen oma vika. Siitä huolimatta, että kyse on pohjimmiltaan hyvin samankaltaisista sosioekonomisista ilmiöistä.

Mikään poliittinen puolue ei ole viime vuosina onnistunut eriarvoisuutta vähentävän politiikan muotoilussa. Periaatteelliset valmiudet sekä sen muotoiluun että toteuttamiseen lienevät vain sosialidemokraateilla, joiden pitäisi käyttää etsikkoaikansa oppositiossa mm. tällaisen politiikan luomiseen. Porvareita ko. aihe ei kiinnosta, kehityshän kulkee kohti heidän ihanneyhteiskuntaansa. Vihreät elävät muun uskottavuutensa romuttuessa enää ay-liikkeen vastaisesta sodastaan eivätkä ainakaan päivän Tontin (HS Sunnuntai) mukaan ole erityisen kiinnostuneita rakentavasta yhteistyöstä, kantakaupungin ulkopuolisesta elämästä (Suomessa) puhumattakaan. Kun jotain pitäisi tehdä pelkän möykkäämisen sijasta, ei kukaan edes odota Vasemmistoliitolta mitään.

Vastaus voisi löytyä kansallisella tasolla mm. erojen vähentämisen nostamisesta politiikan painopisteeksi (kyllä erilaisuudelle, ei eriarvoisuudelle!), pääomatuloverotuksen kehittämisestä, palvelupanostuksista ja asiakasmaksujen vähentämisestä, vähimmäisetuuksien parantamisesta, aktiivisesta, kysyntävetoisesta talous- ja työllisyyspolitiikasta, sosiaalisesti kestävästä yhdyskuntasuunnittelusta, jolla vältetään alue-erojen kasvu ja tasa-arvoistavasta, kaikki mukaan ottavasta koulutuspolitiikasta.

Suuremmat, maailmaa muuttavat ja pelin sääntöjä uusivat askeleet on otettava ylikansallisella tasolla. Jälleen eräs kenttä, jossa Suomi voisi esimerkkejä tarjoamalla tai vaihtoehtoja esittämällä "punch over it's own weight". Eipä ole tällä hallituskaudella näkynyt edes sitä pientä yritystä, jota demarivetoisessa UM:ssä vuosikausia rakenneltiin.