torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Panimoravintolan puolesta

Mielipidekirjoitus Turun sosialidemokraattien verkkosivuilla, julkaistu Turun Sanomissa 19.4.2008:

Koulu panimoravintolana jatkossakin

Turun Sanomissa 12.4. otettiin kantaa keskeiseen ongelmaan liittyen seniorikansalaisten puutteellisiin kokoontumistiloihin. Ajatus sinänsä on hyvä, mutta ehdotus kyseisen kulttuuritalon perustamisesta nykyisen ravintola Koulun kiinteistöön ei ole kannatettava.

Panimoravintola Koulua ei tule ajaa pois nykyisistä tiloistaan. Kysymyksessä on persoonallinen keidas tusinakapakoiden viidakossa. Miellyttävä miljöö itse pantuine oluineen on paikka, johon voi ylpeänä viedä vieraat niin muualta Suomesta kuin muualtakin maailmasta. Myös Koulun keittiö edustaa kaupungin parhaimmistoa. Ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökunta on aina antanut tilaa myös monien ravintoloitsijoiden kammoksumille poliittisille keskustelutilaisuuksille ja monille kulttuuritapahtumillekin. Näin toivottavasti tapahtuu myös jatkossa.

Turun keskustassa on tällä hetkellä käyttöä vailla mm. Palatsin tila. Seniorien kulttuuritalo löytäisi esimerkiksi sieltä erittäin hyvän paikan.

1 kommentti:

Jussi Ahokas kirjoitti...

Rohkea kannanotto, Esa.

Oskun jalanjäljillä.