Erotus levenee

Tuloerojen kasvuun on julkisessa keskustelussa havahduttu vain ajoittain. Ehkä keskustelu saa uutta virtaa nyt, kun jopa OECD varoittelee Suomea aiheesta. Kehittyneistä teollisuusmaista erot kasvavat nopeimmin juuri Suomessa.

Tuloerojen kasvun merkittävin seuraus ja ongelma on ennen muuta kokemusmaailmojen eriytymisessä ja sitä kautta vertaisuuden rapautumisessa. Liian pitkälle ja pitkään edetessään tämä kehitys vaarantaa koko hyvinvointiyhteiskunnan legitimiteetin. On kyseenalaista kuinka kauan voidaan puhua yhdestä ja yhteisestä yhteiskunnasta, kun jo arkipäivän elämismaailmat eriytyvät kauas toisistaan niin alueellisesti kuin kulutusmahdollisuuksien puolesta. Kulutusvalinnoilla myös luodaan identiteettiä. Siis mikäli ostovoimaa on. Osa lapsista ja nuorista kasvaa jo nyt periytyvään osattomuuteen.

Tuloerojen kasvattamista perustellaan usein kannustavuudella ja taloudellisella tehokkuudella. Kannustavuusargumentti on erityisesti tulohaitarin yläpäässä kuitenkin empiirisesti todentamatta. Vai onko joku aidosti havainnut yhteiskunnallisesti merkittävissä määrin ilmiötä, jossa hyvissä työmarkkina-asemissa toimivat ihmiset olisivat lakanneet tavoittelemasta parempaa asemaa työmarkkinoilla verotuksen vuoksi? Oleellinen ongelma on erilaisten tulomuotojen toisistaan poikkeava verottaminen, joka kannustaa muuntamaan omia ansiotuloja kevyesti verotetuiksi pääomatuloiksi. Tähän voidaan kuitenkin hakea ratkaisua yhtenäistämällä verokohtelua.

Myös tehokkuusargumentti kansantalouden tasolla on huteralla pohjalla. Mitä suuremmat tulot, sitä pienempi on välttämättömien kulutusmenojen suhteellinen osuus käteen jäävistä lisätuloista. Lisäeurot kanavoituvat enimmäkseen säästämiseen, sijoituksiin tai tuontitavaroihin. Toisin sanoen jokainen suurituloiselle lisänä tuleva euro kasvattaa kulutuskysyntää vähemmän kuin saman euron kilahtaminen pienituloisen kassaan. Kun nyt taas olisi tarvetta elvyttävälle politiikalle ja työllisyyden ylläpidolle, voidaan perustellusti kysyä onko yläpään veronkevennyksille tällaisena aikana juurikaan perusteita?

Investoinnit tuotantoon, joita suurituloiset luonnollisesti tekevät, voivat nekin lisätä kysyntää ja luoda työpaikkoja, mutta toisaalta myös kokonaiskysynnän kehitysnäkymät vaikuttavat investointipäätöksiin. Kun edellä kuvatulla tavalla voidaan olettaa, että pieni- ja keskituloisen lisäeuro kulkeutuu todennäköisemmin kulutukseen kuin suurituloisen, voidaan samalla katsoa sen lisäävän enemmän liiketoiminnan kannattavuutta. Tuloerojen kasvu puolestaan vähentää investointitarpeita -ja siten työllisyyttä. Työllisyyden ylläpito luo omistajille markkinoita, kasvattaa reaalimaailmaan perustuvia voittoja ja sitä kautta myös taulukon yläpään vaurautta.

Taloudellisten ongelmien uhatessa voidaankin luoda selkeä näkemys siitä, ettei tuloerojen kasvamista voida pitää edes taloudellisesti perusteltuna, oikeudenmukaisuudesta puhumattakaan. Pääoman saatavuutta suurempi ongelma on ostovoiman puute. Tämän vuoksi tässä suhdannetilanteessa progression keventämistä taulukon yläpäässä on vaikea perustella oikeastaan millään -ellei sitten osana suurempaa veroremonttia jonka puitteissa pääomatulojen verotusta korotetaan. Sen sijaan yritysten verotusta voitaisiin tarkistaa kannustamaan tuotannollisiin investointeihin kotimaassa.