Punainen aamunkoitto?

Finanssikriisin kierteessä ovat yhtäkkiä uudelleen tulleet ajankohtaisiksi Keynesin opetukset ja jopa Marxia luetaan enemmän kuin pitkään aikaan. Kansallisvaltioiden ja EU:n julkiset elvytyspanostukset ovat valtaisia sekä parempaa - ja tiukempaa - säätelyä vaaditaan yleisesti. Jonkin sortin sosialismi, vaikkakin sitten kapitalismissa, tekee paluuta.

Pitemmällä tähtäimellä on mielenkiintoista nähdä jääkö yhteiskunnan aktiivisen roolin vaatimus vain kriisistä selviytymisen keinoksi vai onko kyseessä pysyvämpi muutos? Tärkeintä on toki yhteiskuntapolitiikan suunta, mutta kysymys on hyvä myös poliittisten puolueiden ja mahdollisten enemmistöjen kannalta. Oikeistopuolueet pitävät valtaa suuressa osassa läntistä Eurooppaa, ja on todennäköistä että niiden kannatus tulee laskemaan lisääntyvien ongelmien myötä. Poliittinen "keskusta" voi siirtyä vasemmalle. Kanavoituuko tämä kuitenkaan sosialidemokraattien kannatukseen, onkin sitten eri asia.

Euroopassa huomionarvoinen uusi kehityssuunta on ollut laitavasemmistopuolueiden uusi nousu poliittiselle areenalle. Nämä puolueet puhuvat usein selkeästi sosialismista ja sosialistisista arvoista oman poliittisen toimintansa takana. Paras esimerkki löytyy Saksasta, jossa Vasemmisto, Die Linke, on nopeasti nousemassa merkittäväksi poliittiseksi voimaksi, kannatus viime mittauksissa oli 13%. Linken ohjelmasta löytyvät mm. pyrkimys merkittävään rahoitusmarkkinoiden säätelyyn sekä selkeä kansallistamisohjelma mm. sähkön ja kaasun suhteen. Toinen esimerkki menestyvästä uudesta vasemmistovoimasta on Hollannin sosialistinen puolue SP. Nämä puolueet tarjoavat selkeää vaihtoehtoa nykyiselle järjestelmälle -ja kriisin syvetessä niiden viestille löytyy yhä enemmän kaikupohjaa.

Eurooppalaisten sosialidemokraattisten puolueiden kannalta laitavasemmiston nousu tarkoittaa tarvetta selkeyttää linjaa ja nostaa kunnianhimotasoa, tinkimättä kuitenkaan vastuullisuudesta ja uskottavuudesta. Kun vasemmistolaisemmille linjauksille on käytännön politiikassa entistä enemmän kysyntää ja finanssikriisin myötä mahdollisuus uudenlaisen ajattelun läpiviemiseen on avautumassa ennennäkemättömällä tavalla, olisi reformistiselle vasemmistolle valtaisasti pelitilaa. Tämän realisoiminen vaaleissa on kuitenkin mahdotonta, mikäli sosialidemokraatteja ei onnistuta näkemään vaihtoehtona entiselle politiikalle.

Kiistely siitä mennäänkö "vasemmalle" vai "oikealle" on hedelmätöntä ja pysähtyy usein juuri edellä mainittuihin fraaseihin. Tärkeää on sisältö ja viestintä. Yhteiskunnan vahvan ohjausroolin korostaminen, ylikansallisten tilojen ja globalisaation politisoiminen, julkisvetoisen "vihreään kasvuun" nojautuvan teollisuuspolitiikan käynnistäminen jne olisivat hyviä peruslinjoja yhdessä selkeään eriarvoistumisen vähentämiseen tähtäävän politiikan kanssa. Monessa suhteessa ituja onkin olemassa, mutta parhaalla tahdollakaan ainakaan tämänkaltainen linja ei välttämättä kansalaisille hahmotu.

Mitä tulee puolueiden kehitykseen on Suomi monessa suhteessa toistaiseksi poikkeus. Vasemmistoliitto ei juurikaan vaikuta piristyvän ja monet itsensä jollain tavalla sosiaaliseksi ja eettiseksi, jopa kriittiseksi kokeneet liikkuvat äänestäjät ovat usein valinneet puolueekseen vihreät. Vihreät saattaavat oikeistohallituksen apupuolueena kuitenkin olla vaikeuksissa mikäli vasemmistopainotukset saavat politiikassa lisää sijaa. Tämä avaa suuren mahdollisuuden ikkunan selkeän linjakkaalle, kunnianhimoiselle ja uskottavalle sosialidemokraattiselle projektille, jolle ei heti löydy Suomesta kilpailijoita.