Punaiset ja vihreät?

Vihreä Lanka uutisoi näyttävästi Helsinki-manifestin allekirjoituksen. Kyseessä on punavihreä aloite, jossa on mukana keskeisistä puolueista SDP:n, vihreiden ja Vasemmistoliiton valtuustoehdokkaita. Tavoitteena on paitsi parantaa kyseisten puolueiden yhteistyösuhteita, myös nostaa yhteiselle agendalle keskeisiä tavoitteita liittyen erityisesti palveluiden tuottamiseen, sosiaalipolitiikkaan sekä ympäristöön.

Suomessa ollaan tilanteessa, jossa Kokoomus hallitsee kaikkia suuria kaupunkeja Vantaata lukuunottamatta. Paitsi suurin valtuustoryhmä, on Kokoomuksella hallussaan kyseisissä kaupungeissa kaupunginjohtajan tai pormestarin toimi. Voidaankin sanoa, että tällä hetkellä huomattavaa osaa suomalaisesta hyvinvointipolitiikasta hoidetaan kokoomuslaisten toimesta ja johdolla.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että oikeistolla on harvoin enemmistöä. Mm. Helsingissä punavihreä valtuustoenemmistö on totta jo nyt. Miksi se ei siis toimi, miksi Kokoomus onnistuu jatkuvasti pyörittämään peliä aivan kuin heillä olisi absoluuttinen valta? Usein sosialidemokraatit ja vihreät ovat aatteellisesti toisiaan huomattavasti lähempänä kuin kumpikaan Kokoomusta. Silti yhteistyö ei ota sujuakseen. Tilanteesta ainoana hyötyvätkin porvarit, joka ajavat oman linjansa läpi kulloinkin paremmin tilanteeseen sopivan kumppanin tuella. Toki tästäkin on olemassa poikkeuksia kuten esim. keskustatunnelilinjaus pääkaupungissa, mutta pääsääntö on edellä kuvatun kaltainen.

Tähän on saatava muutos. Onko tarvetta manifesteille tai yhteistyösopimuksille, siitä on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta SDP:n ja keskiryhmien yhteistyö kaupunkipolitiikassa on saatava toimimaan. Jo pelkkä tämänkaltaisen yhteistyön mahdollisuuskin olisi hyvä muutos nykytilanteeseen ja estäisi oikeiston sooloilun. Sosialidemokraateilta tämä vaatii sen tiedostamista, etteivät vihreät ole entinen SKDL ja ettei vihreitä voida kohdella minään hetkellisenä anomaliana. Vihreiltä yhteistyö taas vaatii oman paremmuuden tunteen ja ylenkatseen hetkellistä hylkäämistä ja sen myöntämistä, että jollakulla muullakin voi olla joskus hyviä ideoita.

Osasyy heikkoihin väleihin löytyy henkilökemioista, osa samoilla ääniapajilla kalastelemisesta. Kaikki tämä on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Osin kyse on selkeistä poliittisista linjaeroista, samaa mieltä ei kerta kaikkiaan kaikesta olla -mutta aina ei tarvitsekaan olla. Joka tapauksessa nykytilanteessa häviäjä on koko tasa-arvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta huolta kantava poliittinen kenttä, myös vihreät, ainakin mitä poliittisiin tavoitteisiin tulee. Lopulta kyse ei olisi välttämättä sen suuremmasta kuin kunnioituksesta, hyvästä tahdosta ja pienestä nöyryydestä puolin ja toisin. Kyllä tätä minusta kannattaisi ainakin kokeilla.