sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008

Aivovuodosta ja liikkuvuudesta

Vuonna 2004 10 itäisen Keski-Euroopan maata liittyi Euroopan Unioniin. Eräs näkyvä ilmiö näiden maiden EU-jäsenyyden toteutumisen myötä oli laaja maastamuutto, joka kohdistui erityisesti Brittein saarille. Tämä on luonut mielenkiintoisen tilanteen erityisesti pieniin Baltian maihin, ja siitä voidaan vetää joitain kotimaisessa työvoiman liikkuvuuskeskustelussa tärkeitä johtopäätöksiä.

Liettuan väestöstä jopa lähes 10% on muuttanut maasta EU-jäsenyyden jälkeen. Tämä on maalle suuri haaste. Huoltosuhde heikkenee Liettuassakin nopeaa vauhtia. Maa on kyllä vaurastunut nopeasti, mutta suuri osa vauraudesta rakentuu odotuksille ja omaisuusarvoille, ei niinkään millekään konkreettiselle tuotannolle. Jotta ikääntymisestä selvittäisiin, tulisi yhteiskunnan get rich before getting old. Näin ei käy, mikäli työvoima valuu maasta ulos.

Maastamuutosta voi kuitenkin olla myös hyötyä. Toisin kuin voisi kuvitella ja mistä Suomessa aina puhutaan kun puhutaan Suomesta muuttamisesta, kyse ei ole vain koulutetuista. Muistan, kun aikoinaan 2000-luvun alkuvuosina vaimoni kotikaupungissa vieraillessa kaduilla pyöri varsinkin iltaisin näkyvä määrä joutilaan oloisia nuoria miehiä. Töitä ei ollut, ei liioin koulutusta. Liettualainen koulu ei silloin eikä vieläkään juurikaan huolehtinut niistä, joiden oppimisvalmiudet eivät olleet parhaita mahdollisia. Aika kului lähinnä päämäärättömässä pyörimisessä ja pienessä vahingonteossa.

Palatessa Taurageen vuosikymmenen loppupuolella joutilaat olivat kadonneet katukuvasta. Osa oli päässyt kiinni talousmenestykseen joka alkoi viidentoista vuoden viiveellä näkyä myös provinssin pikkukaupungissa, suuri osa kuitenkin oli vaihtanut maata. Moni entinen oman auton tuunaaja on nyt putkimiehenä, rakennusmiehenä tai linja-autonkuljettajana jossain päin Englantia tai Irlantia. Mikäli muuttaneet joskus palaavat takaisin, on entisistä huligaaneista voinut kasvaa kielitaitoisia, työhön oppineita ja tottuneita, säännöllisen elämäntavan omaksuneita ihmisiä.

Mutta miten sitten houkutella väkeä takaisin? Suomessahan aina kun aivovuodosta puhutaan, tarjotaan lääkkeeksi veroalea ja "kannustavuutta". Suomalaisia ulkomaille muuttaneita asiantuntijoita käytetään keppihevosina ajettaessa erojen kasvattamista. Voidaankin hyvin katsoa auttaisiko tämä? Liettua on tasaveron ja suurten tuloerojen yhteiskunta, joka ei turhia "tasapäistä". Tämä ei kuitenkaan näytä aiheuttavan haluja palata. Liettuassa ollaankin aikeissa panostaa maastamuuttaneiden lapsiin sekä liettuan kielen opetukseen ulkomailla. Mikäli lapset oppivat äidinkielensä hyvin, voidaan kotimaahan jossain vaiheessa palata mikäli tämä mielekkäältä tuntuu.

Mikä siis on tarinan opetus? Väkeä voidaan houkutella parhaiten takaisin panostamalla palveluihin ja erityisesti lapsiin. Työmarkkinoillakin keskeistä ovat monipuoliset mahdollisuudet. Suomessa erityisen tärkeä on peruskoulu, ei ole yksi eikä kaksi perhettä, jotka ovat palanneet vain saadakseen lapsensa suomalaiseen kouluun. Veroparatiisi ei ihmisiä kiinnosta, vaan vakaa ja turvallinen yhteiskunta.

Toinen opetus koskee liikkuvuutta yleensä. Brain drain voi olla pitkällä aikavälillä haitallista, mutta mikäli kyseessä onkin brain circulation, aika ulkomailla, jonka myötä opitaan, avarrutaan ja koetaan uusia asioita, voittajia ovat yllättävän monet. Yhtä lailla kuin korkeasti koulutettuja "asiantuntijoita", tähän tulisi kannustaa myös tavallisissa perusammateissa toimivia työntekijöitä.

1 kommentti:

Lauri Korkeaoja kirjoitti...

Just näin. Tästä olisi hyvä löytää tarkempia tutkimuksia, koska tämä aivovuotoargumentti vaikuttaa hyvinvointivaltion purkuargumenteista vahvimmalta.

Toki on helppo sanoa, että kyllähän perushemmo osaa niitä palveluja arvostaa, mutta sitten kun on tosi hyvä veronmaksaja niin eihän niitä julkisia palveluja muutenkaan käytä. Tämä on vahvin argumentti laadukkaiden hyvinvointipalvelujen puolesta, joka käytännössä edellyttää laadun priorisoimista laajuuden suhteen. Demareiden retoriikassa asia on ollut usein päinvastoin. Tarkoitettuna siis siten, että se mikä tehdään niin tehdään kunnolla. Terveydenhuoltokurjuus on ensimmäinen korjattava seikka.

Aivovuodon näkökulmasta verotus lienee vähäinen ongelma, se ääni olisi hyvä saada kuulumaan. Ongelmat lienee muualla. Eräs korjattava yksityiskohta aivovuodon osalta on suomalaisen tutkijanuran kannustamattomuus, yliopistojärjestelmässä on aivan vastaavia ongelmia kuin nykyhyvinvointivaltion rakenteessa yleisemminkin. Jos tutkijanura ei tarjoa mielekkäitä etappeja ja kannustimia, voidaan sinne ulkomaille sitten jäädäkin. Tai toisaalta samaan yliopistoon kammioitumaan.

L