sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Suuri mies

Turussa räjähti uutispommi, jollaista ei ole vähään aikaan nähty. Eero Heinäluoma ilmoitti ettei jatka SDP:n puheenjohtajana tulevan kesäkuun puoluekokouksen jälkeen.

Heinäluoma teki teon, jota hänen kriitikkonsa eivät odottaneet. Ja osoitti samalla olevansa todella suuri mies. Hän oli valmis uhraamaan oman elämänikäisen unelmansa yhteisen edun nimissä.

Eleellään Heinäluoma todistaa monta pahaa puhetta turhiksi. Kauan häntä syytettiin peluriksi ja vallantavoittelijaksi. Tämänpäiväinen ratkaisu antaa kovalla faktalla todistettavan kuvan kovin toisenlaisesta miehestä.

Eero toivoi ratkaisunsa kertovan ihmisille SDP:n uudistumishalusta ja poliitikkojen vastuunkannosta myös muualla kuin puheissa. Sen se teki. Puheenjohtaja ansaitsee varmasti kipeästä ratkaisustaan kaikkien arvonannon ja kunnioituksen. Nyt on kriitikoiden aika kantaa vastuuta ja puolueväen lopettaa keskinäinen nahistelu.

Puheenjohtaja-asetelmat menevät nyt täysin uusiksi. Radalla on vasta yksi. Haastajia varmasti tulee.


ps. päivän lammas IS:n toimittaja Sanna Ukkolalle, joka kirjoittaa Heinäluoman saaneen "vaisut aplodit". Olin paikalla. Väki oli hämmentynyttä ja hämillään, minkä Ukkola hyvin tietää. Puhe päättyi melkoiseen aplodimyrskyyn. On kovin ikävää -ja paljonpuhuvaa- että merkityksellisestä ja herkästä hetkestä halutaan väkisin kirjoittaa jotain ilkeää.

22 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Samoilla linjoilla olemme!

Jukka Torikka kirjoitti...

Puit melko hyvin sanoiksi omatkin, hyvin hämmestyneet fiilikseni Heinäluoman ilmoituksen suhteen. Odottamaton, mutta arvostettava ja ryhdikäs ratkaisu.

Jonkinlainen hatara optimismi tuntuu myös ilmassa. Kenties puolueen uudistamistyö saa tästä aivan uuden vaihteen päälle?

-rh kirjoitti...

Esa:
Puheenjohtaja-asetelmat menevät nyt täysin uusiksi. Radalla on vasta yksi. Haastajia varmasti tulee."

Kyllä nyt varmaan jokainen kynnelle kykenevä, kun mitään istuvaahan haastaa ei tarvitse.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Eero teki päätöksen, johon harvalla olisi kanttia.

Uskon Jukan tavoin, että nyt (viimeistään) kaikki liikkeemme toimijat ovat yhtä mieltä uudistumisen tarpeesta ja sen kokonaisvaltaisuudesta. Tämä "momentum" on nyt täyttä totta ja Kopran Villen blogissaan pyörittelemän ajatuskuvion tavoin näen tämän muodostuvan melkoiseksi haasteeksi Tuomiojan kampanjalle.

Onhan se hieman hämmentävää, että Eeron vastaehdokkaana Tuomiojan mahdollisuudet monen arvioitsijan mukaan olivat suuremmat, kuin nyt. Olemme kuitenkin tilanteessa, jossa ison uudistumisen tapahtuessa lähes kaikki muut (tulossa olevat;) ehdokkaat kokenutta ja kaiken nähnyttä Tuomiojaa lukuun ottamatta edustavat lähes kaikella mahdollisella tavalla uudistumista.

Kovat ovat siis haasteet Tuomiojan kampanjassa. Keväästä tulee erittäin mielenkiintoinen.

Esa Suominen kirjoitti...

Muutos on ennen kaikkea politiikkaa ja sen sisältöjä. Ehdokkaita lieneekin aiheellista arvioida tuolta pohjalta. Siinä kisassa Tuomiojan tarjottava saattaa olla yllättävän kovaa kamaa.

Jussi Ahokas kirjoitti...

Muutos on ennen kaikkea politiikkaa ja sen sisältöjä.

Juuri näin, Esa.

Käsitin, että Artokin oli tätä mieltä, kun hänenkin mielestään puheenjohtajaehdokkaiden kyvykkyyttä perusteltaessa tulee keskittyä "..argumentointiin puolueen tulevaisuudesta, poliittisesta linjasta ja toimintakulttuurista". Edellisestä kommentista en kuitenkaan löytänyt yhtään tällaista argumenttia, jolla olisi mahdollisesti perusteltu sitä, miksi Tuomioja ei edusta uudistumista.

Minun mielestäni Tuomiojan edustama poliittinen linja on nimenomaan uudistuslinja, joka liittää yhteen kansallisen hyvinvointivaltioprojektin parhaat puolet sekä uuden aktiivisen globaalin politiikan. Näillä lähtökohdilla toteutettava sosialidemokraattinen politiikka voi todellakin kohota sellaiseen yhteiskunnalliseen valta-asemaan, että sopeutumisen ja reagoinnin sijasta me itse määrittelemme, millaisessa maailmassa tahdomme elää.

Jos tämä ei ole uudistumista, mikä sitten on.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Jussi, hyvä kommentti. Saanen kuitenkin olla eri mieltä. Eki - jolla kiistatta on oma vahva ja kunnioitettava poliittinen profiili - on ollut päättämässä jo kauan puolueen poliittisesta linjasta ja on samalla ollut vaikuttamispaikoilla, joista käsin esimerkiksi puolueen sisäistä demokratiaa olisi ollut mahdollista parantaa. Hän on näin jossain tapauksissa tehnytkin, mutta samalla hän kantaa aivan samaa ristiä, kuin vetäytyvä Eero, joka itse puki tunteen näihin sanoihin:

"Toivon, että vaihdos puolueen johdossa antaa liikkeellemme uutta voimaa, uutta energiaa ja myös uutta yhtenäisyyttä."

Minä näen monen tavoin suurena haasteena Ekille sen, että miten hän voisi edustaa tuota kokonaisvaltaista muutosta oltuaan kauan joko a) osa puolueen vallitsevaa poliittista konsensusta tai b) edustamalla vanhan kahtiajaon toista "napaa". Tämä arvio on vilpitön, enkä yritä sillä puffata ketään toista ehdokasta. Totean vain, että minusta tämä muodostuu ongelmaksi.

Ja lopuksi toivon, että uusi puheenjohtaja yhdistää Jussinkin aiemmin mainitsemat fraktiot samaan dynaamiseen linjaan.

Johannes kirjoitti...

SDP:llä on nyt historiallinen tilaisuus uudistua. Sisällöllisesti, kyllä, julkisuuskuvallisesti, kyllä.

Uudistumisprosessi on nähtävä koko puolueen yhteisenä juttuna, jossa me kaikki voimme vakain mielin olla mukana. Siksi myös uudelta puheenjohtajalta vaaditaan paljon.

Arvostan jatkuvuutta. Siksi SDP:n vuosina 1995-2007 harjoittaman sosialidemokraattisen hallituspolitiikan jatkumiselle on taattava edellytykset. Kyllä, epäonnistumisia noiden vuosien varrelle mahtuu niitäkin, ja suoranaisia virhearviointeja myös. Puheenjohtajalta tarvitaan siksi rohkeutta ja päättäväisyyttä ottaa tehdyistä vääristä valinnoista opiksi, mutta samalla on oltava malttia ja pragmaattisuutta.

Jotta hyvinvointivaltiollamme on edes vähäisessä määrin arvoisensa tulevaisuus edessään, SDP:n on väistämättä pidettävä huoli siitä, että kelpaamme hallituskumppaniksi sekä kokoomukselle että keskustalle ajautumatta kuitenkaan tilanteeseen, jossa tällainen hallituskumppani pääsisi yksin harjoittamaan sanelupolitiikkaa. Kuka ikinä johdossamme istuu, puolueemme merkitys on marginaalinen niin kauan, kuin olemme oppositiossa, tai niin heikossa asemassa hallitusvallassa, ettemme tosiasiassa voi sen linjaan vaikuttaa.

Näitä tekijöitä pidän keskeisenä motiivina sille, että puheenjohtajaa on ensi sijassa etsittävä nuoremmasta porukasta. Omasta suosikistani ei ole epäselvyyttä (Mippe), mutta myös Tarja Filatov ja Jutta Urpilainen ovat erittäin lupaavia vaihtoehtoja. Nyt onkin sitten aika katsoa, ketkä kisaan ilmoittautuvat.

Sanon sen vielä suoraan. Eero oli itse asiassa äärimmäisen hyvä puheenjohtaja SDP:lle, ja paljon mainettaan parempi. Rohkeuden puute kävi niin ylivoimaiseksi rasitteeksi, ettei edellytyksiä jatkolle enää ollut. Siinä suhteessa on erityisen kunniakasta, että eilen ilmoitetulla, mitä vaikeimmalla päätöksellään Eero Heinäluoma kuitenkin osoitti äärimmäistä uhrautuvuutta, vastuullisuutta ja rohkeutta. Useilla meistä on rohkeutta tavoitella valtaa, mutta enemmän rohkeutta vaatii sittenkin sen vallan luovuttaminen pois, aatteen puolesta, vakaasti uskoen siihen, että puoluetta odottaa uusi nousu uuden puheenjohtajan johdolla.

JP kirjoitti...

hyviä pointteja kaikki, mutta eikö ole hieman tekopyhää ajatella, että eerosta tuli yhden puheen avulla "suuri mies"? Minusta hän teki viisaan poliittisen tempun, kun puki eronsa "en jatka puolueen vuoksi" -formaattiin. Ehkä syyt olivat pääasiassa henk.kohtaiset, kuten Iltalehti otsikoi? Tai ainakin perhe oli yksi merkittävä syy hänen hänen päätökseensä?

Monet nuoret demarit vaativat Eeron poistumista pjn pallilta. Se oli hyvä päätös Eerolta, mutta en nostaisi häntä nyt miksikään suurmieheksi tämän päätöksen perusteella.

On ymmärrettävää, että tunnemme sympatiaa, ja että olemme yllättyneitä. Sitä saammekin olla.

Itse erosin nyt Tuomioja pjksi-ryhmästä facebookissa, koska toivon nuorempaa pjtä(joka olisi pitempiaikaisempi ratkaisu).

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Uutta yhtenäisyyttä puolueelle voisi tuoda nimenomaan Filatovin Tarja, jos hän päättäisi kisaan lähteä.

Puheenjohtajalla tulee olla osaamista ja oma linja, mutta myös rohkeutta antaa kaikkien kukkien kukkia. Puolueeseen pitää saada tilaa ajatella, väitellä ja keskustella moniäänisesti. Ja uuden puoluejohdon tulee sitä rohkaista.

Toivon myös, että pj-kisaan tulee useita ehdokkaita ja paljon keskustelua. Jäsenäänestys sopii myös tähän tilanteeseen erinomaisesti: sehän edellyttäisi sitä, että jokainen ehdokas saa ja joutuu omia ajatuksiaan esittelemään laajasti.

Jussi Ahokas kirjoitti...

Noilla kyseisillä vaikuttamispaikoilla ovat olleet myös Tarja Filatov, Johannes Koskinen, Kimmo Kiljunen, Pia Viitanen, Jutta Urpilainen sekä Miapetra Kumpula-Natri. Myös kaikki he ovat hyväksyneet puolueen poliittisen konsensuksen. Näillä perusteilla paras vaihtoehto puolueen puheenjohtajaksi olisi ilmeisesti Maria Guzenina-Richardson, joka on ehtinyt olla kaikkein vähiten aikaa "paikoilla".

En aivan tarkkaan tiedä, mitä Arto tarkoitat dynaamisella linjalla. Jatkuvasti muutoksessa oleva poliittinen linja ei mielestäni kuitenkaan ole mikään poliittinen linja, eikä mikään puolue voi perustaa yhteiskunnallista toimintaansa jatkuvalle linjan sopeuttamiselle.

Fraktioiden olemassaolo ja puolueen sisäinen valtakamppailu on kieltämättä vaarallista yhtenäisyyden kannalta, mutta mielestäni ainoa oikea tie tavoiteltaessa yhteiskunnallista valta-asemaa. Puolueen on valittava, millaista ideologis-poliittista linjaa se edustaa ja millaiseen yhteiskuntaan se tulevaisuudessa pyrkii. Jos se ei pysty tätä valintaa tekemään, jää jäljelle tyhjänpäiväinen järjestömöhkäle, jolla ei ole minkäänlaista poliittista merkitystä.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Jussi,

Olen samaa mieltä siitä, että ainakin jossain mitassa Tarja on aivan yhtä lailla "vastuussa". Muut nimet menevätkin sitten enemmän tai vähemmän huumorin piikkiin.

En haluaisi kieltää fraktioita, vaan haluan erilaisia ideologisia tulkintoja edustavat ihmiset lopulta saman - mielellään dynaamisen - linjan tueksi. Kompromissihan sekin on.

AnttiA kirjoitti...

Johannes: Toki demareiden tulee olla hallituskelpoisia. Sosialidemokratian tulee ottaa yhteiskunnallisen keskustelun aloite jälleen omiin käsiinsä, ja tehdä sosialidemokraattisista näkemyksistä vallitsevia yhteiskunnassa. Kun tässä onnistutaan, niin sosialidemokratian hallituskelpoisuudesta ei liene epäilystäkään. Painottaisin tätä kysymystä puheenjohtajakilpailussa, enkä niinkään sitä, kuka kelpaa Kokoomukselle ja Keskustalle.

Pete kirjoitti...

Täytyy sanoa etten oikein ymmärrä mistä te noita nimiä oikein "vastuutatte"? Siitä, että he ovat olleet mukana harjoittamassa politiikkaa, jossa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisella tavalla on sosiaalinen turvallisuus osattu yhdistää muutosvalmiuteen?

Tietysti tästä seuraa vastalauseiden ryöppy jossa nostetaan esiin pitkäaikaistyöttömyys, kasvava rikollisuus, mielenterveysongelmat jne. mutta kyllä minusta politiikan ja poliittisten toimijoiden mahdollisuuksien rajallisuuskin olisi kohtuullista pitää mielessä. Kansainvälisessä vertailussa Suomen kehitys on kuitenkin millä tahansa mittarilla ollut viime hallituskausien ajan aivan huippuluokkaa ja on sitä varmasti vielä nykyisen pahan porvarihallituksenkin jälkeen.

Jp:n kommenttiin: Toisten puolesta uhrautuminenhan on kristillisessä kärsimysmentaliteetissa aivan ylivertaisesti arvostettu asia. Eero Heinäluoma uhrautua puolueen tähden, presidentti Risto Ryti uhrautui kesällä 1944 Suomen kansan tähden, Jeesus uhrautui koko maailman tähden...

Piia Rekilä kirjoitti...

Peten loppukaneettiin viitaten on pakko mainostaa omaa blogia. http://www.piiarekila.blogspot.com/

Ehkä on turhaa analysoida Eeron motiiveja, mutta kuitenkin jälkiviisaana mainitsen, että mielestäni Eeron peli oli pelattu jo keskiviikkona(vai milloin se oli), jolloin kansa sai tietää, että demarikenttä kannattaa enemmän Tuomiojaa. Jos Eero olisi valittu puoluekokouksessa puheenjohtajaksi olisi "kansa" pitänyt häntä lopun elämää miehenä, jonka juntta valitsi, vastoin yleistä kannatusta. Vähän kuin Bush 2000. Eli jättäytyminen kisasta oli puolueen sekä Eeron itsensä etu.

En pysty Filatovia ihan täysin tuntein kannattamaan, koska mielestäni hän ei pystynyt minkäänlaiseen mediahallintaan eduskuntavaaleissa. Tempputyöllistäminen ja kunpas-hankeen kuoliaaksi vaiennus. Meitä lyötiin Filatov:n vastuualueilla, eikä hän osannut panna hanttiin. Tämä on tietenkin vain yksi osa ja varmasti monet ovat sitä mieltä, että puheenjohtajaa valitessa ei tällaisia asioita saa edes pohtia.

No minä pohdin ja jostain syystä ne on SDP:n jäsenkortin kuitenkin suostuneet antamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Huudan anonyymisti täältä katsomosta.

Mun mielestä Eero Heinäluomasta ei tullut yhden puheen ansiosta mitään suurmiestä. Hän tajusi, ettei hänellä ole enää edellytyksiä voittaa kunnallisvaaleja, kun media nälvii häntä jatkuvasti "huonoimagoiseksi" ja samalla omienkin tuki horjuu yhä pahemmin.

Yleinen mielipide oli jo niin vahvasti naulattu siihen kuvaan, että Heinäluoma on niljakas SAK-peluri, ettei siinä enää mikään auttanut. Ei ainakaan demarinuorten epätoivoiset yritykset löytää hänelle vaihtoehtoja.

Aika usein politiikassa tulee sellainen olo, että ollaan koulussa, jossa on kiusaajia ja kiusattuja. Heinäluoma on ollut molempia.

Jussi Ahokas kirjoitti...

Pete,

eihän politiikalla voi olla demokraattisessa yhteiskunnassa minkäänlaisia rajoitteita. Tuollainen "pragmatismi" ja "tosiasioiden myöntäminen" on ehkä suurin syy siihen, miksi sosialidemokratia on taantunut sadassa vuodessa aloitteellisesta yhteiskunnallisesta liikkeestä vallitsevaa hegemoniaa myötäileväksi epäliikkeeksi.

Kun tällaiseen ajatteluun liitetään vielä kansallisvaltiokonteksti, voidaan ajautua niin syvälle, että aletaan miettiä, millainen politiikka sopii parhaiten mahdollisille hallituskumppaneille. Tällöin kaikki yhteiskunnallinen valta on auttamattomasti menetetty.

Kuten Antti, myös minä asetan yhteiskunnallisen keskustelun johtoasemaan pyrkimisen tulevalle puheenjohtajalle laadittavan tavoitelistan kärkeen.

Pekka kirjoitti...

Kun tätä keskustelua ja muita blogosfäärissä olevia pj-debatteja seuraa, tulee hieman vaivaantunut olo dialogin jämähtäessä paikoilleen. Asioista ei joko uskalleta tai osata puhua niiden oikeilla nimillä.

Tieteellinen keskustelu vaikuttaa tätä taustaa vastaan järkevämmältä kuin poliittinen keskustelu. Akatemisessa kontekstissa ei esimerkiksi voida (tai ei pitäisi voida) loputtomiin inttää vastaan yhdellä argumentilla ja yhdellä kysymyksellä, vaan väittelyn tulisi kehittyä ja soljua eteenpäin.

Olisi mahtavaa, jos esitettyihin kysymyksiin vastattaisiin aidosti.
Keskustelun taso taitaa kuitenkin parantua, kun pj-ehdokkaat pian selviävät. Odotan silloin todellista ja syvällistä keskustelua niin linja- kuin asiakysymyksistä.

Tämän liikkeen vahvuus on keskustelussa ja kritiikissä, eikä niitä tule pelätä. Uudet tuulet luovat nyt jo tsemppiä kuntavaaleihin.

-rh kirjoitti...

Pekka:
"... Asioista ei joko uskalleta tai osata puhua niiden oikeilla nimillä."

Ei vai? Eilen illalla Lasse Lehtinen ilmestyi ruutuun kommentoimaan tilannetta - tarkoitus oli ilmeisesti jeesata Kumpula-Natria antamalla ymmärtää että tämän Nato-kanta on yhtä kritiikitön kuin hänellä itsellään, ja jollain Ahtisaarella...

Lipposta en tuohon tunnevetoiseen porukkaan kuitenkaan itse pistäisi, vaikka Lipposeen, ”lipposen linjaan” Lasse siinä vetosikin.

Mähän en ole osallistunut Lassen uran muuten kuin että olin mukana nuorisoliiton toimitsijana toisin, pudottamassa hänet eduskunnasta v. 1983.
(kalseet muuten olivat fiilarit tuolla KTY:n talolla, missä oli yhdistyksen mukaan ”käärmettä elätetty”, eli snk saanut pitää toimistoaan - pitihän se kieltää, että tämä yhdistyksen edustajan pudottaminen, oli mikään itse tarkoitus. se olikin eräänlainen oheistuote, win-win).

Summasummaruma – tämä Nato-kanta jakaa aika hyvin, se kertoo henkilön premisseistä enemmän kuin pelkkä kanta yhteen Euroopassa yksivään puolustusliittoon.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Niin, hieman perehtymällä tietäisi, että Miapetra ei aja Suomen Nato-jäsenyyttä. Tämän voi lukea vaikka hänen tuoreesta blogimerkinnästään.

Pekan moitteita en täysin ymmärrä. No, omassa blogissani olen yrittänyt pohtia tilannetta täysin asioiden kautta. Toivottavasti olen muidenkin kuin itseni mielestä "uskaltanut" puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

-rh kirjoitti...

NÄinhän tämä on, kuten arvelinkin, Miapetra:
"En minä Nato-jäsenyyden kannattaja ole, maltillinen SDP:n puoluelinjan kannattaja: ei syytä tässä vaiheessa liittyä."

Ihan hyvä, noin niikuin taktisestikin.

Sitten:
"Aktiivinen Nato-puheenvuorojen käyttäjä Liisa Jaakonsaari näytti minusta viimeviikolla puhuvan Tuomiojan puolesta... Taustatuen mukaan ei demaria ja demaria voi demarista erottaa."

Tämä nyt on totta, esimerkki, olen hieman tätä ihmetellyt. Mutta pikemminkin mielestäni tapaus Jaakonsaaressa kyseessä on poikkeus kuin sääntö.

Pekka kirjoitti...

Niin tarkoitin siis, että keskusteltaisiin linja- ja asiakysymyksistä, eikä juututtaisi miettimään esimerkiksi ehdokkaan ikää tai sukupuolta.

Lasse Lehtinen ja Arto ovat kyllä tuoneet oman näkemyksensä selvästi esiin. Kiitos heille ja muille keskustelun aktivoijille.