Perusteltua päivähoitoa

Päivähoitokeskustelu on päässyt välissä laantumaan, mutta todennäköisesti vain kerää voimia. Tuoretta aineistoa tuottaa Unicef, joka on tuoreessa tutkimuksessaan vertaillut päivähoitoa ja varhaiskasvatusta kehittyneissä maissa. Hoivan yhteiskunnallistuminen on selkeä kehityssuunta, ja tämä on myös korkealla EU:n tavoitteissa. Raportin mukaan olemassa selkeää näyttöä siitä, että varhaiskasvatukseen osallistuneet lapset menestyvät opinnoissaan paremmin kuin vain kotona hoidetut ikätoverinsa. Vaikutus on erityisen selvä, kun puhutaan heikoimmin menestyvistä sosioekonomisista ryhmistä.

Raportti ei ole mitään päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ylistystä. Aikaisesta hoitoon menemisestä voi olla myös haittaa, elleivät laatuseikat ole kunnossa. Hyvin pienten lasten (alle vuoden ikäisten) pitkäaikainen hoito kodin ulkopuolella voi olla haitaksi tunne-elämän kehitykselle ja suositeltua politiikkaa on mahdollistaa ainakin vuoden ikään asti jommankumman tai molempien vanhempien läsnäolo lapsen seurassa. Tämä on ennen muuta perhevapaakysymys.

Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen merkitys on lasten osalta ennen muuta tasa-arvossa. Lasten ja nuorten kohtaamat ongelmat ovat usein lähtöisin kotoa. Heikko sosioekonominen asema jättää usein jälkensä myös lapsiin. Näin on jopa fyysisen turvallisuuden kannalta. Päivähoito tarjoaa harrastusmahdollisuuksia, sosiaalisia verkostoja ja turvallisia aikuiskontakteja myös niille lapsille, jotka eivät välttämättä niitä vastaavalla tavalla muutoin saisi. Tällä on valtaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Kyseistä taustaa vasten Suomen hallituksen taannoinen aikomus nollamaksuluokan lakkautuksella siivota mm. työttömien lapset kokopäiväisestä päivähoidosta tuntuu entistäkin iljettävämmältä.

Varhaiselle puuttumiselle lasten ja nuorten ongelmiin on laskettu myös tuotto. Joidenkin arvioiden mukaan yksi investoitu yksikkö saattaa tuottaa yhteiskunnalle jopa kahdeksankertaisen tuoton paitsi parempana menestymisenä tulevaisuudessa, myös kustannusten vähentymisenä muutoin. Raportissa siteerataan James Heckmanin vuodelta 2006 peräisin olevaa, Science-lehdessä ilmestynyttä artikkelia, jonka johtöpäätös on seuraava:

"Investing in disadvantaged young children is a rare public policy initiative that promotes fairness and social justice and at the same time promotes productivity in the economy and in society at large. Early interventions targeted toward disadvantaged children have much higher returns than later interventions such as reduced pupil-teacher ratios, public job training, convict rehabilitation programs, tuition subsidies, or expenditure on police. At current levels of resources, society overinvests in remedial skill investments at later ages and underinvests in the early years."

Orastavaa luokkayhteiskuntaa voidaan tehokkaimmin torjua mahdollisimman alkuvaiheessa. Tämänkaltaiselle projektille voisi olla mahdollista löytää myös poliittista tukea, juuri kukaan ei katso etteivätkö lapset ansaitsisi, taustoistaan riippumatta, hyvää hoivaa ja tukea kasvulleen. Poliittisesti kuumaksi perunaksi nouseekin se, millä tavalla näitä lasten tasa-arvoisia mahdollisuuksia halutaan parhaiten edistää, rahamuotoisten etuuksien parantamisella vaiko päivähoidon ja varhaiskasvatuksen suosimisella? Vapaus valita on toki perheen, mutta mihin yhteiskunnan kannattaisi panostaa? Empiria näyttäisi viittaavan erityisesti ensimmäisen elinvuotensa ohittaneiden lasten kohdalta vahvasti päivähoidon suuntaan nimenomaan universaalina palveluna.