keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Punaiset ja vihreät?

Vihreä Lanka uutisoi näyttävästi Helsinki-manifestin allekirjoituksen. Kyseessä on punavihreä aloite, jossa on mukana keskeisistä puolueista SDP:n, vihreiden ja Vasemmistoliiton valtuustoehdokkaita. Tavoitteena on paitsi parantaa kyseisten puolueiden yhteistyösuhteita, myös nostaa yhteiselle agendalle keskeisiä tavoitteita liittyen erityisesti palveluiden tuottamiseen, sosiaalipolitiikkaan sekä ympäristöön.

Suomessa ollaan tilanteessa, jossa Kokoomus hallitsee kaikkia suuria kaupunkeja Vantaata lukuunottamatta. Paitsi suurin valtuustoryhmä, on Kokoomuksella hallussaan kyseisissä kaupungeissa kaupunginjohtajan tai pormestarin toimi. Voidaankin sanoa, että tällä hetkellä huomattavaa osaa suomalaisesta hyvinvointipolitiikasta hoidetaan kokoomuslaisten toimesta ja johdolla.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että oikeistolla on harvoin enemmistöä. Mm. Helsingissä punavihreä valtuustoenemmistö on totta jo nyt. Miksi se ei siis toimi, miksi Kokoomus onnistuu jatkuvasti pyörittämään peliä aivan kuin heillä olisi absoluuttinen valta? Usein sosialidemokraatit ja vihreät ovat aatteellisesti toisiaan huomattavasti lähempänä kuin kumpikaan Kokoomusta. Silti yhteistyö ei ota sujuakseen. Tilanteesta ainoana hyötyvätkin porvarit, joka ajavat oman linjansa läpi kulloinkin paremmin tilanteeseen sopivan kumppanin tuella. Toki tästäkin on olemassa poikkeuksia kuten esim. keskustatunnelilinjaus pääkaupungissa, mutta pääsääntö on edellä kuvatun kaltainen.

Tähän on saatava muutos. Onko tarvetta manifesteille tai yhteistyösopimuksille, siitä on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta SDP:n ja keskiryhmien yhteistyö kaupunkipolitiikassa on saatava toimimaan. Jo pelkkä tämänkaltaisen yhteistyön mahdollisuuskin olisi hyvä muutos nykytilanteeseen ja estäisi oikeiston sooloilun. Sosialidemokraateilta tämä vaatii sen tiedostamista, etteivät vihreät ole entinen SKDL ja ettei vihreitä voida kohdella minään hetkellisenä anomaliana. Vihreiltä yhteistyö taas vaatii oman paremmuuden tunteen ja ylenkatseen hetkellistä hylkäämistä ja sen myöntämistä, että jollakulla muullakin voi olla joskus hyviä ideoita.

Osasyy heikkoihin väleihin löytyy henkilökemioista, osa samoilla ääniapajilla kalastelemisesta. Kaikki tämä on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Osin kyse on selkeistä poliittisista linjaeroista, samaa mieltä ei kerta kaikkiaan kaikesta olla -mutta aina ei tarvitsekaan olla. Joka tapauksessa nykytilanteessa häviäjä on koko tasa-arvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta huolta kantava poliittinen kenttä, myös vihreät, ainakin mitä poliittisiin tavoitteisiin tulee. Lopulta kyse ei olisi välttämättä sen suuremmasta kuin kunnioituksesta, hyvästä tahdosta ja pienestä nöyryydestä puolin ja toisin. Kyllä tätä minusta kannattaisi ainakin kokeilla.

4 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Kuulostaa lupaavalta. Enkä voinut olla hymyilemättä arvioidessasi, mitä muutoksia tämä itse kunkin ajattelussa vaatii. Näin jo sieluni silmin meikäläisen vanhan jäärän voivottelemassa näitä "kaiken maailman animalioita" ja vihreän besserwisserin hykertelemässä omassa täydellisyydessään. Hah.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, Esa. Toivottavasti tulet valituksi Turun valtuustoon ja pystyt ajamaan asiaasi myös käytännössä. Jos jossain niin täällä yhteistyön esteenä ovat täkäläisten demarien luutuneet toimintatavat. Me Vihreät etsisimme mielellään yhteistyökumppania vasemmalta, jos se suinkin olisi poliittisesti mahdollista. Vaan ei ole ollut, ei toimintakultturin eikä puolueesi tiukan ei-linjan vuoksi. Turkulaiset demarit eivät esimerkiksi kutsu meitä neuvotteluihin poliittisista sisällöistä, teille näyttää riittävän riitelevä yhteistyö kokoomuksen kanssa. Meille Vihreille on jäänyt yhteistyötyömahdollisuudeksi keskiryhmien lisäksi keskusteluun kohtalaisesti kykeneväinen kokoomus.

parhain tervein

Katri Sarlund

Petri Mustakallio kirjoitti...

Öö, aina hämmentää jos sosialiDEMOKRAATIT laittavat nimiä samaan julistukseen kommunistien kanssa. Sinänsä jos demarit haluavat ajaa asioita joita pitävät tavoiteltavina, en näe merkitystä millaisella koalitiolla niitä ajetaan. Pääasia että sillä koalitiolla on enemmistö. Tällä hetkellä SDP jää vähemmistöön huomattavan monissa suurissa kaupungeissa. Vuoropuhelua eri puolueiden ihmisten kesken on tietysti hyvä käydä.

Minua vähän ihmetyttää se, että vihreiden slogan "ei oikealle eikä vasemmalla vaan edellä" on otettu niin tosissaan että vihreiden ajamia asioita pidetään yleisesti edistyksellisinä ja muiden puolueiden ihmisten edistyksellisyyttä mitataan sillä, miten paljon he ovat samaa mieltä vihreiden kanssa (esim. Esankin mainitsemassa keskustatunneliasiassa).

-rh kirjoitti...

En ole varma, mitä TÄLLÄ vuosisadalla tarkoitetaan sillä kun puhutaan "kommunisteista", mutta olen käsittänyt, ettei kai ainakaan SKP ole noissa ko. yhteistyökaavalukuvioissa lain mukana tai edes ehdolla.
Sinänsä valitettavaa; populistisopportunistisen minidemokratian asemesta joillakin voisi olla vielä ihan aidosti periaatteita, ja niistä johdettua linjaa asioihin.