Miksi päivähoidon pitäisi olla maksutonta

Nina Mikkonen teki taannoisessa ajankohtaisohjelmassa parasta pr:ää päivähoidolle miesmuistiin. Päivähoito onkin, kuten monesti todettua, eräs keskeisimmistä hyvinvointivaltion palveluista sen merkittävien tasa-arvovaikutusten vuoksi. Juuri päivähoito on mahdollistanut naisten laajamittaisen työhön osallistumisen ja siten merkittävästi lisännyt naisten mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallisuuteen.

SDP asetti viime kesäkuussa tavoitteekseen maksuttoman päivähoidon. Tätä nykyä tulosidonnaiset päivähoitomaksut nousevat merkittäviksi kulueriksi jo varsin matalatuloisissa perheissä. Maksuttomuus, kuten yhteiskunnallista keskustelua seuranneet hyvin muistavat, törmäsi nopeasti populistiseen vastustukseen. Maksuttomuutta väitettiin milloin lasten sosialisoinniksi, milloin taloudellisesti vastuuttomaksi avaukseksi. Mutta näinkö tosiaan on?

Ensinnäkin päivähoitomaksut ovat merkittävä kannustinloukkujen aiheuttaja. Maksujen poistamisen tyrmänneen Kokoomuksen puheenjohtajan johtama ministeriö nimeää vuodelta 2007 peräisin olevassa muistiossaan tulosidonnaiset maksut merkittäväksi loukkujen aiheuttajaksi. Maksut siis estävät ihmisiä työllistymästä optimaalisella tavalla.

Kovimpaan maksuluokkaan pääsee jo hyvinkin keskimääräisillä tuloilla, eivätkä maksut ole pieniä. Kuten lapsiperheelliset tietävät, vaikka tulot olisivatkin kohtuulliset, nuoren perheen menot ovat valtaisia. Hankintoja on tehtävä, usein muutettava suurempaan asuntoon jne. Maksujen poisto olisikin tuntuva kädenojennus suoraan kohdennettuna lapsiperheille, vielä sellaisille jotka haluavat myös pysyä mukana työelämässä.

Päivähoito myös kannattaa. Unicef painotti omassa raportissaan päivähoidon tasa-arvovaikutuksia lasten välillä. Myös äitien kohdalla tasa-arvokysymys on erityisen tärkeä, tilanne kun edelleen on useimmiten se, että kotiin lasten kanssa jää nimenomaan äiti. Mikäli työelämästä ollaan sivussa vuosikausia, jää työura lyhyeksi ja urakehitys muiden, usein miesten, jalkoihin. Tämä säteilee myös sosiaaliturvan tasoon aina eläkkeelle asti. Ergo: potentiaalista köyhyyttä ja korostunutta taloudellista riippuvaisuutta puolisosta.

Maksuttomuusideaa vastaan hyökättiin myös kustannuksilla. Kuinka perusteltua tämä kritiikki oli? Päivähoitomaksut tuottavat tällä hetkellä yhteiseen kassaan n. 250 miljoonaa euroa. Hallituksen päätös leikata ruuan arvonlisäveroa maksaa kaksi kertaa tämän määrän, 500 miljoonaa. Edellisen voidaan taata menevän voittopuolisesti kulutukseen, jälkimmäisen tehokkuudesta ei ole mitään tietoa. Todennäköisimmin tuo raha on jo katteissa. Maksujen osuus päivähoidon kokonaiskustannusten kattamisesta on sekin vain murto-osa, joten mitään merkittävää periaatteellista siirtymää ei siinäkään tilanteessa tapahtuisi. Lisäksi on muistettava, että perusopetus on jo maksutonta. Miksei siis varhaiskasvatus olisi?

Argumentit lasten "pakottamisesta" päivähoitoon ovat, jos mahdollista, vielä lapsellisempia. Maksuttomuushan ei tarkoita sitä, että lapset haettaisiin väkisin kotiovelta - päivähoidon pakollisuus ja maksuttomuus ovat kaksi aivan eri asiaa. Vanhemmilla säilyy täysi oikeus hoitaa lastaan myös kotona jos niin haluavat. On myös havaittava, että maksuttomuus koskee vain niitä perheitä jotka ovat jo tehneet päätöksen lapsensa laittamisesta hoitoon. He ovat siis jo tehneet valinnan eikä heidän kohdallaan voi puhua ohjaamisesta. Mitä tulee uusiin ihmisiin, niin mikäli oletetaan että päivähoidon kysyntä kasvaa maksuttomuuden myötä, myönnetään myös, että nykyinen tilanne sisältää kannustinloukun ja aikaansaa laskelmointia. Kannattaako laittaa lapsi hoitoon? Tällainen tilanne ei liene tavoiteltava, mikäli halutaan valinnanvapaudesta puhua.

Lopulta kyse on myös pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideasta, universalismista. Tulosidonnaiset palvelumaksut ovat ongelmallisia, mikäli verotus on progressiivista. Tietyissä hyvinvointipalveluissa on syytä säilyttää jonkinlainen käyttömaksu, koska niitä voidaan liikakäyttää. Hyvä esimerkki tällaisesta palvelusta on esimerkiksi terveydenhuolto. Päivähoidon osalta tällainen tilanne on epätodennäköinen. Ideaalitilanteena tulisi olla malli, jossa maksut ovat kauttaaltaan matalia tai niitä ei ole ja palvelut rahoitetaan veroilla, joiden taso määritetään siten, että yhteiskunnalle määritellyt tehtävät tulevat tehokkaasti ja laadukkaasti hoidetuiksi.

Summa summarum, maksuton päivähoito kohdennettuna tulonsiirtona työssäkäyville lapsiperheille on täysin toteuttamiskelpoinen ajatus, jota vastaan hyökkääminen kustannusten tai perhe-elämän horjuttamisen perusteella on varsin hataralla pohjalla. Se myös nojaa tärkeään periaatteelliseen keskusteluun ja ajatteluun universalistisesta hyvinvointivaltiosta.