Puolue 2.0

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa melkein tasan kaksi vuotta. Kun SDP:n oppositiokausi alkoi, oli tarkoituksena uudistaa puoluetta rankalla kädellä. Ensimmäinen puoli vuotta kului komeasti Antti Kalliomäen vaalianalyysiryhmän työssä, seuraavat taas puoluekokousvalmisteluissa. Tuloksena perslihasten kulumista, kuulemisia, iso kasa paperia erinäisten uudistusohjelmien muodossa sekä kokonaisuudessaan uusi puoluejohto joka joutui melko suoriltaan kuntavaalitaistoon. Näiden vaalien tuloksena oli tappio äänimäärissä, mutta toisaalta eduskuntavaaleihin verrattuna nousu kakkospuolueeksi Keskustan ohi. Puoluetoiminnan uudistamisessa ja tulevaisuuden rakentamisessa on kyse kuitenkin paljon enemmästä kuin vaaleista.

Mitä menestyksellinen puolue tarvitsee 2010-luvulla? Moni hakee oppia rapakon takaa Barack Obaman äärimmäisen onnistuneesta kampanjasta. Toki kyse oli poliittisesta tilanteesta. Oikeiston pitkä valtakausi oli tuhonnut USA:n talouden ja ajanut maan vaikeasti voitettavaan ja epämääräiseen sotaan. 85% amerikkalaisista koki mielipidetiedusteluissa maansa olevan matkalla väärään suuntaan ja eräässä seminaarissa johon osallistuin jopa eräs republikaani totesi: "I still don't understand who those people in that 15% were." Avainsanat liittyivät kuitenkin jopa asetelmaa enemmän arvolähtöiseen viestiin, pitkän linjan päämäärätietoiseen strategiaan ja luottamukseen.

Puoluetoiminnan tulevaisuus on ennen muuta avoimuudessa ja vaikutusvallan antamisessa. Harva uusi ihminen tulee enää vain kannattamaan muiden tekemiä päätöksiä. Päätöksentekoon pitää voida ottaa osaa myös puoluekokousten välillä. Tästä syystä erilaiset suorat vaikuttamismahdollisuudet, jotka täydentävät sinällään monessa suhteessa toimivaa edustuksellista järjestelmää ovat tulevaisuutta. Kun ihmisiä pyydetään jäseniksi on pystyttävä vastaamaan kysymykseen mihin minä sitten voin vaikuttaa? Vaikutusvallan jakamisessa on aina vallankäyttäjien kannalta riski. Mutta riski on pieni verrattuna valtaisiin mahdollisuuksiin. Kun koko puoluelaitoksen tehtävä on emansipoida ja valtaistaa ihmisiä, on koko riskikeskustelu varsin erikoinen. Avoimelle puolueelle ei itse asiassa ole vaihtoehtoja, mikäli puolue haluaa jatkaa olemassaoloaan.

Toinen kysymys koskee yhdessäoloa. Ihmiset tulevat vaikuttamaan, mutta mikä saa heidät jäämään? Vaikuttamisen kokemukset, kyllä, mutta myös sosiaalinen yhteisö, hyvä meininki. Paikallistoiminta sopii kunnallispolitiikasta kiinnostuneille, mutta pienillä paikkakunnilla porukka voi jäädä pieneksi, ja isommillakin pienet, toisistaan ja toistensa tekemisistä tietämättömät ryhmät voivat jäädä vaille todellista vaikutusvaltaa tai aidosti vaikuttavia tai eteenpäinvieviä keskusteluita. Tarvitaan siis lisää yhteisiä kokemuksia, verkostoitumista ja asioiden käsittelyä siten, että entistä useampi voisi ottaa niihin osaa. Tulevaisuusfoorumit olivat hyvä alku, jotain vastaavaa temaattisten aiheiden osalta pitäisi järjestää säännöllisemmin.

Puolue, joka lopettaa tai vähentää koulutustoimintaa tekee hitaan itsemurhan. Aikana, jolloin tietoa tulvii joka tuutista ja joka näennäisestä puolueettomuudestaan huolimatta kovin usein heijastaa tiettyjä arvolatauksia tai ennakko-oletuksia (kuten tieto aina), tarvitaan arvolähtöisiä valmiuksia tulkita ja jäsentää todellisuutta. Ihmisille on annettava välineitä toimia politiikassa ja lukea poliittisesti. Tätä kautta myös politiikan -ja sitä kautta maailman- muuttaminen, tai jopa pelastaminen voi tulla mahdolliseksi.

Informaatiotulvassa kriittisen luentakyvyn lisäksi ihmiskontakti on tärkeä. Avoimuus ja aito vaikuttamismahdollisuus antaa syitä liittyä puolueisiin ylipäänsä. Suosittelussa mikään ei voita omaa ystävää. Onkin kysyttävä, kuinka kiinnostavaa lopulta kenenkään mielestä on se mitä puoluetta kannattaa BB-voittaja tai uimahyppääjä? Mielenkiintoisempaa voisi olla miksi oma ystävä on valinnut tietyn puolueen, tai naapuri, tai työtoveri. Puolue, joka onnistuu olemaan jäsentensä ja aktiiviensa kautta läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä, voittaa. Jotta jäsenet voisivat -ja ennen kaikkea haluaisivat- tätä tehdä, on puolueen oltava aidosti avoin, jakaa tietoa jäsenilleen eikä varjella informaatiota kuin pyhäinjäännöstä.

Demarien kohdalla kohtalonkysymys kiteytyy myös identiteettiin. Viime vuoden vappumerkki on SDP:n uusi logo. Kun pikkutakin rinnassa on punainen neliö, mitä arvolatauksia siihen sisältyy? Onko viesti selkeä? Ruiskukat ovat kunnianhimoisia menestyjiä, maapallot eettisiä kuluttajia ja ympäristön tilasta huolestuneita. Mitä punaneliöt ovat? Tasa-arvoon uskovat varmasti. Mutta millaiseen? Hyvinvointivaltiota kannattavat. Mutta millaista, ja mitä se tarkoittaa globalisaation aikana? Vaikka näihin kysymyksiin löytyisikin vastaus, ja vielä hyvä sellainen, puoluekokouksen aloitevastauskirjan sivulta 633, ei siitä ole välttämättä iloa elleivät siitä edes omat ihmiset tiedä.

Yhteenvetona, identiteettinsä kirkastanut SDP, joka syventää politiikkaansa, kertoo siitä toimivalla tavalla niin jäsenilleen kuin kansalaisille, pyytää aktiivisia ihmisiä mukaan tavalla joka osoittaa puolueen haluavan luottaa ihmisiin ja joka ymmärtää olevansa yhtä kuin nämä ihmiset, voi antaa suunnan, menestyä ja voittaa myös vaaleja. Pikavoittoja ei ole vaikka hallitus pukkaisi uunista ulos millaista kuonaa hyvänsä. Homman täytyy toimia aidon oikeasti, eikä se toimi ylhäältä alas. Hyviä ituja on nyt olemassa, ja niillä on mahdollisuus kantaa hedelmää vaaleihin mennessä. Paljon on kuitenkin ihmisistä itsestään kiinni. Kaksi vuotta on vähän, mutta tarpeeksi.