SATA-komitean puheenjohtaja Markku Lehdon (kesk.) ensimmäisistä päätelmistä uutisoitiin loppuviikosta. Keskeinen linja on jo aiemmin kuvatun kaltainen, pääpaino on perusturvassa, leikkaus kohtaa ansioturvaa.Työttömiä kohtaan alustavat avaukset ovat tylyjä. Ajattelu vaikuttaa selkeältä, työttömyys on yksilön oma vika ja töitä vailla oleva tarvitsee tuuppausta. Onko totuus tällainen, on toinen kysymys. SAK muistuttaa kommentissaan Lehdon avauksiin siitä, että hyvin usein työttömyyden pitkittymisen taustalla ovat terveydelliset syyt tai koulutuksen puute. Näihin taas ei työttömyysturvan leikkaaminen pure. Sama koskee nuoria, joiden kimpussa hääri aiemmin ministeri Hyssälä.
On erittäin oletettavaa, että työttömyys kääntyy nousuun vaalikauden loppua kohti kuljettaessa. Taantuman kestoa ja syvyyttä on vaikea ennustaa, vientiteollisuudestaan elävä maa on riippuvainen ulkomaisista markkinoista, ja mikäli finanssikriisi vie maailmantalouden syvään notkahdukseen, voi jälki olla rumaa Suomessakin. Esimakua on jo saatu. Nyt esitetyn työttömyysturvaleikkurin toteutuminen voi pahimmillaan tarkoittaa entistä suuremman joukon ajautumista vaikeuksiin, toimeentulo-ongelmien realisoituessa huomattavasti nopeammin. Lehdon esitykset eivät vastaakaan mitenkään siihen ehkä kuitenkin suurimpaan työttömyyden aiheuttajaan, siihen ettei töitä ole.
Keskustalle Lehdon esitykset todennäköisesti sopivat. Myös vihreät löytänevät siitä kannatettavia elementtejä. Tämä epäpyhä allianssi löytää toisensa tilanteessa, jossa sosiaaliturvan tason yhteys työntekoon vähenee. Konservatiivipuolue Keskustalle kyse on muutoksista joiden puitteissa mieselättäjämallin paluu on jälleen askeleen lähempänä, vihreille suunta voidaan markkinoida siirtymisenä kohti perustulon kaltaisia malleja. Yhteinen tavoite molemmille vaikuttaa olevan työmarkkinajärjestöjen vaikutusvallan vähentäminen yhteiskunnassa yleensä. Vihreiden ei tähän kelkkaan kannattaisi lähteä.
Perusturvan parantaminen on keskeistä ja tärkeää. Sen suhteellinen heikentyminen on suurin syy Suomessa tapahtuneelle eriytymiskehitykselle. Mutta samalla on vaikea nähdä intressiä ansioturvan suhteelliselle heikentämiselle, ellei syyksi sitten kelpaa yllä kuvattu valtapolitiikka. Vai onko kyseessä vanha kunnon divida et impera -taktiikka? Vastakkainasettelu luodaan erilaisten työttömien välille. Turhaa eikä vastaa ongelmiin. Pohjoismaisen mallin onnistuminen köyhyyden torjumisessa on sosiaalipolitiikan tutkimuksessa usein kuvattu laajan työllisyyspolitiikan, universaalien palveluiden sekä ansiosidonnaisen sosiaaliturvan ansioksi. On myös huomattava, että vaihtoehtoja on myös muita, mm. Jaakko Kianderin esitys veronkevennysvaran suuntaamisesta verotettavan tulon alarajan noston kautta pienituloisemmille.
Talousongelmien häämöttäessä työllisyyden ylläpito nousee tärkeäksi. Tämä vaatii julkisia investointeja, eikä julkisuudessakin esiteltyä "kotitalousmallia". Valtion tehtävä on toimia aktiivisena suhdanteita tasoittavana voimana. Mitä tulee sosiaaliturvan kannustavuuteen, on kannustaminen järkevintä hoitaa tavalla, jossa työhön osallistuminen merkitsee myös parempaa sosiaaliturvaa. Kyse on porkkanoista, ei raipoista. Siltoja työstä työhön, työssäkäyntiä tukevia palveluita ja tehokasta koulutusta, ei kotiäitiyhteiskuntaa. Näistä syistä parannuksia tarvitaan sosiaaliturvan kaikkiin osiin.
Ps. Lukea kannattaa ainakin:
- GSD:n blogissa asiantunteva kirjoitussarja rahoitusmarkkinakriisistä.
- Saija Jokela löytää itsensä erikoisesta tilanteesta - ja kirjoittaa asiaa.
- Hanna tekee huomion, jollaisen jokaisen politiikkaa ainakin vasemmistossa työkseen tekevän pitäisi tehdä.
Tekstit
9 kommenttia:
Ihan hyviä huomioita, Esa, kuten aina. En kannata - eikä vihreät yleensäkään - ansiosidonnaisen heikentämistä tai muutoinkaan raippalinjaa. Sen sijaan perusturvaa on vahvistettava, jos me haluamme estää 80/20 -yhteiskunnan synnyn (tai syventymisen). Kaipaisin demareiltakin ajatuksia näiden ihmisten auttamiseen, on kyllä aika kyseenalaista etiikkaa vastustaa perusturvan nostoa ansiosidonnaisella olevien suhteellisen aseman heikentymisellä (jos siis heidän etuuksiinsa ei kosketa suuntaan tai toiseen).
Mitäs olit mieltä Sunnuntaidebattikirjoituksestamme?
Jos vaihtoehtona on ansiosidonnaiseen työttömyysurvan tasoon ja pituuteen panostaminen (SDP) tai erilaisten sairaiden tai heikkojen peruusetuuksien korottaminen edes inhimilliselle tasolle (useimmiten kesk, vihr, vas), niin puolethan valittiin jo aikaa sitten. Etenkin kun perusturvan ja ansiosidonnaisen turvan välinen juopa on kasvanut nimenomaan SDP:n hallituskausina, eikä Vanhanen I:n ja Heinäluoman mittava köyhyyspaketti ainakaan tilannetta parantanut. Jos ainoana merkityksellisenä eturyhmänä on ay-liikkeen mahdollisimman vahva asema, ei tällä ole mitään merkitystä niille ryhmille, joiden edut eivät tällaisesta jakopolitiikasta täyty.
Ay-liikkeen järjestäytymisasteen tasosta ja ansiosidonnaisen sosiaaliturvan loputtomasta jatkumisesta kummunnut huoli on ehdottomasti ajanut SDP:ssä ohitse sosiaaliturvan perusmerkityksestä eli elintason turvaamisesta työmarkkinoiden ulkopuolella oleville. Tältä pohjalta jopa Keskustan talonpoikainen kanta on selvästi intuitiivisesti "vasemmistolaisempaa", kuin SDP:n raamatullinen "sille annetaan kellä on" - linjaus.
Tässä on myös joku asenteellinen ihmeellisyys: toisaalta kirjoituksessa tunnustetaan se, että nimenomaan perusturvan heikkeneminen on syynä yhteiskunnallisen kahtiajaon lisääntymiseen. Toisaalta demareissa pidetään itsestäänselvänä sitä, että ansiosidonnaisen tulee olla täysin eri tasolla kuin köyhille kuuluvan perusturvan ja edes suhteellisen aseman heikentyminen olisi kauhistus.
Eikö tämä juuri edusta kahtiajakoa eri asemista kumpuavien työttömien, sairaseläkeläisten ja muiden ryhmien välillä? Tällä hetkellä ansiosidonnainen työttömyysturva on monesti suurempi, kuin esimerkiksi pysyvästi työkvyttömän eläke. Tämähän on täysin skitsofreenista tilanteessa, jossa juuri ensinmainitun tulisi aktivoida itseään työmarkkinoille, mutta jälkimmäinen on pysyvästi poissa työmarkkinoilta. Kun ihminen putoaa työmarkkinakelposten joukosta, ei SDP ole hänen asioistaan enää millään lailla kiinnostunut, mikä on mainitun eturyhmäpolitiikan kannalta ihan ymmärrettävää.
Tästä kannattaisi olla ihan rehellinen, eikä jeesustella "myös perusturva on tottakai tärkeää" - tyyppisillä heitoilla, kun panostuksia ei kerran ole tehty. Ansiosidonnaisen ulkopuolella köyhtyneille, on SDP:n ja Kokoomuksen välinen ero pitkälti olematon, sillä eroa on vain työmarkkinapolitiikassa ja satunnaisissa kunnallispoliittisissa kysymyksissä. Väittäisin sekä SDP:n että Kokoomuksen voivan lausua julkisesti "perusturvan taso saa olla heikko" - tyyppisiä lauseita, ilman että kannatus siitä juuri kärsisi.
Tietenkin ero on ideologinen. Kokoomuksen mielestä perusturva saa olla heikko, koska se johtaa ihmisten hakeutumiseen työmarkkinoille ja mahdollistaa alhaisen verotason, kun taas SDP:n mielestä perusturva saa olla heikko, sillä vain ansiosidonnaisen määrällä ja kestolla on väliä. Heikko perusturvahan on myös insentiivi järjestäytyä ammatillisesti, mikä vahvistaa ay-liikkeen neuvotteluasemaa.
Onkin mielenkiintoista, että kaikkein hankalimmissa tilanteissa olevien ryhmien tilanne on auennut vasta SDP:n oppositiokaudella. SDP:n kaikessa hiljaisuudessa vastustamat vammaisten henkilökohtaiset avustajat ja turvapaikanhakijoiden siirto pois poliisiministeriöstä ovat ainakin alku sellaisessa politiikassa, missä myös hiljaisemmille ja työmarkkinapolitiikan ulkopuolisille ryhmille on jotain annettavaa. Tässä yhteydessä perusturvan merkittävä parantaminen on johdonmukainen jatke.
Kiitokset kommenteista! Hyvää aineistoa.
Perusturvan parantamista tuskin kukaan vastustaa. Kyse lienee siitä, että paukkuja tulisi riittää turvan vahvistamiseen kaikilla tasoilla. Muuten ollaan tilanteessa jossa "köyhät ovat solidaarisia kerjäläisille". Tuomas vaikuttaa jotenkin lukittuneelta tähän asetteluun, ikään kuin tätä asiaa pitäisi pohtia vain kahdenlaisten työttömien keskinäisenä jakopolitiikkana.
Minusta pohjoismaisen mallin kantava ajatus on nimenomaan ollut se, että ansioturva on perusturvaa parempi. Ja näin pitää jatkossakin olla, koska se on paras tapa torjua köyhyysshokkeja ja kannustaa humaanimmalla tavalla työhön. Ja, kuten todettua, kaikki tilastot osoittavat että tällaisissa maissa myös vähimmäisturva on paremmalla tasolla kuin "köyhyyspolitiikan" maissa, joissa pääpaino on perusturvassa. Suomi tosin on monessa suhteessa kylläkin pudonnut pohjoismaisesta kelkasta.
Pienituloisia voidaan tukea, etuuskorotusten lisäksi, perusvähennyksen nostolla ja asiakasmaksukatoilla. Tällä hetkellähän Suomessa usein pienituloisten käyttämien julkisten palveluiden käyntimaksut ovat huomattavan korkealla tasolla. SDP:n esillä pitämä joukkoliikenteen taksojen laskeminen ei ole ympäristöpoliittisesti järkevää, mutta pienituloisia kohtaan suunnattuna sosiaalipolitiikkana kyllä. Laskukaudella julkisen sektorin rakentamistoimintaa pitää muutoinkin lisätä työllisyysasteen vuoksi, ehkä tämä voisi kohdistua edullisimpien asuntojen rakentamiseen, joka toisi yleistä vuokratasoa alaspäin? Pienistä korotuksista, tai suuremmistakaan, ei ole välttämättä juurikaan apua, jos ne sulavat nouseviin kustannuksiin muualla.
Sunnuntaidebattikirjoitus sisälsi paljon hyvää materiaalia! Jaskarin näkemys vaikuttaa kehittyneen, STKLn uutuusjulkaisussa hän vielä vannoi nimenomaan leikkausten kautta tapahtuvan työhön motivoinnin nimiin. Erityisen tärkeä on huomio työn muutoksen tunnistamisen tärkeydestä, palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa painiskelevien ihmisten tukemisen tärkeydestä. Yhtenäistämisajatus on myös kannatettava, toimeentulotuki pitäisi palauttaa alkuperäiseen tarkoitukseensa eli poikkeustilaetuudeksi erityistä tarvetta varten. Takuueläkkeen suhteen en ole kartalla, onko sen tarkoitus olla indeksisidonnainen?
Yleisesti ottaen keskeistä on se, että sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa huomioidaan myös palvelupuoli. Näitä kun erityisesti heikoimmassa asemassa olevat ihmiset erityisesti tarvitsevat.
Täytyy sanoa Esa, että pidän perusvirettäsi turhan negatiivisena, vähän tulee mieleen että kyseessä on väärän porukan hanke eikä niinkään se että asia olisi huono. Paha porvarihallitus korottaa ensi vuoden alusta vähimmäismääräisiä sairaus-, äitiys, isyys- vanhempain- ja kuntoutusrahoja 15,20 eurosta 22,04 euroon/pvä. Takuueläkkeeseen en oikein osaa mallina ottaa kantaa. Sinänsä huomionarvoista on,että täyttä kansaneläkettä saavat ovat nykyään tyypillisesti vammaisia tai nuorena sairastuneita, eikä heidän ihmisarvoisen elämän turvaamisessa ole mitään väärää.
ja tuosta Esan toteamuksesta että "perusturvan parantamista tuskin kukaan vastustaa" en olisi niinkään varma. Kyllä kait niitäkin on, muuten se olisi olennaisesti nykyistä parempi.
Ansiosidonnaisen osalta olettaisin Lehdon "esityksen" olevan aika tyypillistä neuvottelutaktiikkaa. Kun esitetään radikaalia keston lyhennystä päädyttänee lopulta pieneen lyhennykseen ja joihinkin kompensaatioihin esim. tason korotuksina aktiivitoimiin osallistuville.
SDP:n esillä pitämä joukkoliikenteen taksojen laskeminen ei ole ympäristöpoliittisesti järkevää, mutta pienituloisia kohtaan suunnattuna sosiaalipolitiikkana kyllä.
Äärimmäisen heikosti kohdennettua sosiaalipolitiikkaa olisi tämä.
Pete hyvä, eihän kukaan ole puhunut siitä että tavoitteet olisivat huonoja tai ettei vähimmäisetuuksia saisi nostaa, tässä lähinnä kyseenalaistetaan se, että alustavissa esityksissä parannusten maksumiehiksi ja -naisiksi otetaan (osin) toiset työttömät. Tilanteessa, jossa talouskehitys todennäköisesti tulee sakkaamaan, työttömien määrä nousee. Tuossa yhteydessä köyhyysshokkeja ehkäisee tehokkaimmin ansiosidonnainen turva, joka on muuten myös eräs syy sille, miksi meillä yksityisvakuutus ei ole saanut merkittävää sijaa sosiaalivakuutuksen kentässä. Minusta Suomen kaltaisessa valtiossa pitäisi riittää niin varoja kuin poliittista tahtoa niin työttömyysturvan kuin muidenkin sosiaalietuuksien parantamiseen. Mainitut korotukset ovat erittäin hyviä. Mutta, kuten todettua, tämä on vain yksi väylä.
Minusta joukkoliikenteen maksuttomuus ei ole erityisen hyvä idea, mutta sille voidaan löytää joitain perusteluita nimenomaan sosiaalipoliittiselta puolelta. Mutta; paljon paremmin se joka tapauksessa kohdentuu kuin vaikkapa ruuan alv:n alennus, jossa verohelpotusta saa absoluuttisina euroina sitä enemmän mitä kalliimpaa ruokaa ostaa.
Muutama kommentti:
Kannustavuusajatelun nimissä ymmärrän sen, että muutokset (=heikennykset)kohdistuvat nimeonomaan ansiosidonnaiseen turvaan. Tähän ryhmään kuuluu paljon "parempiosaisia" työttömiä, joiden työttömyysjaksot ovat lyhyempiä ja työllistymismahdollisuudet parempia. Tähän ryhmään kuuluu työttömiä joilla on mahdollisuus olla ottamatta vastaan mitä tahansa työtä, ja näin tietysti tulee tietyissä määrin ollakin.
En usko että peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea pääasiallisena tulonaan nauttivat hakeutuisivat välittömästi töihin jos heitä vähän kannustettaisiin heikentämällä etuuksien tasoa tai saantiehtoja. Uskon että he olisivat menneet töihin ennen ansiosidonnaisen jaksonsa loppumista, jos heille töitä olisi ollut tai jos he olisivat olleet työkykyisiä. Kun työllistyminen on pääsääntöisesti muista tekijöistä kuin omasta työhalukkkuudesta kiinni, on kannustavuusajattelu jotenkin kyseenalaista.
Kun sosiaaliturvaa "kehitetään" tarkoittaa se parannuksia tai heikennyksiä joihinkin järjestelmän piirteisiin. Meillä ei näyttäisi olevan varaa parantaa ansiosidonnaista turvaa, ja on selvää että meillä ei ole varaa olla parantamatta perusturvaa.
Takuueläkkeeseen vielä mainittakoon, että olen hiton yllättynyt ettei se ole herättänyt enempää keskustelua. Eläkkeiden korottaminen jos joku on kallista, ja nyt meille ollaan luomassa mallia joka periaatteessa mahdollistaa sen, että jatkossa kaikki korotukset tulevat kohdistumaan tähän ns. takuueläkeosuuteen. Se saattaa muuttaa eläkejärjestelmämme rakennetta merkittävästi.
"Konservatiivipuolue Keskustalle kyse on muutoksista joiden puitteissa mieselättäjämallin paluu on jälleen askeleen lähempänä"
Tämä meni yli vähäisen ymmärrykseni. Selventäisitkö?
Keskustassa on jo historiallisesti suosittu työhön liittymätöntä sosiaaliturvaa. Vanhan punamullan aikana Maalaisliitto oli kansaneläke- ja SDP työeläkepuolue, kompromissina luotiin nykyisen kaltainen malli. Keskustasta tulee nykyisin aika ajoin näkemyksiä mm. perheiden yhteisverotuksesta ja nk. äidinpalkasta, eli mallista jossa kotihoidontukea korotettaisiin huomattavasti. Molemmat näistä malleista kannustaisivat vahvasti kotona tapahtuvaan lasten hoitoon, joka de facto tarkoittaa naisten jäämistä kotiin ja miesten toimimista työmarkkinoilla. Mikäli sosiaaliturvaa kehitetään vahvasti suuntaan jossa turva on sama siitä riippumatta onko työhistoriaa vai ei, voivat sukupuolivaikutukset olla melkoisen konservatiivisia.
Lähetä kommentti