lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Jälkiviisastelua

Oikeistohallitus on alkanut heräillä tulevaan taantumaan. Hyvä kysymys kuitenkin on, kuinka järkeviä veronalennukset asteikon yläpäähän ovat tilanteessa, jossa ongelma tulee todennäköisesti Suomessakin rakentumaan ennen muuta työn ja ostovoiman puutteelle. Sinällään suhdannekuopan tasoittamiseksi varmasti perusteltu velkarahan lisäys voitaisiin varmasti kohdentaa huomattavasti järkevämmin. Elvytyksen riittävyydestä voidaan myös olla montaa mieltä. Havainnollinen kuvio löytyy täältä.

Jonkinlaista historiankirjoitusta talouskriisin kärjistymisen suhteen olisi toimittajien ja aktiivisten kansalaisten hyvä näinä aikoina pitää. Asiasta on puhuttu jo kauan, mutta ketään ei ole juurikaan kiinnostanut. Lokakuun puolesta välistä löytyy mm. hallinto - ja kuntaministeri Kiviniemen blogikommentti: "Viimeisin innovaatio on, että kansainvälinen finanssikriisi vaarantaisi kuntien palvelut. Urpilaisen puheenvuoro on edesvastuuton.
Kunnallisten peruspalveluiden rahoitus ei ole vaarassa finanssijärjestelmän kriisin takia. Suomen talouden perusta on kunnossa."


Tämän jälkeen työttömiä on tullut tuhansia ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen todennut kuntatalouden syöksyvän todella vakaviin vaikeuksiin. Tästä kaikesta vastaava ministeri on siis päättänyt vaalien kunniaksi valehdella tai sitten hänellä ei ole oman hallinnonalansa tilanteesta minkäänlaista käsitystä. Kummastakaan vaihtoehdosta ei ole syytä olla erityisen riemuissaan. Hyvä olisi myös muistaa kuinka paljon "Euroopan paras valtionvarainministeri" on paukutellut henkseleitään kuntatalouden vahvistamisella. Läpi yleiseen tietoisuuteen ei oikein ole mennyt se hallituksen päätös, jolla valtio itse asiassa suhteellisesti vetäytyy kustannusvastuusta.

Hyvä kysymys on myös se, kuinka paljon vaikutusta on sillä kuka asiasta sanoo? Kun Jutta Urpilainen esitti huolen nopeasti heikkenevistä näkyvistä ja selviytymiskeinona SDP:n luottamusohjelmaesitystä sekä jo paljon aiemmin samojen teemojen mukaisia budjettipainotuksia yhdistettynä veropolitiikan painopisteen muutokseen, ei näistä liikoja otsikoita revitty. Pikemminkin leimattiin taas kerran kateudeksi ja pelotteluksi. Nyt näitä olisi hyvä muistaa, kun samalla linjalla, muutamia kuukausia myöhemmin, ovat kansainväliset talousjärjestöt ja eräs kokoomuslainen presidenttiehdokas.

Poliittinen muisti on, kuten tiedetään, lyhyt. Tämän päivän uutisiin kääritään huomenna torilla kalaa. Muistin olisi kuitenkin syytä parantua eduskuntavaaleja kohti mentäessä. Ihan oman edun vuoksi.

Huomionarvoista tänään:

1 kommentti:

jouko kirjoitti...

Valtamedioissa demarit on sysätty syrjään kaikesta päivänkohtaisesta politiikan ja arkielämän keskustelusta. Jos mukaan on otettu niin osana on eräänlaisen subrettihahmon roolihahmo, jossa ohjelmanjuontaja ja valitut pääroolien vetäjät saavat tietoviisan osan. Huviroolia korostetaan myös tapahtuneissa kömmähdyksissä, esimerkkinä Kimmo Kiljusen hotellimajoituksen tuottamat kirppupuremat (pääpointti asiassa lienee se, että vain demarit valitsevat alatason yöpymispaikkoja).
Työ,eläköityminen ja ostovoima ovat lähitulevaisuuden avainsanoja, joiden haltuunottaja tullee hallitsemaan politiikan mielikuvamaailmaa.