Kela-korvauksista

Suomessa voi olla vaikea keskustella rakenteista. Pohdiskelu terveydenhuoltojärjestelmän eriarvoistumisesta ja mahdollisista vastalääkkeistä Kela-korvausjärjestelmän tarkoituksenmukaisuuden uudelleenarvioinnin pohjalta sai Kokoomuksen innokkaat juoksupojat raiteiltaan. Keskustelun on kuitenkin syytä jatkua, mutta mahdollisesti hieman laajemman ohjelman pohjalta.

THL:n julkaisemassa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan aikakauslehti Tessossa on kansliapäällikkö Kari Välimäen varsin laadukasta pohdintaa terveydenhuollon tulevaisuudesta. Päinvastoin kuin toisten maksamasta ohituskaistastaan huolestuneet Turun Sanomien "journalistit", Välimäki kiinnittää huomiota kaksikanavaisen järjestelmän ongelmakohtiin. Välimäen mukaan mm. OECD:n usein kritisoima monikanavarahoitus aiheuttaa byrokratiaa ja on monessa suhteessa läpinäkymätön. OECD:n kritiikki on lähinnä osunut myös järjestelmän eriarvoistavaan vaikutukseen.

Yksinkertaisuudessaan kysehän on siitä, että yksityisen hoidon tuki de facto kulkeutuu parempiosaisten terveydenhuollon tukemiseen. Teoriassa sitä on toki mahdollista saada itse kunkin, mutta myös subventoituina yksityissektorin hinnat jäävät niin korkeiksi että käytännössä yksityisen hoidon käyttö vaatii hyvää tulotasoa. Toisin sanoen jokainen veroja maksava tukee omalta osaltaan yksityistä elinkeinoa, jota hyödyntävät suurin osin ne joilla olisi siihen varaa myös ilman tukia. Samaan aikaan julkinen, kaikille tarkoitettu palvelujärjestelmä kärsii resurssipulasta.

Ainahan voitaisiin ajatella, että subventiota lisättäisiin ja yksityinen hoito nousisi kaikin tavoin julkisen rinnalle, vaihtoehdoksi jokaiselle. Toisaalta ajatus on kaunis. Ongelma on kuitenkin siinä, että mikäli julkisen sektorin piikki aukeaa entistä laajemmalle subventoimiselle, kustannusten kasvulle ei näy rajaa. Terveydenhuollon ollessa valtion maksamaa liiketoimintaa erityisesti tuottajalta, mutta myös yksittäiseltä asiakkaalta katoaa täysin intressi hillitä kustannusten kasvua. Päinvastoin, mitä enemmän kustannuksia, sen parempi ja muhkeammat voitot harvalukuisten omistajien taskuihin. Olisikin mielenkiintoista tietää kuinka paljon porvaripuolueet saavat yksityisiltä terveyspalveluiden tuottajilta vaalirahaa, heidän politiikkansa kun tietää yksityisen terveydenhuollon omistajille lihavia vuosia.

On varmasti olemassa tietty osa ihmisiä jotka siirtyisivät julkisten palveluiden käyttäjiksi korvausten loppuessa. Samalla ehkä osa yksityisen sektorin lääkäreistä suuntautuisi takaisin julkiselle sektorille potilaiden vähentyessä. Merkittävä osa yksityisen sektorin asiakkaista kuitenkin käyttäisi todennäköisesti edelleen yksityisiä palveluita koska heillä olisi siihen varaa. Mikäänhän ei myöskään estä ottamasta omilla rahoillaan yksityisiä vakuutuksia.

Kela-korvausten poistaminen ei yksin tietenkään riitä terveydenhuolto-ohjelmaksi, vaan sen tulisi olla osa pakettia jossa pyritään säännönmukaisesti parantamaan nimenomaan yhteistä järjestelmää. Tähän liittyy myös lääkäreiden suoritteiden parempi seuranta sekä tuntuva lisäpanostus nimenomaan julkiseen terveydenhuoltoon. Myöskään priorisointikeskustelua ei voida välttää.

Lopulta kyse on luottamuksesta. Hyvinvointivaltiossa yhteiset verorahoitteiset palvelut tulee järjestää siten, että kaikki voivat luottaa saavansa hyvää palvelua silloin kun sille on tarve. On väärin, mikäli korkeiden verojen jälkeenkin ihmiset joutuvat edelleen turvautumaan yksityisiin vakuutuksiin. Verorahoilleen tulee saada vastinetta, eikä niitä ole tuhlattavaksi asti. Tuhlausta on rahoittaa ohituskaistoja heille jotka eivät kyseisiä tukia tarvitse tai kylvää yhteiseen terveydenhuoltoon tarkoitettuja varoja sijoittajien voittoihin usein suomalaisen verotuksen tavoittamattomiin.