Tasa-arvosta ja kuntalisistä

Mikä tahansa poliittista kannatusta etsivä liike kohdistaa usein huomionsa nimenomaan lapsiperheisiin. Ja miksei kohdistaisi? Ongelmia ja arjen haasteita on, ja monessa suhteessa lapsiperheet kohtaavat aitoja taloudellisia ja elämänlaatuun liittyviä haasteita. Lisäksi teemat ovat poliittisen viestinnän kannalta hyviä. Lapsiperheiden asialla oleva kykenee helposti profiloitumaan tulevaisuusorientoituneena.

Mutta, mutta. Asiat ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Otetaanpa esimerkkinä lasten hoito.

Kotihoidon kuntalisät tuovat monen kotona lapsiaan hoitavan perheen arkeen tervetullutta taloudellista tukea. Kotihoidontukea perustellaan jokaisen oikeudella hoitaa lapsiaan halutessaan kotona, muutenhan tämä valinta olisi vain rikkaiden hyvä, lisiä taas usein myös kuntatalouden näkökulmasta. Päivähoitopaikat ja niiden järjestäminen maksaa, lisät voivat tulla kunnalle lyhyellä tähtäimellä halvemmaksi. Lisäksi hyvänä selkänojana toimii uudelleen suosituksi noussut vanha ajatus kotona hoitamisen ylivoimaisuudesta niin lasten kuin vanhempien kannalta.

Mutta kolikolla on kääntöpuoli. Kotona lapsiaan hoitaa miltei aina äiti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että työmarkkinoiden tasa-arvo heikkenee. Naisten työurista tulee katkonaisia ja he jäävät jälkeen ura- ja ansiokehityksessä. Tämä säteilee kautta linjan mm. myöhemmin saatavan eläkkeen määrään. Avioerotilanteissa näiden ihmisten, useimmiten siis naisten, leipä jää kapeaksi. Yhteiskunta on myös usein investoinut aktiivi-ikäisiin aikuisiinsa mm. koulutuksen kautta. Vastineeksi odotettuja verotuloja jää kilahtamatta kassaan, kun väki on työvoiman ulkopuolella. Tätä seikkaa ei kuntataloudessa juurikaan katsella.

Erityisesti kuntapuolella ongelmaksi koituu myös työvoiman saatavuus. Samat kunnat, jotka valittavat työvoiman puutetta palvelusektorillaan, ostavat naiset kotiin hoitamaan lapsiaan kuntalisien turvin. Ongelmallisena voidaan pitää myös sitä, että kuntalisät asettavat perheet täysin eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, millä puolella rajaa satutaan asumaan.

Poliittisesti asia on todella vaikea. Menepä vastustamaan makrotaloudellisiin näkökulmiin nojautuen kuntalisiä, ja saat kimppuusi kaikki. Syytöksiä lasten sosialisoinnista ja perheiden unohtamisesta alkaa sadella. Helppoa olisi vaatia vain päivähoitomaksujen laskemista, mutta jostain pitäisi säästääkin, jotta rahaa löytyisi moiseen. Terveydenhuolto, vanhusten hoivasta puhumattakaan, tarvitsisi sekin lisäresurssinsa. Sitäpaitsi erityisesti vanhuspuolella kysyntä kasvaa ja laatu laahaa jo nyt muiden pohjoismaiden perässä.

Ei helppoa ole. Ongelmia voidaan toki erityisesti tasa-arvopuolella ratkaista perhevapaiden tasaisemmalla jakamisella, samaten kehittämällä mahdollisuuksia työskennellä osa-aikaisesti siten, ettei työmarkkinakytkentä katkeaisi kokonaan vuosiksi. On myös hyvä kysymys, voisiko työllisyys- ja tasa-arvonäkökulmaa edistää porkkanalla eikä kepillä. Jos porkkanoita riittää kaikkeen, miksei. Mutta pitänee miettiä myös tilannetta, jossa käy kato.